tiistai 15. lokakuuta 2019

Viimeinen laulu: luku 8


Luku 8: Kieroutuneet sydämet

Demonit eivät koputa oviin. Silti Elijah hätkähtää tunnistaessaan rytmin puuovellaan. Vain yksi olento tässä maailmassa koputtaa tällä tavalla, eikä sillä olennolla ole sielua lainkaan. Elijah nousee työpöytänsä ääreltä tervehtimään tuttuja, tummia kasvoja. Tänään valkeaa päätä suojaa musta lierihattu. Verenpunainen paita on napitettu kiinni kaulaan saakka.

Sinä olet myöhässä”, Elijah sanoo päästäen koputtajan sisälle.
Mutta minä koputin, enkö saisi sillä hieman anteeksi aikatauluani?”
Sielusi ovat vielä hädin tuskin hengissä.”
Hyvä, että myönnät sen itse, niin minun ei tarvitse todeta sitä sinun kärvistellessä kellarin nurkassa miettien, miksi päästit heidät sellaiseen kuntoon.”
Älähän nyt, minä jopa ravitsin heidän ruumiinsa. Oletpa sinä vaativa.”
Minulla on varaa olla, kun tiedän, että sinä tanssit minun melodiaani niin kauan, kun siitä on sinulle rahaa tiedossa.”
Likaista rahaa, suoraan helvetistä.”
Ei se ole sinua aiemminkaan haitannut.”

Elijah johdattaa asiakkaansa vaivoin valaistun asuntonsa läpi kellariin johtavaan portaikkoon. Elijah itse ei viihdy kellarissaan, ihmisyyden varjopuolet ovat siellä liian lähellä, liian kiinni ihossa. Ihmisen hahmossa kulkeva demoni tuntuu vain voimistuvan ilmassa leijuvan kuoleman tuoksusta.

Te demonit olette sitten merkillisiä olentoja”, Elijah mutisee. ”Suuri ja mahtava Azrael minun kellarissani, jälleen kerran.”
Johan minä olen kieltänyt sinua sitomasta minua tähän tilaan nimellä.”
Elijah virnistää paljastaen valkean purukalustonsa.
Paholainen”, Azrael sihahtaa, ”teit niin tahallasi, etkö tehnytkin?”
Elijahin hymy leviää.
Kenties.”

Kellarin tarkoin lukittua ovea ei vielä avata, paljon Elijahia pitempi Azrael kumartuu nuoren miehen ylle ja vie kätensä tämän leukaperilleen. Kädet eivät ole ihmisen. Azrael on jättänyt ulkomuotoonsa jotakin aidosta itsestään. Mitä lähemmäs tämä tulee, sitä tummemmiksi silmien valkuaiset muuttuvat. Elijah pitää hymyn kasvoillaan.

Sinä olet sitten hirvittävä luonne, Elijah”, Azrael kuiskaa vain senttien päässä Elijahin huulista, ”kuinka sinä kestät elää itsesi kanssa?”
Siinäpä sinulle ikuinen arvoitus ihmisyydestä. Miltä sieluni mahtaisikaan maistua?”
Tiedät varsin hyvin, että me emme syö sieluja.”
Et voi tietää, puhuinko kuvainnollisesti vai en.”
Sinä et ole niin runosieluinen.”
Ehkä olet oikeassa.”

Elijah luikertelee tiensä Azraelin voimakkaan ruumiin läheisyydestä, hivuttautuu seinää pitkin lukitulle ovelle ja raottaa sen ovea hymyillen tyhjin silmin. Azrael jää katsomaan miehen perään kuin olisi jo menettänyt toivonsa tämän suhteen.

Ovi aukeaa narahtaen, eritteiden lemu hyppää silmille oitis. Azrael kävelee sisälle, Elijah sulkee oven ja mielensä. Mitä tapahtuukin demonin ja tämän uhrien välillä, ei kuulu yksittäiselle ihmiselle, ei edes sille, joka sielut kauppaa. Elijah on pelkkä välikäsi, jolle maksetaan hyvin. Hänen ei tarvitse nähdä, kuinka Azrael kumartuu viemään ihmisraatojen minuuden, imee sielut itseensä silmien valon himmetessä.

Kun ovi avautuu jälleen, Azraelin ilme kertoo kaiken. Suonet tykyttävät leukaperillä, silmät ovat täysin demoniset. Hurjistunut ilme ei kuulu ihmiselle, Elijah ei ole koskaan nähnyt vastaavaa ihmiskasvoilla. Hän kumartuu lähemmäs Azraelia, hivuttautuu huomaamattomasti tämän keholle. Azrael päästää pienen urahduksen huultensa välistä, kun Elijah painautuu häntä vasten.

Raju suudelma, Elijah ei kokeile, hän tietää tiensä Azraelin keholle. Jokin niin epäinhimillinen kuin Azrael kuuluu häntä vasten. Hiljaisuus on täydellinen, kellarissa ei ole enää ainuttakaan elävää ihmistä. Elijah hengittää Azraelia sisäänsä, antaa hetken viedä itsensä mennessään.

Olit varannut minulle odotettua paremman kokoelman”, Azrael sanoo ihojen kerran kohdattua, hetken päätyttyä. Eläimellinen vire lepää yhä hänen olemuksessaan, mutta syke on rauhoittunut, silmät eivät enää leimua.
Vain parasta suosikkiasiakkaalleni.”
Aivan kuin sinulla olisi muka suosikkeja.”
Olen vielä riittävän ihminen osatakseni suosia yhtä asiakkaistani.”

Azraelista pääsee räikeä, hurja nauru. Elijah rakastaa sitä, kuinka Azraelin nauru täyttää koko ruumiin jättämättä tilaa hengittää. Kurista minut kokonaan, älä anna minun selvitä tästä elossa. Adrenaliini juoksee Elijahissa, hän katsoo Azraelia kuin nuorta jumalaa.

Olet mahdoton”, Azrael nauraa, ”täysin mahdoton. Kenties siksi pidän sinusta niin suuresti.”
Vai ihan pidät. Uskomatonta, että käytät tuollaista sanaa, vaikka pitäminen on sinulle mahdotonta.”
En minä ole eläin, minä olen demoni. Ja sinä olet hyvin harvinaislaatuinen ihminen.”

Elijah säpsähtää, sävy Azraelin äänessä on liian inhimillinen. Särmä on hetkeksi täysin poissa, sanat voisivat tippua kenen tahansa huulilta. Azraelin ei kuulu olla sellainen. Kuolemanenkeli on kesyttämätön, täysin ihmisyyden rajojen toisella puolella, Elijahin ymmärtämättömistä. Sellaisena Elijah haluaa tämän ihonsa alle.

Tuota tunnetta en olekaan tavannut”, Azrael sanoo lukiessaan Elijahin ilmeitä.
Lopeta, en nauti siitä, kun analysoit minua.”
En voi sille mitään, me demonit toimimme sillä tavalla.”
Maksun aika. Anna minulle rahani ja jätä minut siivoamaan ruumiskasaa. Seuraavaa satsia pitää alkaa taas suunnitella ja kerätä, tarvitsen aikaa ja rauhaa.”
Et sinä oikeasti halua minua pois täältä. Sinä olet vain hermostunut.”
Lopeta! Inhoan tuota!”

Elijah juoksee portaat ylös avaamaan ulko-ovea. Askeleet ovat nopeita ja kuumeisia. Mitä nopeammin Azrael lähtee, sitä helpommin hän kykenee jatkamaan töitään. Ruumiiden hävittäminen on reuna-alueilla vaivatonta, mutta aina yhtä aikaavievää. Elijah naputtaa kynsiään ovea vasten, Azrael ei tee elettäkään poistuakseen.

Sinä et siis pidä siitä, että imitoin inhimillisiä piirteitä ja kutsun sinua erityislaatuiseksi.”
Elijah pudistaa vaaleaa päätään, hiukset ovat avautuneet kampauksestaan ja valuvat selkään valtoimenaan.
En voi sietää sellaista. Sinä et ole ihminen, sinä tulit ostamaan minulta ihmisten sieluja. Inhoan teeskentelyä.”
Entä”, Azrael sanoo pehmentäen ääntään kävellen samalla lähemmäs, ”jos minä en teeskentele?”

Elijah pudistaa uudelleen päätään, enemmän itselleen kuin demonille. Azraelin ilme pehmenee entisestään. Lierihattu päässä, punainen kauluspaita jänteikkään kehon suojana Azrael menisi täydestä ihmisestä. Azrael tarttuu Elijahia leuasta – käsien pedonkynnet ovat poissa – ja painaa merkitsevän suudelman hänen huulilleen.

Minä olen kuolemanenkeli, paholaisen tunnetuin leikkikalu. Olen niittänyt sieluja enemmän kuin kukaan. Kuvitteletko, että paholainen avaa helvetin ihmisille pitämättä itse vähän hauskaa teillä kaikilla? Kai minullakin saa olla huvini ihmisen keskuudessa?”
Elijah vain tuijottaa olentoa, joka huulet ovat hetki sitten olleet hänen omillaan.
Me olemme molemmat vain kieroutuneita olentoja, emme ihmisiä emmekä demoneita”, Elijah sihahtaa hampaittensa välistä. ”Ehkä on vain hyvä, että viihdymme niin hyvin toistemme seurassa.”

Elijah ojentaa valkeaa kättään kohti demonia.
Sitä paitsi sinähän olet kuitenkin vain asiakas, etkä ole vielä maksanut.”
Minä en koskaan jätä maksamatta.” Kultaa sataa Elijahin sormille. Elijah painaa kätensä kiinni hymy kasvoillaan.
Hyvä. Tapaamme taas. Ilmoita minulle ajoissa, millaisia sieluja haluat.”
Elijah…”
Lopeta, en pidä siitä, että sanot nimeni noin.”
Elijah, oletko sinä koskaan miettinyt, miksi me demonit haluamme sieluja?”

Olkapäiden kohautus. Elijahille merkitystä on vain sillä, mitä hän pitelee käsissään. Jossakin päin maailman raunioita valuutta kelpaa vielä, ja se, kenellä sitä on, omistaa koko olevaisen todellisuuden. Vain se lämmittää Elijahia öisin.

En”, Elijah sanoo. ”Nyt minun tarvitsee palata töitteni pariin. Sinä et ole ainoa asiakkaani. Ole hyvä ja poistu.”
En ole ainoasi, mutta olen paras.”
Älä riisu sitä kontekstista, ole niin ystävällinen.”
En minä ole, mutta poistun vähin äänin, jos sinä sitä tahdot.”
Sitä minä tahdon. Ovi on tässä.”

Kulkiessaan Azrael varastaa vielä yhden nopean suudelman Elijahilta, joka kurtistaa demonille kulmiaan tämän avatessa oven kuin kuka tahansa vieras. Sietämätöntä. Azrael poistuu leveästi sahalaitahampaisella suullaan virnistäen, jättäen Elijahin tuijottamaan peräänsä kuin pahainen lapsi.

Kun Azrael on vetänyt läsnäolonsa Elijahin nurkista, sielunmyyjä lyhistyy eteisen lipastoa vasten ja painaa päänsä punaisia housujaan vasten hengittäen raskaasti. Kellari on täynnä raatoja, Elijah joutuu likaamaan kätensä kuolemaan. Sydän tykyttää yhä liian lujaa, Azraelin suudelma tuntuu huulilla. Elijah ei koskaan muista jälkikäteen, miltä Azrael maistuu. Hän yllättyy joka kerralla uudelleen.

Helvetin demoni”, Elijah ärähtää painaen päätään yhä tiukemmin polviinsa. Ajatuskin siitä, että eläimellinen, vaarallinen olento vain leikittelee hänellä kuten kenellä tahansa olennolla, on sietämätön. Elijah ei pelkää henkensä puolesta. Hän ei tekisi töitä demonien kanssa, jos pelkäisi. Enemmän hän säikähtää sydämensä läpätystä, jäätyvää katsettaan silloin, kun Azrael käyttäytyy kuin ihminen ja tulee lähemmäs.

Sietämätöntä. Täysin sietämätöntä. Aivan kuin Elijah olisi se, joka joutuisi pukemaan ihmisen naamion ylleen ja kuvittelemaan, että toinen olento aidosti viehättyisi hänen seurastaan. Miten naurettavaa. Silti hän ei nosta itseään lattialta ennen kuin raajoihin alkaa sattua ja kuu on jo rientänyt mustalle taivaalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti