Luku 31: Paljastuksia (Helios)
Minun automaattinen reaktioni on asettua Jaronin eteen, kun Ria vetää pienen käsiaseensa esiin ja seisoo silmät suurina piilopaikkamme eteisessä.
”Ei hätää”, Lea yrittää sanoa uudelle tytölle. ”Me selitämme kaiken.”
”M-mitä –”
”Ei mitään hätää. Tämä ei ole se, joksi häntä luulet.”
Tai oikeastaan on, mutta Ria ei tiedä sitä vielä. Minä pysyn Jaronin edessä ja toivon, että rakkaani pysyy vielä kiinni hetkessä eikä häiriinny tulijasta niin, että se laukaisee kohtauksen.
”Se ei ole se, joksi häntä luulet”, Lea toistaa sanomaani. ”Istu alas. Laske ase. Ei hätää. Kukaan tässä tilassa ei ole tehnyt sellaisia asioita kuin se, joksi häntä luulet.”
”M-… mutta… Näenkö minä väärin? Onko tämä ansa?”
”Ei ole.” Nostan molemmat käteni ilmaan. Rian katseessa on vauhkoa. ”Ei ole. Kaikki on okei, tämä mies tässä on minun kumppanini.”
”Sinun kumppanisi?”
Rian koko olemus muuttuu hetkessä. Hän on pienikokoinen ja siro, mutta hän on aina tähän mennessä näyttänyt vahvalta. Nyt tytön olemuksesta tulee kuin ansaan ajetulla eläimellä. Jokin pirstaloituu.
”Ria. Ole kiltti. Istutaan alas. Hän ei ole se kuningas, jonka sinä ja kaikki muut tietävät. Hän ei ole se mies.”
”Kuinka niin ei ole?” Rian ääni käy jo hysteeriseksi. ”Kuinka hän ei ole se mies? Hän on tismalleen se mies, minä näen kyllä!!”
”Istu alas, me selitämme. Tule keittiöön. Otetaan rauhassa.”
”Tämä on ansa…”
”Eiköhän se olisi jo tullut selväksi, jos tämä olisi ansa. Emme tahdo mitään pahaa. Istutaan alas.”
”Minä voin mennä hetkeksi pois.” Jaronin kirkas, kuulas ääni. Me kaikki hiljenemme ja tuijotamme häntä. Seison yhä hänen edessään, en antaisi kenenkään satuttaa rakastani. Vilkaisen Jaroniin päin. Hänen katseensa on selkeä, en erota dissosioinnin merkkejä hänen olemuksessaan. Jaronin ilme on aina yhtä vilpitön. Tahtoisin vain kurottaa suutelemaan häntä. Kuuden vuoden ajan olen lukenut hänen eleitään, oppinut tunnistamaan hänen jokaisen tilansa ja ollut iltaisin se, joka saa hengittää hänen pörröiseen tukkaansa.
”Jaron… Ei sinun tarvitse.”
”Minä voin mennä. Jutelkaa rauhassa.” Jaron rullaa pyörätuolinsa eri suuntaan, sinne, missä pieni makuuhuoneeksi sisustamemme varasto sijaitsee. Hän pyyhkii jälleen itsensä kaikkien muiden tieltä, ja tunnen oloni typeräksi, kun annan hänen tehdä niin.
Ria näyttää edelleen vaikealta. Silti Lea saa hänet istumaan pienen pyöreän keittiön pöytämme ääreen. Ria asettaa tärisevät kätensä pöydälle sen merkiksi, että hän on laskenut aseensa. En voi syyttää häntä. Minäkin olisin reagoinut samoin hänen asemassaan.
Rian täytyy tietää vain se sama, jonka kaikki tietävät. Kuningas Jaronin uskotaan kuolleen. Häntä ei enää ole. Tietenkään häntä ei ole. Kaksoisolentoa ei enää tarvittu Medean ollessa paikalla ja oikea Jaron oli hakattu pois tieltä jo kauan sitten. Värähdän pelkästä ajatuksestakin. Jokin minussa toivoo, että Medea tappoi kaksoisolennon lopullisesti.
Vedän tuolin alleni ja hengitän syvään.
”Kuninkaita oli kaksi.”
*
Rian silmät seisovat päässä kaiken kertomani jälken. Lea istuu tuolissaan mukavasti, hän on kuullut saman kymmeniä kertoja. Ria tuntuu prosessoivan pitkään. Hänen kätensä eivät enää tärise, hän on puristanut ne tiukasti nyrkkiin pöydälle.
”Mikset sinä ole koskaan tuonut tätä tietoa julki? Tämä lienee yksi painavimmista mahdollisista asioista, joita tässä maailmassa voi tietää. Etkö sinä pelkää ihan järjettömästi, että sinut otetaan hengiltä, koska sinä tiedät?”
”Voi, kuule.” Naurahdan. Lea vieressäni pudistelee päätään. ”Tiedän, että nainen, jonka puolella olin ja johon luotin koko olemuksellani, tahtoisi nyt ampua kuulan kallooni.”
”Onko sinut etsintäkuulutettu?”
”Epäsuorasti, kyllä.”
”Ja sinä asut näin julkisella paikalla?”
”Vaihtelemme suojapaikkaa vähän väliä. Tämä alue on osoittautunut hyväksi. Vestan joukko ei kulje täälläpäin.”
”Entä Jaron? Eikö häntä haittaa piilotella?”
”Se on tuhat kertaa parempi kuin se tila, jossa häntä pidettiin linnassa. Se ei ollut inhimillistä.”
En voi peitellä vihaa äänessäni. On asioita, joita en voi koskaan antaa anteeksi. Medean ajatteleminen tuntuu kipeältä ja vaikealta.
”Me olemme kaiken tämän ajan vain kierrelleet ja keränneet ihmisiä, joihin luottaa. Minä en usko enää kapinaan, en samalla tavalla”, huokaan. Minua iskettiin kerran jo riittävän kovaa. ”Mutta minä en suostu siihen ajatukseen, että tämä tilanne jatkuisi ikuisesti tällaisena.”
”Sinulla on suurin mahdollinen ase. Jaronin olemassaolo todistaa suuren yhteiskunnallisen valheen.”
”Ei sillä ole enää merkitystä. Kansa tietää jo, että heitä on vedätetty. Medean koko kapina oli bluffia. Me kaikki tiedämme, että hallitsijamme on läpimätä. Emme voi sille mitään, kun omammekin ovat kääntyneet meitä vastaan.”
”Tarkoitatko Vestan meininkiä?”
”Tarkoitan.”
Olen aikeissa jatkaa, kun ulko-oven suunnilta kuuluu ääniä. Me kaikki kolme vedämme aseemme välittömästi esiin. Kun pörröpäinen tumma tyttö astuu esiin, minä ja Lea pudistelemme molemmat päitämme. Ria tuijottaa meitä hölmistyneenä.
”Mikäs pokerinpeluuilta teillä täällä menossa? Uusi kaverikin löytynyt, jassoo”, tulija sanoo tuttuun rentoon tyyliinsä.
”Tämä tässä on Olivia”, sanon nyökäten hymyillen tulijan suuntaan. ”Ystäväni. Yksi meistä.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti