Luku 8: Intohimo (Medea)
Olivia istuu kovalla, muotonsa menettäneellä patjalla jalat ristissä ja silmäilee tekemiäni muistiinpanoja ja eri puolelta kaupunkia saamiani kaavioita ja muistiinpanoja. Olemme keskustelleet yömyöhään kynttilänvalossa suunnitelmista ja yksityiskohdista. Mitä pitempään olen Olivian seurassa, sitä enemmän pidän hänestä. Tunnen latauksen välillämme kipinöivän joka kerta, kun hän kohottaa tumman katseensa minuun ja pyyhkäisee kiharoita kasvoiltaan. Tahdon painautua häntä vasten ja suudella hänen pehmeitä huuliaan. Olivian on pakko ajatella samaa, aivan pakko, sillä tunnen hänen katseensa kehollani.
Minulla on pelkkä vatsan paljaaksi jättävä musta toppi ja yksinkertaiset shortsit ja pitkävartiset sukat. Kaikki minusta on hänen ihailtavissaan. Minulla ei todellakaan ole ollut aikaa keskittyä seksiin saati edes ajatella sitä, mutta kaikki Oliviassa tihkuu sitä. Ajattelen välikohtausta tornissa, palaneita jalkapohjia. Kuollutta räjähdediileriä ja mellakoita. Ehkä minä ansaitsen yhden ajatuksettoman hetken, toisen kiihtyvät huokaukset ja sormet ihollani.
”Olivia.”
Istuudun patjalle, asetan käteni Olivian kädelle ja siirrän hellästi muistiinpanot ja vihot pois. Kohotan katseeni, olen niin lähellä, että hän voisi helposti kumartua suutelemaan minua. Olivian käsi on lämmin. Hänen ilmeensä on raukea ja silmissään kiiltää.
”Olivia…”
”Mmm, mitä hänen korkeutensa haluaa?”
Pudistan päätäni, vaikka tunnistan sarkasmin Olivian äänessä.
”Hänen korkeutensa tahtoisi olla juuri nyt sinun sisässäsi.”
”Oi luoja.”
Olivia nappaa minua niskasta ja vetää tiukasti syleilyynsä. Hän suutelee minua sellaisella palolla, että värisen. Hän on ahnas eikä epäile näyttää sitä. Olivian kädet vaeltavat selässäni, etsivät kosketuspintaa.
”Mmh… Medea… Saako sua koskea?”
”Ah, joo, haluan, että kosket ihan kaikkialta.”
”Onko mitään, mistä sä et tykkää?”
”Pane mua. Pliis, sekoon, sä olet niin seksikäs. Pane mua.”
Oliviasta lähtee keveä naurahdus, joka sekin tuntuu uskomattoman seksikkäältä ja pehmeältä vasten ihoani.
”Ootpas sä halukas… ja ihan märkä jo, voi sentään…”
Hän tunnustelee haarojani sormillaan, ujuttaa kätensä housuihini ja koskettaa kostuneita pikkuhousujani. Sykin hänen kosketuksensa alla, janoan häntä lähemmäs. Henkäilen joka kosketuksesta, on kuin minuun ei olisi koskaan koskettu. Tarvitsen häntä, tarvitsen hänen kuumeiset sormensa sisälleni.
Olivian huulet hamuavat kaulaani ja kätensä riisuvat housuja jalastani. Potkin vaatteita pois, naurahdan hetkelliselle tauolle ja tilanteen arkisuudelle.
”Saisinko riisua sinut?” kysyn tuijottaen Olivian kehoa niin kiinteästi, että katseeni varmasti porautuu ihoon. Olivia hymyilee säkenöiden ja kiskaisee paitansa pois niin nopeasti, etten ehdi valmistautua. Hänen rintaliivinsä ovat yksinkertaiset keltaiset, joissa on pitsireunus. En voi olla tuijottamatta hänen suuria rintojaan ja paljastettua vatsaansa. Tahdon suudella jokaista venymäarpea tummassa ihossa.
Riisun hänet alastomaksi sellaisella vimmalla, että hengästyn. Rakastan hänen pehmeää ihoaan ja kehonsa kaaria, jokaista arpea ja selluliittia takapuolessa. Hän on jumalainen. Minun täytyy saada tuntea kaikki hänestä. Hän ei ole ajanut kehonsa karvoitusta lähestulkoon lainkaan, ja se saa minut niin kuumaksi, että työnnän hänet patjalle ja painan huuleni hänen rinnoilleen. Toinen käteni etsiytyy kumaan haaroväliin, tunnustelee ja hivelee, kunnes hän alkaa huokailla.
En ole aikoihin saanut yhtä tajunnanräjäyttävää orgasmia. Kaikki Oliviassa tuntuu vetävän minua uskomattomalla voimalla puoleensa. Hän on käsittämättömän kaunis. Kaikki hänessä. Hän on seksissä yllättävän hiljainen, mutta ehdottoman intohimoinen ja maalaa kosketuksillaan iholleni taideteoksia. Käperryn hänen kainaloonsa ja huohotan raskaasti. Patja allamme on märkä ja rytyssä.
”Okei, huh, hitto, se oli jotain se”, huokaan. ”Vau… Olet upea. Olet niin kaunis. En ole saanut silmiäni irti sinusta sen jälkeen, kun tapasimme.”
”Huomasin”, Olivia naurahtaa. ”Niin olet säkin. Sulla on ihanat reidet.”
Muistan, kuinka neljätoistavuotiaana vihasin sitä, että reiteni koskettivat toisiaan kävellessäni, vaikka vyötäröni oli kapea ja rintani pienet. Sama pätee edelleen, mutta sellaista ei ajattele enää. Kuninkaanlinnassa sellaisille epävarmuuksille oli enemmän sijaa. Nykyisessä elämässäni sellaiset murheet ovat luksusta.
Painan pienen suukon Olivian rinnalle. Hän pyörittelee valkeita suortuviani.
”Sulla on melkoisia paineita tuossa asemassa. Ihanaa, että pystyit antautumaan kosketukselle. Sä olit tosi luonnollinen.”
”En yleensä harrasta seksiä ihan näin vain. Ei oikein ole aikaa. Olit vain tosi… No, en voinut lakata ajattelemasta sinua.”
”Ymmärrän. On vähän muutakin ajateltavaa. Mutta juuri nyt tahdon, että sä ajattelet vaan sitä, miten hyvä olo sulla on. Rentoudut.”
”Luoja, miltä sinä tunnuit… Sinulla on ihana ote tähän.”
”Mä oon aina ollut aika itsevarma.”
”Se on ihailtavaa.”
”Tuleeko se yllätyksenä?”
”Ei, olen vain kasvanut kuninkaanlinnassa, jossa mistään ei puhuttu ääneen.”
Olivia hymähtää.
”Rikkaat ihmisparat.”
”Sanos muuta.”
”Muu maailma on aina kovasti tykännyt kertoa mulle, mitä mun pitäisi ajatella itsestäni”, Olivia sanoo pyöritellen suortuviani. ”Tuntuu, että mulla on cocktail kaikkea sitä, mistä saa täällä vaan turpiinsa ja joutuu yhteiskunnan pakan pohjimmaiseksi. On aika hiton mielenkiintoista olla musta, lihava nainen tällaisessa maailmassa. Ja lainsuojaton ennen kaikkea. Silti en oo ollut päivääkään katkera. Mä rakastan itseäni ja mun elämääni, ja mä nään sen päivän, kun tää ilma on vähän helpompi kaikille hengittää. Oon jaksanut uskoa utopiaan.”
Minä pystyn vain nyökkäilemään ja silittämään hänen pehmeän rintansa kaarta. Tiedostan jälleen omat etuoikeuteni yhä kipeämmin. Hyvä niin.
”Enkä mä usko, että olen naiivi sen takia”, Olivia sanoo. ”Mä oon päättänyt uskoa hyvään kaiken tän paskan keskellä.”
”Se on tosi kunnioitettavaa.”
”Ai sun mielestä?”
”Niin, minunkin mielestäni.”
”Mä oon ymmärtänyt, että tää maailma nimeää sellaisen varsin naiviksi.”
”Minä kunnioitan sinua.”
Olivia kääntyy painamaan pehmeän suudelman huulilleni. Hänen kätensä jää silittämään poskeani.
”Anteeksi, jos se, että harrastimme seksiä, mutkistaa suhdettasi minuun ja kapinaan.”
Olivia pudistaa pörröistä päätään.
”Ei se mutkista mitään. Mä pidän susta, Medea.”
”Tiedätkö, en minä tällaista yleensä tee.”
”Ei sun tarvitse vakuutella mulle mitään. Sä olet nuori ja vaikutusvaltainen.”
”Saat tuon kuulostamaan siltä, ettet itse olisi nuori… Minkä ikäinen sinä muuten olet?”
”Yhdeksäntoista.”
Sävähdän.
”Kaikki ok?” Olivia kysyy. ”Etkös sä ole seitsemäntoista?”
”Joo. En minä sitä.”
Olivia kallistaa päätään.
”Veljeni… Kuningas on sinun ikäisesi.”
Olivia irvistää.
”Niinpä tietysti.” Hän huokaa syvään. ”Medea. Se, mitä sun veli tekee, ei ole sun vika.”
”Oletko nähnyt, kuinka hän hän esiintyy julkisesti?”
”Olen.”
Tiedän, että me molemmat ajattelemme sitä. Veljeni seisomassa häntä varten tehdyssä kulkuneuvossaan tai kansantalon edessä puhujanpöntön takana. Tumma tukka ja viiltävän vihreät silmät, samanväriset kuin minulla. Hänen koko olemuksensa ivaa tätä kansaa. Kaikkea meissä.
”Kuningas Jaron on mitä on”, Olivia huokaa. Veljen nimen kuuleminen saa minut säpsähtämään. Olivia tarttuu minua kädestä. ”Anteeksi. Ei puhuta nyt siitä. Meillä oli hiton hyvää seksiä.”
”Niin oli”, sanon ja käperryn tiukemmin hänen kainaloonsa. Olivia on lämmin ja hikinen vetäessään viltin yllemme. ”Saanko nukkua vieressäsi ensi yön?”
”Totta kai”, Olivia hymähtää ja painaa nenälleni suukon. ”Kiitti, Medea. Sä tunnut tosi hyvältä.”
”Kiitos itsellesi, niin sinäkin.”
Olivia kietoo kätensä ympärilleni, antaa minun painua aivan kiinni häneen. Hän sammuttaa kynttilät, raskas hämärä laskeutuu yllemme kuin peitto. Sen hiljaisuudessa sallin itseni hetkeksi unohtaa, kuka olen ja mitä kannan mukanani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti