Järven tuoksu

Iho ja hiukset tuoksuvat vielä järvelle, kun suljemme huoneemme oven. Mökin yläkerrassa on kuuma, mutta emme voi avata parvekkeen ovea, ettei kesä hyönteisineen pääse sisään. Otto jatkaa ulkona kesken jäänyttä juttuaan, vaikka häntä naurattaa jo siihen malliin, että se tarttuu minuunkin. Tökkään Ottoa kevyesti olkaan, ja hänen naurunsa muuttuu tutuksi hörötykseksi.

    ”Lopeta”, nauran häntä vasten.

    ”Lopeta itse.”

    Otto tökkää minua kylkeen, enkä ehdi reagoida, vaan kaadun sängylle selälleni. Ottoa naurattaa yhä, hän seisoo vettä putoilevana pelkissä uimashortseissa edessäni. Nousen istumaan, ja Oton kädet ovat jo niskassani. Kasvoni lepäävät vasten Oton vatsaa. En enää muista, mitä olin sanomassa. Huuleni painavat suudelman ennen kuin ehdin ajatella sitä. Oton iho maistuu järveltä ja joltain, joka lähettää sähköisen signaalin koko kehoni lävitse. Riisun hänen uimashortsinsa, vedän syvään henkeä. En tiedä, kuka olen, kun teen tämän niin vaivattomasti.

    Otosta lähtee vain yksi ynähdys. Katson silmiin, näen toiveen niiden pohjalla. Painaudun vasten, annan ihanan unohduksen tulla. Vasta, kun makaamme kumpikin omilla sängyillämme, ymmärrän, mitä juuri tapahtui.

    Pyyhin suutani, mutta se ei auta. Otto makaa selin minuun päin vaalea tukka pörröllään ja lapaluut törröttävinä. Hän ei sano mitään.

    ”Otto?”

    Hiljaisuus kaikuu mökin yläkerrassa. Otto ei sano enää mitään.