Luku 11: Kesäloma
Yksikään kerta ensimmäisen kerran jälkeen ei lakkaa tuntumasta uskomattomalta. Jokainen hetki hänen pehmeällä, kuulaalla ihollaan on enemmän kuin mistä olen koskaan saattanut unelmoida. Elio on enimmäkseen melko passiivinen sängyssä, mutta olen oppinut saamaan hänet päästämään pieniä ynähdyksiä sylissäni.
Tomin poismeno unohtuu tietoisuudestani hiljalleen. Painuu syvemmälle pinnan alle. Tilalle tulevat Elion öinen tuhina ja vartalon lämmin tuntu rintaani vasten. En ajattele mitään muuta, maailmassani on vain Elio.
Silittelen pojan alastonta kylkeä ja painan pehmeitä suukkoja hänen tukkaansa. Elio on jättänyt kätensä sykkyrään rintakehälleni.
”Elio, kulta… Olin ajatellut yhtä juttua.”
”No?”
”Haluaisitko lähteä pienelle retkelle kanssani?”
”Ai johonkin ulkomaille?”
”Suomen sisällä, kulta. Olisinpa niin rikas, että voisin hemmotella sua ulkomaanmatkoilla.”
”Hmmh.”
”Ajeltaisiin autolla paikasta toiseen sitten, kun kevät lämmittää jo.”
Elio kohottaa päätään ja kallistaa sitä kuin pieni linnunpoika.
”Mitä me tehtäisiin?”
”Yövyttäisiin hotelleissa. Syötäisiin, juotaisiin. Pääsisit kylpylöihin ja ravintoloihin ja sen sellaista.”
”Ootko sä joku mun sugar daddy, vai?”
Tunnen poskieni punehtuvan kysymyksestä. Elio virnistää ja tökkää minua kylkeen huomatessaan reaktioni. Hän koskee minua yhä yhtä vaivatta kuin pienempänä. Tunnen oloni kammottavan vanhaksi hänen pienen pojankehonsa rinnalla, mutta jos minä kelpaan hänelle, muulla ei ole väliä. Niin kauan, kun hän huolii minut, olen tyytyväinen siihen, miltä näytän.
”Haluaisitko sä, että olisin?”
Elio kikattaa.
”Mä tykkään saada asioita.”
”Sä tiedät kyllä, että saat ihan kaiken, mitä voin vaan sulle antaa.” Silittelen pojan tummaa suortuvaa. ”Oot saanut jo lapsesta pitäen.”
”Mä olen lapsi…”
”Ssh, anna mä unohdan sen nyt…”
Julma kikatus täyttää makuuhuoneen. Elio mönkii lähemmäs, ottaa kasvoni käsiinsä ja tuo omansa aivan kiinni.
”Et sä halua unohtaa sitä.”
”Elio, hei, tuo on jo julmaa”, hymähdän.
”Oonko muka väärässä?”
”Julma, julma poika.” Painan pienen suukon hänen huulilleen. ”Olet ihan väärässä. Hyi sua. Mitä sulle pitää tehdä, kun tuommoisia puhut?”
Kaappaan pojan tiukkaan syleilyyn, josta hän yrittää nauraen pinnistellä.
”Eiii! Joseeee!”
Kiedon pojan lujemmin itseäni vasten ja pörrötän hänen tukkaansa. Elio pyristelee yhä irti, mutta käpertyy lopulta nauraen minua vasten. Uupunut poika painaa silmänsä kiinni.
”No, mitä mieltä olet? Lähtisitkö kanssani vähän retkeilemään?”
”Joo, tottakai.”
”Kesällä sitten. Ihan kahdestaan.”
”Antaisikohan iskä?”
”Antaa se.”
”Miksi sä Jose tykkäät juuri musta niin paljon? Sullahan on paljon oppilaita koulussa.”
Hätkähdän niin, että olen vähällä irrottaa otteeni pojasta.
”E-ei se ole sama asia. Mä rakastan sua, Elio.” Painan pääni pojan pienelle olalle. Suukotan hellästi. ”En tahdo antaa sua kenellekään. Mä olen rakastanut sua aina.”
”Joo, mä tiedän.”
”Voi mun kulta.”
Elio kohottaa katseensa. Tuijotan pitkiä ruskeita ripsiä ja raotettua suuta. Tartun Eliota leuasta ja painan hänen huulensa hellästi omilleni.
Kesä tulee nopeammin kuin ehdin toivoa. Minä ja Elio pääsemme kaikessa rauhassa lähtemään. Huomaan ajattelevani, mahtaako poika toivoa Tomin olevan hänen kanssaan takapenkillä, kun starttaan aikaisin aamulla täyteen lastatun autoni. Poika pelaa konsolipeliä kiinnittämättä minuun huomiota.
”Elio, rakkaani”, sanon pehmeästi. ”Mihin haluaisit pysähtyä syömään?”
”No eihän matkalla yleensä ole mitään ABC:tä kummempaa.”
”Voidaan me lähteä ihan etsimäänkin. Nyt alkaa meidän ihana kesäloma. Voidaan tehdä ihan mitä sua ikinä huvittaa.”
”Oon väsynyt.”
”Onko nälkä? Haluatko brunssille jonnekin?”
”Ei tee mieli.”
”Eikö yhtään?”
”Ei.”
Elio on vaitonainen ja kiukutteleva koko päivän ennen kuin pääsemme hotellille. ABC:n ruoka ei pojalle juuri maistu, hän näykkii pihviään puolikiinnostuneena. Hotellihuoneessa poika osoittaa ensimmäistä kertaa kiinnostusta mihinkään, mitä hänelle voin tarjota. Elio hyppää hotellin parisängylle kuin pikkulapsi.
”Niiiin iso sänky!” Elio kikattaa. ”Sä nukut sitten sohvalla!”
”Niinkö luulet?”
Istuudun riiviön vierelle sängylle ja sieppaan hänet kainalooni. Painan päivän ensimmäisen suudelman pojan poskelle. Autotie vilisee silmissäni, jalat tärisevät. Käännyn makaamaan sängylle ja huomaan vasta silloin, miten uupunut olen.
”Mä haluun tän koko sängyn itselleni!”
”Kulta, et sä kaikkea voi saada.”
”Sanoit, että tällä reissulla saan, mitä haluan!”
”Etkö sä halua nukkua mun vieressä?”
”Sä kuorsaat ja takerrut muhun yöllä. Ja kuolaat.”
Painan hetkeksi katseeni pois. Ajattelen itseäni suhteessa tähän pieneen poikaan. Aikuinen mies, paljon vanhempi. Hieman jo iän tuomia merkkejä; aavistuksen pehmennyt vatsanseutu, orastava hienhaju. Poskiani kuumottaa ymmärtää, ettei Elio välttämättä rakasta sitä, miten hengitän häneen koko yön.
”Äääh, älä nyt masennu”, Elio huokaa ja kiepsahtaa viereeni. Hänen kätensä hakeutuvat vyötäisilleni, silittävät pehmeää kylkeä. ”Tässähän mä oon. Heei… Älä näytä tolta. Oon tässä.”
Poika katsoo minua pitkään ennen kuin suutelee. Tällaiset hetket ovat kaikkein upottavimpia. Kun poika onkin yllättäen niin hellä, etten saa happea. Elion pienet huulet ovat innokkaat omiani vasten. Hän ei tiedä, kuinka se tehdään, ja me molemmat vain ihmettelemme toistemme tuntua.
”Mennäänkö me tänään vielä johonkin syömään?” Elio kysyy jäädessään kylkeeni kyhjöttämään. Tilanteen arkipäiväisyys pelottaa minua. Tässä me olemme kuin aviopari, yhteisellä lomamatkalla keskustelemassa siitä, mitä illalla tapahtuisi. Minua pyörryttää ajatella sitä.
”Mihin haluaisit?”
”Pizzaa.”
”Voidaan googlailla, mikä on tämän alueen paras pizzapaikka.”
”Joseeee…”
”Niin, rakas?”
Elio vain virnistää ja painaa päänsä kaulakuoppaani. Pojan yhtäkkinen hellyys tuntuu kipinöivänä lämpönä varpaissa asti. Hän tekee sen aina niin yllättäen.
”Ei mitään”, poika kikattaa. ”Joseeee…”
”No mitä, höpsö? Mikä on? Tahdotko jotakin?”
”Mihin sä rakastuit mussa?”
En odottanut kysymystä. Emme ole tavanneet puhua sellaisista asioista. On päivänselvää, että olen aina rakastanut Eliota.
”Mä olen rakastanut sua siitä lähtien, kun sä synnyit.”
”Hyi.”
”Ei höpsö, en sillä tavalla.”
”No etkö muka?”
En voi virallisesti kieltääkään sitä. Olin mustasukkainen Eliosta jo ennen hänen syntymäänsä. Hänen oli määrä syntyä minua varten, minun syleiltäväkseni. Pudistan päätäni. Pyörryttää aavistuksen, enkä tiedä, johtuuko se lämmöstä vai siitä, miten lähellä Elio on.
”Haluatko sä vaan nussia koko tän kesän?”
”Elio!”
”No haluatko!”
”Mistä sä tuollaista kieltä olet oppinut?”
”Ootko muka yllättynyt?”
”Pitääkö sun suusi pestä. Hyi että.”
”Sähän tässä mua nussit. Sut pitäis pestä.”
”Hyi, Elio, tuo on kuvottavaa! Lopeta.”
”Pidätkö sä sitten itseäsikin kuvottavana?”
”Tämä keskustelu on absurdi.”
Nousen liian nopeasti ylös, päässäni heittää. Elio kipsuttaa heti perässäni kuin pieni kissa. Hän tarttuu minua yllättäen vyötäisiltä ja halaa tiukasti. Hellyys kipinöi koko ruumiissani. Nostan pojan syliini hetken mielijohteesta ja painan suukon hänen tukkaansa.
”Mennäänkö sinne pizzalle? Senkin riehuja.”
”Jooooo!”
Elio painaa suukkoja poskilleni. Tällaisina hetkinä minusta tuntuu, että ehkä hänkin voisi välittää minusta. Kantaa minua kohtaan samanlaisia helliä tunteita kuin minä olen aina pitänyt sydämessäni häntä varten piilossa.
Ilta sujuu jopa odottamaani paremmin. Poika on energinen ja tulee onnelliseksi pizzasta. Hän pitelee tyytyväisenä vatsaansa, kun istumme laskevassa auringossa penkillä järven rannalla. Tuijotamme vettä jäätelöt kourassa. Kesä ei ole vielä lämpimimmillään, kiedon takkia tiukemmin Elion ylle. Poika vastustelee ja näyttää minulle kieltä. Lopulta hän kippuroituu viereeni syömään jäätelöään, joka valuu jo leualle. Pyyhin sen hellästi. Lapsi mikä lapsi, ei siitä mihinkään pääse.
”Joseee…”
”No?”
”Luuletko sä, että ihmiset ajattelee sun olevan mun iskä?”
”Varmaankin joo. Ollaanhan me aika saman näköisiä.”
”Ollaanko muka?”
”Tavallaan. Meidän suvun miehet ovat aina muistuttaneet paljon toisiaan.”
Elio purskahtaa nauruun.
”Et sä näytä iskältä.”
”No, en ole ihan yhtä komea kuin isäsi.”
”Joo et.”
Elion katse skannaa koko olemukseni. Tulen yhä vain tietoisemmaksi siitä, että vanheneminen on viimevuosina alkanut muodostaa merkkejään vartalolleni. Katson punastuen laineisiin, en pysty kohtaamaan Elion ilkikurista katsetta.
”Tästä tulee kiva kesä”, Elio sanoo ja ponnahtaa ylös. Poika kipittää lähemmäs järvenrantaa, joudun nousemaan ja nappaamaan häntä kädestä.
”Hei, varovasti, ettet putoa.”
”Älä hössötä. En jaksa sua oikeesti.”
”Ja haluat silti kivan kesän juuri mun kanssa?”
”No tietty. Älä kyseenalaista.”
”Voi Elio kulta…”
”Sun kanssa on aina niin hauskaa”, Elio kikattaa ja astuu molemmilla jaloillaan omieni päälle. Hän kietoo hetkeksi kätensä ympärilleni ja ajattelen sitä pientä poikaa, joka vilpittömästi viihtyi syleilyssäni. Tässä pienessä enkelinkasvoisessa olennossa on häviävän vähän jäljellä sitä poikaa, joka niin viattomasti takertui minuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti