Olen juuri levittänyt iholleni reippaan kerroksen aurinkovoidetta, kun Julius istuu räikeän sinivihreissä uimashortseissaan vierelleni ja lipaisee olkapäätäni.
”Hei nyt sitten!”
”Mmm, voidetta.”
”No ei kai!”
”Ei erityisen hyvää tällä kertaa.”
”Miten niin ’tällä kertaa’… Äläkä katso minua noin, tiedän, mitä ajattelet.”
Julius virnistää leveästi ja taputtaa sitten rantakorin reunaa.
”Mitä olet pakannut? Tytöt katsoivat meille jo evästä", hän kertoo.
”Hieman itkettää noudattaa näin julmasti sukupuolistereotypioita ja antaa heidän hoitaa meille eväät.”
”Eipä se paljon arjesta poikkea”, Julius nauraa. ”Sitä paitsi äläs yhtään siinä, sinä tunnetusti olet se tyypillisin mies aina, köh. Rakas vaimoni.”
Julius tarttuu minua niskasta ja suukottaa pehmeästi.
”Huulikiiltoa.”
”Olet niin terävällä päällä tänään. Erinomaista havainnointia, rakkaani.”
Julius vain nauraa.
”Tänäänkään ei taida olla se päivä, kun näemme sinut uimashortseissa”, hän tokaisee.
”Älä luulekaan. Oikean uima-asun löytäminen on tosin hieman kivuliasta, tuntuu ettei mikään ole hyvä.”
”Päädyitkö siihen punaiseen kokopukuun?”
”Tällä kertaa kyllä.”
”Olet kauneinta koko maailmassa”, Julius kuiskaa suukottaen korvanlehteäni.
Kaikkien vuosien jälkeen hän jaksaa yhä toitottaa minulle sitä. Hän näkee väsyneen ja kuihtuneen ruumiini jonakin, jota on rakastanut kaikki nämä vuodet. Jokainen kohta on hänelle tuttu, jokainen taite, haava ja kulma.
”Saan kohta hommata uima-asun lasten koossa, enkä edes valehtele”, huokaan. ”Vähän taas pelottaa tämä terveydentila. Olen päättänyt olla ajattelematta sitä turhan paljon.”
”Tsiiiisus rakas.”
”Tiedän.”
”Tänne sieltä.”
Julius kiskaisee minut yhdellä nykäisyllä olalleen ja nappaa rantakorin toiseen käteensä. Alan tahtomattanikin nauraa.
”Heiii mitä se taas riehuu!”
”Suoritan velvollisuuttani sinun aviomiehenäsi ja kuljetan sinut sylissäni rannalle. Prinsessa.”
”No et varmasti kuskaa minua sinne asti! Potkin ja puren!”
”Jaa, katsotaanko?”
”Vittu!!”
”Mitäs täällä tapahtuu?” Frida huikkaa ovelta. ”Ei kun jaa, en haluakaan tietää. Jatkakaa.”
”Jatkamme”, Julius nauraa minä edelleen hänen olallaan.
”Emme jatka! Frida, tule hakemaan kaksosesi, saat pitää sen! Vittu Julius päästä minut alas!”
”Olet muru maailman suloisin äkäisenä.”
”Minä sinulle suloiset näytän.”
”Voiii näytätkö! Hurja!”
”Julius!!”
Kun hän lopulta laskee minut alas ja tuntee keveän mätkäykseni olallaan, hän vain nauraa.
”Minä kannan tämän”, sanon napatessani rantakorin hänen kädestään. Hän ei ehdi siepata sitä takaisin, juoksen ovelle ja vilkutan hänelle tyytyväisenä pihalta, jossa muut jo odottavat meitä. Julius yrittää riistää koria minulta takaisin saadakseen kantaa sen koko matkan, mutta minä en anna periksi. Muut ovat jo pakanneet itsensä lähtövalmiiksi, Julius nurisee Dorianille puolisonsa itsepäisyyttä ja tarvetta tehdä kaikki itse.
”No siinä olet kyllä oikeassa”, Dorian nauraa. ”Olette kyllä molemmat ihan samanlaisia, ainakin toistenne seurassa.”
”Hei, mikä Wilhelm-vihakerho siellä on?” minä hymähdän ja keinautan rantakoria puolelta toiselle.
”Juuri se”, Julius sanoo ja näyttää kieltä. Hän ei koskaan kasva aikuiseksi, ja rakastan sitä hänessä. ”Turha tulla lähemmäs, sinua vihataan täällä.”
”Onko silloinkin turha tulla lähemmäs, kun tahdot taas maistella aurinkorasvaani?”
”Se on neuvoteltavissa. Sinun pitää anoa lähestymislupa.”
”Entäs, jos olenkin kapinallinen?”
”Siitä seuraa rangaistus.”
”Mmm, kamalaa. Voi minua parkaa.”
”Voitteko lopettaa kliseisen flirttailunne ja esimerkiksi laittaa tassua toisen eteen”, Frida huikkaa meidän edeltämme. ”Aivan sietämätöntä kuunneltavaa taas kerran.”
”Siskoilla ei ole kommentointioikeutta!” Julius huutaa.
Kun sekalainen joukkiomme viimein suoriutuu rantaan saakka, varaamme puiden katveesta varjoisan paikan ja levitämme viltit. Dorian ja Julius kaivavat ensimmäisinä eväitä, ja se saa meidät muut pyörittelemään silmiämme.
”Tahtoisinpa nähdä sen kerran, kun joku muu meistä etsii eväät ensimmäisenä käsiinsä”, Maria hymähtää nyökäten poikiin päin.
”Olemme terveitä aikuisia miehiä”, Dorian puolustautuu. ”Vai mitä, Julius?”
”Todellakin. Dori, hei, otetaanko uimakisa ennen eväitä?”
”Kysytkin!!”
Dorian kiskaisee paitansa pois ja pinkaisee veteen ennen kuin Julius on ehtinyt edes ajatella asiaa.
”Saatana! Huijari!”
En ole nähnyt Juliuksen riisuutuvan paidastaan niin nopeasti edes makuuhuoneessa. Minua naurattaa katsella hänen pitkiä raajojaan huitomassa vedessä. En kuule tänne asti hänen ja Dorianin mekastusta, mutta rakkaani on nopea kauhoessaan lähemmäs jo pitkällä uivaa Doriania. Lapset mitkä lapset. Me muut pyörittelemme päätämme.
Ranta on pieni ja kotoisa, täällä käy harvoin paljon ihmisiä kerralla. Valikoimme aina paikkamme rantaa varjostavien puiden katveesta, sillä etenkin minä ja Maria kestämme suoraa auringonvaloa huonosti. Laineet liplattavat lempeinä, kevyt iltapäivän tuuli keinuttaa niitä. Koivunoksat tanssivat tuulessa, kesä on meidän kosketettavissamme.
Nappaan suuhuni muutaman tuoreen kirsikan ja tuijotan hymyillen järvessä pärskivää aviomiestäni. Hän ja Dorian näyttävät nuorilta pojilta, jotka ovat juuri oppineet olemaan ystäviä ja kisailemaan päivät pitkät.
Vilkaisen sivusilmällä Mariaa ja Victoriaa, jotka riisuvat raskaat mekkonsa ja paljastavat uima-asujen suojaamat kehonsa. Maria käyttää aina sievää v-linjaista mustaa kokopukua ja Victoria vihreitä bikineitä. Minulla ei kenties ole silmää naisille, mutta he näyttävät molemmat upeilta uimapuvuissaan. Victoria on sitonut ruskean tukkansa ja suojannut päänsä hellehatulla. Hän on niin kaunis, että kipristelee. Tunnen oloni sietämättömän onnekkaaksi, että hän on ystäväni. Nainen, joka on minulle miltei kuin se sisko, jollaisen olisin ansainnut.
Tytöistä Frida ei koskaan viihdy paljaana julkisella paikalla, joten hän värjöttelee mielellään kanssamme syrjemmässä. Tänään Anrikaan ei ui, vaikka riisuukin uima-asusilleen. Ennen kuin ehdimme rupatella mistään sen kummemmasta, Julius ja Dorian saapuvat virnistäen paikalle.
Mitään sanomatta Julius nappaa täysin märkänä minut syliinsä ja lähtee raahaamaan kohti järveä.
”Rakas!! Ei! Eeeei! Mitä sinä teet! Hyi hitto, olet ihan märkä, päästä minut alas! En siedä kastumista, rakaaaas!”
Julius kävelee suoraan järveen ja nauraa.
”Hei!! Nyt on laiton meno!”
”Voivoi! Katsotaan kuinka muru uppoaa!”
”Julius HALUATKO SINÄ ETTÄ KUOLEN!”
”Me olemme rannalla! Rannalla uidaan!”
”Irti minusta!! Julius!!”
Ja silloin pääni painuu veden alle. Julius dippaa minut veteen niin, että kastun kokonaan, kiharoita myöten. Hetken on vain rähmäinen, kostea pimeys ennen kuin hän nostaa minut takaisin ylös ja nauraa. Kiedon kädet hänen kaulalleen ja yskin niin, että tunnen sen vatsanpohjassani.
”Hyi SAATANA!”
Julius vain käkättää.
”Otetaanko uusiksi? Miten olisi uimakilpailu?”
”Miten joku voi tykätä uimisesta!”
”Olet tosi söpö, rakas.”
”Haista sinä paska.”
Julius silittää märkiä kiharoitani pois tieltään ja hipaisee huuliani ohimennen. Hetken lataus muuttuu hetkessä, kiepsahdan hänen syliinsä niin, että jalkani ovat tiukasti hänen vyötäisillään. Vien käteni hänen niskaansa, sipaisen märkiä hiuksia ja katson pitkään hänen hellästi hymyileviä kasvojaan.
Jälleen kerran kaikki muu hiipuu hiljaiseksi taustalauluksi. On vain hän, tämä mies, joka kaikkien vuosien jälkeen on kuin pikkupoika. Kesäpäivän aurinko lämmittää meitä, tunnen koko kehoni rentoutuvan Juliuksen viedessä minut rintaansa vasten. Tartun häntä niskasta ja suutelen niin pehmeästi ja intohimoisesti, että muistan jälleen, miltä tuntui suudella häntä ensi kertaa. Miten lämmin ja virkeä ja halukas hän silloin oli, miten alussa kaikki olikaan.
Roikun kiinni Juliuksessa hänen kuljettaessaan minut takaisin rannalle.
”Vieläkö aiot yrittää tappaa vaimosi?”
”Ensin pitää syödä. Sitten vasta jaksaa taas tappaa.”
”Mmmm, taitava poika.”
”On tullut opittua.”
”Niinpä, meidän kuuluisa vaimontappajamme Julius.”
”Hyvinkö hukuitte?” Anri kysyy nauraen meidän paluullemme. Pysyttelen tiukasti Juliuksen kyljessä kiinni, kylmyys iskee minuun heti, kun minut nostaa vedestä.
”Ilmeisen taitavasti osaa tämä aviomieheni kiduttaa viatonta vaimoparkaansa”, mutisen.
”Pitäisikö se palkita siitä hyvästä? Julius, ota eväitä.”
”No siihen minua ei tarvitse kahdesti käskeä.”
Julius rohmuaa lautaselleen rypäleitä ja eri suolaisia piirakoita, en ehdi erottaa, mitä kaikkea hän koreistamme löytääkään. Anri heittää minulle pyyhkeen, jonka kiedon harteilleni ennen kuin vilunväristykset iskevät.
Siinä häntä katsellessani syvä lämpö täyttää minut sisältä kysymättä lupaa. Julius istuu siinä lasit päässään, nauraa ystäviemme kanssa ja kahmii eväitä suuhunsa. Murusia putoilee uimashortseille, varpaitten välissä on hiekkaa. Hänen kehonsa on täynnä haavoja, jotka risteilevät joka notkelmassa, mutta hän ei ole enää vuosiin kiinnittänyt niihin huomiota. Miten paljon on toista mahdollista rakastaa. Äärettömästi. Loputtomasti.
Hivuttaudun hiljalleen Juliuksen viereen, kiedon käteni hänen ympärilleen ja suukotan hänen järvivedestä kosteaa olkaansa. Suljen silmäni, annan puitten läpi välkehtivän auringon lämmittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti