Tipun valona
yötaivaalta, juoksen luoksesi yön piirtämiä teitä pitkin.
Kaikkialla on mustaa, pelkkää syvää, leikkaamatonta pimeää.
Askeleeni piirtävät sen keskelle valopilkkuja, pieniä hehkuja,
jotka kasvavat suuremmiksi ja kohoavat ylös kuin tähdet. Yö on
ollut kauan ilman tähtiään, kylmä ja valoton musta sotku. Kaikki
se on ympäröinyt sinua, puhunut sinulle kielillä, joita sinun ei
olisi pitänyt ymmärtää. Mutta sinä ymmärsit, enkä minä
ymmärtänyt tippua luoksesi aiemmin.
Juoksen kovempaa.
Juoksen, vaikka jalkoihini sattuu yön pistellessä niiden alla.
Mutta minä juoksen, kunnes saavutan sinut, tulen luoksesi ja kiedon
sinut valooni. Sinä et ansaitse mitään muuta. Ansaitset lämmön,
kirkkaan kullanhohtoisen sateen. Jos voin tehdä sen, olen valo
pisaroissa, jotka satavat pimeästä. Valaisen jokaisen niistä,
jotta et koskaan tunne olevasi yksin. Jotta et käperry itseesi.
Minä tulen. Avaa
silmäsi. En sokaise sinua valoon, kiedon sinut siihen, teen siitä
peiton, jotta jaksat katsoa huomiseen. Avaa silmäsi, katso ylös.
Pimeydestä sataa hehkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti