Toinen kirje
Anna minun tulla ihmiseksi jälleen.
Minä en rukoile, en ano, en vaadi keneltäkään mitään. Osaan
odottaa, että maailma heittää eteeni sen hetken, kun tiedän
osaavani vaatia jälleen. Tällä hetkellä jotakin on poikki, rikki,
pilattu. Särmäni ovat haalistuneet, en enää erota, miltä tuntuu,
kun väkivalta juoksuttaa aisteja toistensa ohi. Kun kipu lomittuu
toisen kanssa, pahempansa. Toinen toistaan hirveämpänä ne
juoksevat lävitseni, antavat minun tulla itsekseni uudelleen.
En tunne enää niin vahvasti mistään.
Kaikki tuntemukset ovat aseiden äänten vaimentamia, himmeitä
kaikuja. Minua ei ole luotu olemaan pelkkää soivaa taustaääntä
toisten korville. Minun kuuluu räjähtää kranaattien lailla,
tuntea lujaa, viiltää pohjaan asti. Tee minusta jälleen ihminen.
Elävä olento. En ole tuntenut omia rajojani pitkään aikaan.
Kaiut sattuvat väärällä tavalla.
Ne ovat himmentymiä, jotakin sellaista, joka on surkastunut
kysymättä lupaa. Surkastumahan johtuu siitä, ettei jotakin
tarvita. Enkö minä tarvitse kykyäni tuntea? Enkö ansaitse
väkivaltaani, rakkauttani, punaisinta ydintäni? Olen alkanut
kadottaa sitä toisen ihmisen kosketuksiin, pehmeisiin hymyihin ja
päivästä toiseen pauhuavaan meluun. En enää hahmota itseäni tai
sitä, mihin pyrin. Ensimmäistä kertaa se todella pelottaa minua.
Olen käynyt mullan alla. Tuntenut
maan täyttävän minut kaikkialta, ollut liian lähellä itseäni
tavalla, jota en koskaan enää tahdo kohdata. Ja joudun silti
kohtaamaan. Sota ei sovi minulle, inhoan sen turhuutta, inhoan syitä
sen takana. Inhoan niitä äänekkäitä ihmisiä, jotka nauraen
ampuvat toisiaan ja kuvittelevat sen olevan ainoa oikea tapa elää.
Niitä, jotka maalaavat siitä todellisuutensa. Sellaiset ihmiset
pitävät kovin paljon melua, mutta eivät omista lainkaan värejä.
En osaa kuvitella heitä muuhun kuin harmauteen.
Minä en tunne enää edes ikävää
entistä elämääni kohtaan. Ei ole entistä ja nykyistä. On
jatkumo, johon voi tiputtaa itsensä, jos ei jaksa pitää huolta
minuutensa särmistä. Katsoin itseäni tänään peiliin. Niinköhän
sinä osaisit vielä koskettaa sitä miestä, joka sieltä katsoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti