maanantai 29. lokakuuta 2018

Verivalhe: kolmas kirje


Kolmas kirje

Se on tehty. Olen kuunvalossa, toisella puolella, siellä, missä vain yhdenlaisella syntymällä on merkitystä. Olen omiemme luona. Turvapaikassa. Siinä, josta kerroit, jonne tahdoit minun päätyvän. Olen turvassa. Ja se pelottaa minua enemmän kuin mikään taistelussa tapahtunut.

Turva muodostaa pehmeän kuoren ympärilleni. Kauanko kestän sitä ilman, että sisukseni mätänee? Voinko ottaa sen riskin ja jäädä tänne, tutustua tuttuun, mutta ytimeltään täysin uudenlaiseen maailmaan? Kuunvaloa ei välttämättä ole tarkoitettu minulle. Silloin minulla on syvempiäkin ongelmia kuin himmenevät kaiut. Niiden suhteen mikään ei ole muuttunut. Ruumiini on liian väsynyt kaikesta. Kätenikään ei ole jaksaa kirjoittaa suoria kirjaimia.

Kaikki on liian ailahtelevaista. Minulla ei ole pienintäkään kontrollia tämän sotkuisen, tumman maailman tapahtumiin. Se on oikeastaan myös tottumiskysymys. Minun on pakko sopeutua siihen, että maa voi räjähtää jalkojeni alta. Sen ei pitäisi olla isokaan ongelma. On olemassa pahempiakin kohtaloita kuin pelkääminen.

Voin vielä löytää ytimeni todelliset värit. Tässä ei ole nyt kyse siitä. Olen vain menettämässä otettani aivan kaikkeen. Tarvitsisin sinut tänne kokemaan tämän kaiken kanssani. Vai laimentaisiko se värejä sinustakin?

Sotaa ei ole tarkoitettu kaltaisilleni. Minä en ole sellainen, joka suostuisi taipumaan sen siiven alla. Olen liian itsenäinen, liian värikäs silloinkin, kun en kykene erottamaan omaa väriäni. Pelkään jonkin napsahtavan lopullisesti poikki, ellei sodan siipi liihota tiehensä. Tämän on muututtava. En tahdo pysyä piilossa koko myrskyn ajan.

Vaikken osaisikaan valjastaa trombia voimavarakseni, voin yrittää seurata sitä etäältä. Tehdä siirtoni. Tutustua maailmaan, jonka halusit minun löytävän. Minulla on pelkästään aikaa käytössäni. Lukemattomia sodasta irrotettuja päiviä. Yritän löytää lohtua niiden hitaasta käynnistä.

Toivon joka ilta, että kun palaan, sinä olet ennallasi. Rukoilen sinun säilyttäneen värisi, vaikka omani ovatkin jo kaiuiksi kadonneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti