Luku
16: Sade
Moottori on rikki. Se ei kestäisi
enää useita satoja metrejä, korkeutta on juuri niin paljon, että
minne tahansa laskeutuminen voisi hajottaa moottorin lopullisesti,
sytyttää kannen ja hytit palamaan.
Endelionin sormien naputus kaikuu
puisessa huoneessa. Ingon nojaa tuoliin, Lyra seisoo selkä heihin
päin, katsoo mustana seisovaa yötä. On vain kaksi vaihtoehtoa.
Laskeutua minne tahansa tai jäädä ylös ja hajota, räjähtää
kirkkaasti ja kerralla.
”Me laskeudumme Kallasiin nyt heti”,
Endelion sanoo. Ääni on kova, kaikki tunteet on riisuttu pois,
jotta tilanne ei hajoa käsiin. ”Hajonnutta osaa saa vain
Kallasista, eikö niin, Ingon?”
Ingon nyökkää.
”Moottori ei jaksa kantaa rungon
painoa ilman sitä. Se täytyy tukea –”
Endelion heilauttaa kättään, Ingon
vaikenee.
”Kuulitte, mitä sanoin. Me menemme
Kallasiin.”
Hiljaisia, sanattomia katseita, jotka
silti sanovat kaiken. Kuolemaa odottavien miesten katseita. Endelion
ei anna kenellekään tilaa vastustaa häntä. Hän ei jää ilmaan
odottamaan tulta, hän ei jää kuolemaan. Ei täällä. Ei vielä,
hänellähän on vielä monta vuotta valitulle luvatuista sadasta
vuodesta käyttämättä. Täydellistä aikaa luoda imperiumi,
aloittaa se, jota varten hän syntyi. Hän ei nielisi kuolemaa.
”Kurssi Kallasiin.”
”Vaikka moottori ei kestäisi?”
”Se kestää.”
”Mutta jos…?”
Kaiken vaientava katse. Jos moottori
ei kestäisi, he kuolisivat. Kaikki loppuisi yhtä kaikki,
yrittäisivät he tai ei.
”Kallasiin”, Endelion sanoo
painavasti ja kääntää selkänsä. Ikkunasta tuijottava Lyra on
heti hänen kannoillaan. Ingon yrittää seurata, miehen katse lepää
Lyran valkean mekon helmassa. Endelion nostaa kätensä ylös.
”Ei, Ingon, et sinä. Sinä jäät
tänne. Olet ainoa, joka todella ymmärtää ongelman laajuuden.
Huolehdi, että tämä laiva pääsee perille Kallasiin.”
Ovi paiskautuu kiinni. Endelion puhuu
seuraavan kerran omassa hytissään. Lyra seisoo seinää vasten
tuijottaen kuningastaan siristetyin silmin. Sanat eivät lepää
naisen olemuksessa. Endelion painautuu tätä vasten, rutistaa naisen
lujaa vasten seinää, lukitsee ranteet puristuksellaan. Suutelee
niin voimalla, ettei Lyra ole saada henkeä.
Hengitys on raskas, Lyran silmät
raukeat. Endelionin on mahdotonta arvioida, mitä Lyra ajattelee,
mitä päälaelleen kääntynyt tilanne saa tämän tuntemaan.
”Me tarvitsimme kallasilaisia
varaosia joka tapauksessa”, Endelion sanoo hymyillen. ”Kone ei
ole täydellisen rikki. Sen verran minä ymmärsin Ingonin
kriisiarviosta. Tästä tulee vain lyhyt visiitti takaisin maan
päälle.”
”Sinä otat sen hyvin rennosti.”
”Niin sinäkin”, Endelion sanoo,
vaikka hänellä ei ole siitä mitään takeita. Lyra voi olla
täydellisessä paniikissa, mutta naisesta sitä ei näe. Tämän
kasvot piilottavat kaiken.
”Mitä sinä ja Ingon teitte
mastossa? Joko hänkin on osoittanut kiinnostusta lihaasi?”
”Ingonko?” Lyra nauraa Endelionin
suuhun. ”Hän on viimeinen ihminen, joka tekisi niin. Hänen
silmissään kiiltää aivan muusta syystä.”
”Pane häntä. Ehkä hän heräisi
sillä eloon.”
Lyran silmät siristyvät. Lopulta
nainen alkaa nauraa, vetäytyy pois Endelionin tiukasta otteesta.
”Sinä et ymmärrä siitä mitään.”
”En oikeastaan haluakaan. Kunhan
ette enää riitele kaikkialla.”
Lyra vain hymyilee.
”Mitä sinä haluat, Endelion? Jos
tämä on viimeinen yömme elossa, mitä sinä tahdot?”
”Laiva laskeutuu Kallasiin alle
tunnissa. Moottori kestää siihen saakka. Vika ei ole koko
koneistossa, vain yhdessä osassa.”
”Mikä tahansa koneisto voi kaatua,
jos sen pieninkin osa ei toimi kuten pitää. Kyllähän sinä sen
tiedät.”
Endelion siristää silmiään.
”Kallasiin on ilmoitettu
laskeutumisestamme. Kaupungin laitamilla on tilaa, he tekevät sitä
meille.”
”Kallasissa ei ole virallista
laskeutumisrataa.”
”Ja me räjähdämme, jos emme tee
jotakin.”
”Ajatteletko koskaan, että
ilmaimperiumi oli sittenkin huodo idea? Että sinun olisi kannattanut
vain kuljetella suolaa ja lihaa laivoilla saaresta toiseen?”
”Suolan ja lihan kuljettaminen
saaresta toiseen on osa sitä, että koko Kriel pysyy hengissä,
mutta en minä siihen aio elämääni käyttää.”
”Suuri ja mahtava Endelion.”
Hymy Lyran kalpeilla kasvoilla saa
Endelionin puristamaan kätensä nyrkkiin. Ajoittain Lyrassa on
jotakin samaa kuin hänen siskossaan, jotakin, jolle hän ei osaa
tehdä mitään. On kuin hänen elämänsä naiset katsoisivat aina
hänestä läpi. Olisipa äiti vielä elossa.
Endelion lähestyy pehmein askelin,
mutta painaa Lyran vasten sänkyä, lukitsee uudelleen tämän
ranteet. Ei ole mitään sellaista, mitä Lyra ei olisi jo kokenut ja
nähnyt. Endelion riisuu naisen kokonaan, tuijottaa kalpeaa,
naisellista vartaloa. Rinta kohoilee, Lyra hengittää raskaasti,
tuijottaa uninen utu silmissään kuningastaan. Endelion vetäytyy
kauemmas, pyyhkii suutaan ja käsiään.
”Sinä olet hirvittävä nainen,
Lyra”, Endelion murahtaa.
”Riippuu, keneltä kysytään.”
Endelion pyöräyttää silmiään.
”Minä olen syntynyt tätä
tarkoitusta varten. Imperiumia. Inhoan tuota sinun katsettasi. Ota se
pois.”
”Rakas kuninkaani, sinä olet pelkkä
pieni poika, jonka äiti sai hänet uskomaan itseensä aivan liian
varhain. Sinä olet pelkkä olosuhteiden tuote.”
”Mikä sinä sitten olet?”
”Mitä tahansa sinä juuri nyt
haluat.”
”Minä haluan sinut pois
silmistäni.”
”Vaikka riisuit minut?”
”Kyllä, Lyra. Vaikka riisuin
sinut.”
Lyra nousee ylös, jättää mekkonsa
ja korsettinsa sängylle, astelee paljaana Endelionin eteen ja painaa
tämän huulille pitkän, hitaan suudelman. Endelion kietoo kätensä
Lyran lanteille, ei päästä tätä irti.
”Sinä olet poissa tolaltasi,
kuninkaani”, Lyra sanoo pehmeästi. ”Mitä Valierissa oikein
tapahtui?”
Endelionin silmät suurenevat. Hän
tuijottaa Lyraa kuin tämä olisi pukenut sanoiksi mielen reunoja
kaihertaneet nimettömät ajatukset.
”Minä palasin vain viemään pommin
turvaan”, Endelion sanoo madaltaen ääntään, ”ja minä näin,
kuinka koko asetelma on kääntynyt minua vastaan. Minun sisareni ei
ole enää omani. Hän ajattelee minua vastaan.”
”Hän on aina ajatellut.”
”Nyt eri tavalla kuin koskaan
aiemmin.”
Lyra nyökkää. Nainen silittää
Endelionin hiuksia tavalla, joka voisi koska tahansa kääntyä
joksikin muuksi, paljon pimeämmäksi. Ote, jonka voi kääntää
hyväilystä kivuksi. Endelionin keho värisee ajatuksesta. Lyran
arvaamattomuus värittää hänen öitänsä.
”Minunkin veljeni on muuttunut”,
Lyra huokaa.
”Te riitelitte. Minä kuulin.”
”Solas tuntee yhä syyllisyyttä
kaikesta. Hänen hellyytensä kuvottaa minua.”
”Hän on rakastunut minun siskooni.”
”Minä huomasin sen. Solas suojelee
nyt jotakuta muuta, kun ei kyennyt suojelemaan minua. Ei hän Lilikaa
halua. Hän haluaa vain oikeutuksen.”
”Hän ei halua minun olevan sinun
kanssasi.”
”Haluatko sinä olla minun
kanssani?”
Suudelma on aiempaakin pitempi,
lujempi. Lyra hymyilee vasten Endelionin suuta. Endelion vie kätensä
Lyran valkoiseen, pitkään hiuskuontaloon, vetää naisen lähemmäs
kehoaan. Kun Lyra irrottautuu, tämä irrottautuu kokonaan, kiskaisee
paljaan kehonsa vapaaksi ja ryhtyy pukemaan sängylle jätettyjä
vaatteitaan ennen kuin mitään ehtii tapahtua.
Lyra on aikeissa avata suunsa, kun
vapina alkaa. Laivan perustukset tärisevät, tärinä miltei kaataa
Endelionin. Kuningas kumartuu oitis sängylle, vie Lyran aivan
lähelle. Hän puristaa naista lujaa, kun tärinä pahenee.
Mustepullot tippuvat hyllyiltä, räsähtelevät rikki vasten
lattiaa. Kääröt vierivät suunnasta toiseen, osa paiskautuu
suoraan päin seinää. Endelion kietoutuu Lyraa vasten, painaa tämän
pään rintaansa vasten, jotta lentävät tavarat eivät viillä
haavoja tämän kasvoihin.
Jokin räsähtää alas vauhdilla,
vihlaisee vatsanpohjaa. Endelion ja Lyra ovat ääneti, takertuvat
toisiinsa, katsovat ympäriinsä sinkoilevia kirjapainoja ja auki
levähtäneitä muistiinpanoja. Paperit ja tavarat täyttävät
huoneen, ääni voimistuu, tärinä kehittyy huipulleen.
Minä en tahdo mennä tänään.
Minä en tahdo mennä tänään. Minä en tahdo mennä tänään.
Räsähdys. Tärinä lakkaa, tavarat
putoilevat lattialle. Vääristynyt sade. Endelionin koko ruumis
vapisee, kun hän ymmärtää kaiken loppuneen. Hän on vielä siinä.
He ovat taas maan pinnalla. Vapina pahenee, Lyra pitää Endelionista
vuorostaan kiinni, tarttuu häntä hartioista ja katsoo syvälle
silmiin. Endelion katsoo takaisin, näkee sinisistä silmistä
säikähtäneen, pörrötukkaisen pojan. Sinä olet pelkkä pieni
poika, jonka äiti sai hänet uskomaan itseensä liian varhain.
Endelion huomaa itkevänsä vasta, kun Lyra pyyhkii kyyneleet
pois. Hän kumartuu suutelemaan Lyraa, maistaa selviytymisen tämän
huulilta. Sitten hän vetää itsensä pois, pyyhkii silmänsä ja
kävelee valoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti