tiistai 3. maaliskuuta 2020

Kuningas ja ruusu: luku 40


Luku 40: Sokea piste

Liekit kohoavat kohti Endelionin laivaa heidän seilatessaan korkeammalle, suojaan itse aiheuttamaltaan palolta. Endelionin katse nielee kaiken, hän imee itseensä tuhon, alas jäävän savun ja kaaoksen, kuolevat ihmiset. Niin paljon tuhoa kerralla, niin paljon viattomia ihmisiä, jotka saivat maksaa Remin vuoksi. Endelionin silmät ovat suuret, ne näkevät kaiken ja rakastavat sitä, mitä saavat todistaa.

Nouse ylös”, Endelion ärähtää Ingonille vetäydyttyään laidalta. Laiva kohoaa ylemmäs, Endelion pitää laidoista kiinni, jotta ei kaadu. Ingon pysyy maassa, ei kykene nousemaan, vaikka Endelion riuhtaisee tätä harteista.
Ylös siitä! Lyra on tiennyt jo kauan, että tämä päättyisi näin! Säälittävyytesi ei tuo häntä takaisin. Nouse ylös, sinua tarvitaan.”
Ingon kohottaa katseensa, laskee lasit syliinsä voidakseen itkeä vapaasti.
Sinä annoit hänen mennä. Hänen, jota sinä tarvitsit kaikkein eniten.”

Ingonin sanoissa on terävät reunat, Endelion säpsähtää niitä. Ingon ei ole koskaan osannut puhua, tämä ei ole mies, jonka suussa sanat taipuvat miten tahansa. Endelion hätkähtää selkeyttä Ingonin itkevissä silmissä. Mistä lähtien mies on ollut itselleen niin todellinen, että on kyennyt sivaltamaan häntä näin?

Lyraako? Mihin minä häntä tarvitsisin? Hän oli täällä vain tyydyttääkseen fyysiset tarpeeni”, Endelion sanoo. ”Ylös nyt, minä en käske enää kertaakaan. Sinua minä sen sijaan tarvitsen.”
Tarvitsit sinä häntä. Löydät sen vielä edestäsi.”
Endelion vie käden sydämelleen.
Oliko tuo uhkaus? Uhkailetko sinä minua?”
Minulla ei ole sellaiseen oikeutta, teidän korkeutenne. Sanon vain, mitä tiedän todeksi.”

Ingon nostaa hontelon ruumiinsa kannelta. Askeleet eivät haparoi, suru ilmeessä on aitoa, ei lainkaan irrallista. Endelion ei ole tottunut näkemään Ingonia niin aitona. Jokin miehessä on loksahtanut paikalleen.

Teidän korkeutenne, tahdotteko raportin tuhon laajuudesta? Emme ole vielä saaneet selkeää kokonaiskuvaa, mutta arvio on tehty”, huutaa kauempaa valkopukuinen mies. Endelion nyökkää heilauttaen samalla kättään Ingonille. Ingon kävelee pois pitäen leukansa korkealla. Miehen eleet aiheuttavat Endelionissa väristyksiä, mutta hän kääntyy kohtaamaan alaisensa sen sijasta, että jäisi tuntemukseensa kiinni.

Tuho ei ole levinnyt niin pitkälle kuin sen oletettiin leviävän. Lyra iskeytyi pommin kanssa pellolle, sivuun kylästä. Endelion kuuntelee, siristelee silmiään totuuksille, joita ei tahdo niellä, mutta jotka kuulee siitä huolimatta.

Kiitos. Voit poistua”, Endelion sanoo miehelle, joka kääntyy oitis. Endelionin sisällä särisee vieras nuotti. Kaikki se, jonka piti tuhoutua, ei ole tuhoutunut, koska Lyra ei tiputtautunut oikealle alueelle. Nuotti Endelionin sisällä kertoo, että häntä vastaan on pelattu, mutta hän ei anna äänelle tilaa voimistua.

Teidän korkeutenne!”
Seuraava tiedotus. Endelion on kuorruttanut laivansa ihmisillä, jotka tietävät häntä enemmän, näkevät häntä enemmän, mutta ovat riittävän paljon hänen alapuolellaan.
Teidän korkeutenne, me löysimme yhden ehjän viestimen.”
Endelionin silmät suurenevat.
Yhden ehjän viestimen? Mistä?”
Lyran hytistä, teidän korkeutenne.”

Endelion lyö kätensä laivan laitaan. Raivo purkautuu yhtenä voimakkaana ärähdyksenä. Endelion puristaa laitaa niin lujaa, että rystyset ovat valkoiset kuin kuu. Kun Endelion kohtaa alaisensa uudelleen, hymy on jo liimattu kasvoille peittämään sisällä sinkoilevaa, suunnattomaksi paisunutta raivoa.

Vai niin”, Endelion lausuu pehmeästi, ”vai löysitte te yhden ehjän viestimen. Miten paljon hienovaraisemmin olisimmekaan voineet hoitaa Colarin tapauksen, jos olisimme tienneet moisen olemassaolosta. Minun ei olisi tarvinnut vielä lähteä räjäyttämään mitään.”
Lyran hymyilevät kasvot, naisen etäinen katse, kaikki Endelionin vihollisia, kaikki häntä vastaan. Endelionin ohimolla tykyttää, kun hän ymmärtää, että naisen oli täytynyt kääntää katseensa pois hänestä jo kauan sitten. Ajatuskin Lyran pehmeistä suortuvista hänen rinnallaan, solakoista käsistä hänen kehollaan saa hänet värisemään. Helvetin narttu.

Endelion ojentaa rannettaan, pieni kaulakorun muotoon taottu viestin lasketaan hänen kämmenelleen. Miten pienestä heidän ensiaskeleensa olikaan kiinni. Endelion tuijottaa esinettä hymyillen sille vinosti, kyeten miltei kuulemaan, kuinka se nauraa hänelle, ilkkuu hänen hätäisyyttään. Endelion painaa sen keskusta.

Lilikan kuvajainen heijastuu sinisenä Endelionin eteen. Kuva ei särise, Endelionin tekisi mieli heittää koko viestin lattialle, polkea se palasiksi. Kuinka se saattaa ilkkua hänelle näin.

Kas, Endelion, hei”, Lilika sanoo sitoen valuvia suortuviaan takaisin kampaukselle. Lilikan ääni on hengästynyt, on kuin sisar olisi yllätetty kesken leikin.
Suunnitelmiin tuli muutos. Joko olet kuullut Colarista?”
Savupatsas näkyy Valieriin saakka. Mitä sinä teit, veljeni?” Lilikan ääni epäonnistuu olemaan yllättynyt. Endelion ei ehdi ajatella, miksi Lilikan silmät ovat niin suuret, koko olemus kuin hetkessä kyhätty näytelmä. Mitä Lilika oli tekemässä?

Minä räjäytin Colarin keskustan”, Endelion sanoo, ”tai ainakin yritin.”
Lilikan kulmat kaartuvat.
Suunnitelmat pitää saada käytäntöön nyt heti. Unohda, mitä olen sanonut. Unohda kaikki. Viestini täytyy saavuttaa Remin korvat mitä pikimmiten.”
Miksi sinä tahdoit räjäyttää Colarin?” Tasaisempi ääni, Lilika on ehtinyt harkita sanojaan. Endelionin keho täyttyy väristyksistä.
Ruusut olivat siellä.”
Entä, jos Remi oli siellä myös?”
Ei ollut. Hänestä ei tehty näköhavaintoja.”
Mitä helvettiä, Endelion? Se, että hänestä ei tehty näköhavaintoja, ei tarkoita, etteikö hän olisi voinut olla siellä! Sinä kävelet lasinsiruilla! Oletko sinä aivan täysin järjetön?”

Lilikan sanat rävähtävät vasten Endelionin kasvoja. Endelion säpsähtää, kun ymmärtää sisaren olevan oikeassa. On kuin hän seisoisi jälleen äitinsä edessä, nyökkäilisi täysin ymmärtämättä. Kuusi vuotta nuorempi pikkusisko läksyttää häntä asioista, joiden tulisi olla automaattisiksi asennettuna hänen sisälleen.

Voimmeko me todella tiedottaa suunnitelmastasi nyt, kun kaikki on täydellisen kesken? Entä, jos Remi todella oli Colarissa, ja sinä räjäytit hänet hengiltä? Voi taivaiden tähden, veli, sinä et ole aivan kunnossa”, Lilika jatkaa oktaavia ylempää. ”Ajattelitko sinä yhtään mitään? Nyt kansa tietää, mitä sinä aiot pommeinesi. Et ole vielä edes saanut vietyä heitä turvaan yläilmoihin! Olet liian ajoissa, ja voit menettää koko Krielin luottamuksen! Olet antanut Remille täydellisen keinon kääntää kansan sinua vastaan. Mitä sinä oikein ajattelit?”

Mitä minä oikein ajattelin?

Endelion tuijottaa hologrammin läpi laivan kantta. Hetken sokeus voi maksaa hänelle kaiken. Savupilvi on yhä Colarin yllä, se on paksu ja kauttaaltaan täynnä naurua. Se osoittelee Endelionia ja nauraa sille, mitä hän meni tekemään ajattelematta mitään. Endelion vetäytyy kauemmas, pitää jälleen kiinni laidasta. Päässä jyskyttää yhä.

En voi muuta kuin pitäytyä suunnitelmassani”, Endelion sanoo raskaasti. ”Tarvitsen sinua välittämään viestin eteenpäin saarenvartijoille. He saavat tehdä tarvittavat valmistelut.”
Lilikan epäuskoisuus ei laannu lainkaan, kulmat pysyvät kaarella.
Sinä siis tahdot yhä, että uhkaus toteutetaan? Silläkin uhalla, että Remi on saattanut kuolla?”
Ei hän ole”, Endelion sanoo äänellä, jota ei tunnista omakseen. ”Ei Remi ole. Minä tietäisin, jos hän olisi. Me olimme… olemme…”
Sinä et ole kunnossa, isoveli. Et voi perustaa hallinnollisia päätöksiäsi intuitiollesi.”
Remi ei ole kuollut!” Sylkeä valuu leualle Endelionin karjuessa viestimeensä. ”Tee, kuten käsken! Ilmoita saarenvartijoille, että tahdon jokaisen kadunkulman tietävän, että minä haluan Remin elävänä. Jos hän ei ilmottaudu, hän voi katsoa, kuinka muille saarile käy kuin Colarille.”

Lilikan eleettömät kasvot ovat Endelionin korkein tuomio. Mitä vanhemmaksi pikkusisko on käynyt, sitä enemmän tämä on alkanut muistuttaa heidän äitiään. Korkeat poskipäät, silkkiset valkoiset hiukset, aina kiinni. Rikkoutumaton.

Entä Colar? Mitä sinä ajattelit tehdä puoliksi tuhoutuneelle saarelle? Mistä me saamme jatkossa viljamme?”
Kaikki Colarista ei ole tuhoutunut.”
Riittävän suuri osa, Endelion, aivan riittävän suuri. Krielillä ei ole varaa kylien korjauttamiseen.”
Tiedät, etten aio korjauttaa niitä, koska siirrän elämän metallikuuhun. Pian me emme tarvitse maallista elämäämme – emme osaa edes kaivata sitä sen jälkeen, kun astumme Kuuhun.”

Lilikan kasvot eivät murru. Sininen hologrammi on ehdoton ja jatkaa tuijottamistaan. Endelion on varma, että hakkaisi viestimen palasiksi, jos se ei olisi hänen viimeisensä.
Keskustelemme politiikasta sitten, kun minä tulen alas.”
Koska sinä tulet alas?”
Nyt”, Endelion sanoo ymmärtäen tarkoittavansa sitä. Kaikki on lähtenyt jo liikkeelle, ensimmäinen kivi on alkanut vyöryä. ”Minä tulen alas nyt heti. Sinun aikasi Krielin valtiattarena ovat pian ohi, sisko kulta.”
Lilikan ilme ei näytä erityisen pahoittelevalta. Sisar vain nyökkää.
Hyvä on. Minä ilmoitan saarenvartijoille uudesta suunnitelmasta, joskin en voi olla varma, että Colarin vartija on ylipäätään enää hengissä.”

Jos Endelion ei tuntisi sisartaan, hän olisi varma, että tämä iskee häntä puukoilla rintaan. Että tämän sanojen ainoa tarkoitus on horjuttaa häntä, estää häntä tekemästä päätöksiä. Lilika on kuitenkin liian tyhjä, liian haalea edes ajatellakseen mitään sellaista. Solas on varmasti pitänyt huolta siitä, että Lilika on pysynyt sellaisena.

Endelion…”
Älä. Ei enempää kysymyksiä.
Kuinka sinä ylipäätään päädyit räjäyttämään Colarin? Entä sitten, jos ruusut olivat siellä? Olisit voinut vain käyttää viestintäsi ja järjestää keskeytyksen. Alaisesi ovat toimineet moitteettomasti tähänkin asti.”
Endelion nielaisee. Hän kuulee Lilikan sanoissa vain Lyran, näkee naisen kallistetun pään ja merkityksettömän hymyn, joka kertoo hänelle, että häntä on johdateltu. Sietämätön nainen. Aivan kuten kaikki muutkin.
Ryhmäni Colarissa oli eristetty, kun minuun otettiin yhteyttä Colarista. Miehistäni ei ollut apua kapinallisten pysäyttämiseksi. Kaiken päätteeksi viestimeni rikkoutui.” Selityksiä. Lapsen sanoja. Sinä olet vain pieni poika.
Juurihan sinä otit minuun sillä yhteyttä.”
Ei. Ei tämä. Pitkä tarina, siskoseni, pitkä tarina.”
Syvä huokaus. Epäuskoiset silmät.
Sinun arviointikykysi on heikentynyt, veli.” Aivan kuin äiti.

Yhteys katkaistaan, hologrammi hiipuu näkyvistä. Endelion puristaa viestintä vasten rintaansa, puristaa niin lujaa, että se voisi mennä rikki, viestin tai ruumis, millään sellaisella ei ole enää merkitystä. Tyydytys ja riemu, joka pommeista ja Remin jahtaamisesta oli tarkoitus seurata, on pyyhitty pois. He sotkivat hänen suunnitelmansa. Kaikki he. Torakat.

Vasta yhteyden katkettua Endelion erottaa Ingonin silmäkulmastaan. Mies nojaa mastoon kädet ristittynä. Kauanko tämä on seissyt siinä, katsellut häntä, ruokaillut hänen kärsimyksellään? Endelion kääntäisi kasvonsa, jos ei olisi kasvanut kiinni ylpeyteensä, päättänyt kulkea sen kanssa loppuun saakka. Kaikki maailmassa kaiuttaa hänen epäonnistumistaan, repaleinen taivas, Ingonin tietäväinen ilme, kohotettu leuka. Mistä lähtien Ingon on ymmärtänyt omaavansa arvon? Mistä lähtien maailma on osannut lyödä takaisin? Endelion kulkee Ingonin ohi toivoen, että mies repii kaiken mahdollisen riemun hänen nöyryytyksestään, että tämä muistelee koko ruumiinsa voimasta Lyraa, joka ajoi hänet nurkkaan, tiputti hänen kultaisen sädekehänsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti