Luku
3: Piikit
Korkealla tuulee, vire sieppaa ruusun
terälehden matkaansa. Endelion nojaa laivan reunan yli pidellen
kukkaa valkeissa käsissään. Katse seuraa syvänpunaista terälehteä
pitkään, kunnes kurssi vie laivan korkeammalle ja peittää koko
Krielin pilviharsoon. Kauas jäävät meri ja saaret, Colarin runsaat
joet, Valierin kesää koristavat lehtimetsät. Endelion kuulee tutun
äänen viereltään ja kääntyy pitäen ruusua yhä tiukasti
käsissään.
Lyra seisoo aivan Endelionin vierellä,
vaivihkaa nainen on hivuttautunut siihen hymy kalvakoilla
kasvoillaan. Tuuli kuljettaa valkoisia hiuksia, mutta Lyra ei tee
elettäkään siirtääkseen niitä tieltään.
”Mistä kuningas täällä haaveilee
yksinään?” Lyra kysyy nojaten laitaan Endelionin vierellä.
”Ajattelin vain unta, jonka näin
viimeyönä”, Endelion sanoo puristaen ruusua tiukemmin kädessään.
Piikki puhkaisee kämmenen pehmeän ihon, veripisara putoaa ääneti
kannelle. ”Se oli erikoinen uni. Taistelusta.”
”Siitäkö taistelusta, josta
kuvittelen sen kertoneen?” Lyran siniset silmät tuikkivat.
”Millainen uni se oli? Näitkö sen, mitä tapahtui, vai sen, mitä
toivot, että olisi tapahtunut?”
Endelion huiskauttaa kättään, sitä,
jota ruusun piikki ei ole viiltänyt auki.
”En kumpaakaan. Minä katsoin
taistelua ulkopuolelta.”
”Sinua ja Remi Loriania?”
Endelion pudistaa päätään.
”Joitakuita muita. Meidän
edeltäjiämme, joitakin heistä. En muista heidän nimiään, vaikka
opiskelin aiempia hallitsijoita koko lapsuuteni.”
”Mitä unessa tapahtui?”
”Ei mitään”, Endelion sanoo
nojaten miltei niin pitkälle, että voisi tipahtaa, tulla
ilmavirtauksen viemäksi. ”Ei niin mitään. Ei vanhoissa
taisteluissa koskaan mitään tapahdu. Valittuja lapsia vain syntyy.
He kasvavat linnassa, oppivat vihaamaan toisiaan, tietävät jo
viisivuotiaina kaiken mustasta ja valkeasta. Valitsevat puolensa sen
mukaan, kummaksi syntyvät. Taistelevat täysi-ikäisinä, kunnes
toinen kuolee.” Endelion pudistaa päätään. ”Niin tylsää.
Minulla ja hänellä oli sentään hauskempaa.”
Lyra hymyilee vinosti. Endelion ei
koskaan tiedä, mitä Lyran hymyn takan piilee. On kuin katsoisi
tyyniä pilviä, jotka voisivat koska tahansa täyttyä pisaroista,
räjähtää voimakkaana sateena alas. Lyra nyökkää ruusuun päin,
Endelion naurahtaa. Lyra on huomannut.
”Uniko sai sinut ajattelemaan häntä
jälleen?” Lyran katse on kiinnittynyt ruusuun, sen varrelle
valuneeseen punaiseen vereen.
”Sekin”, Endelion hymähtää, ”ja
sisareni kertomus siitä, mitä tuolla alhaalla oikein tapahtuu.”
”Onko Krielistä uutisia?”
”Kallasin saarella on saatu
kapinallinen kiinni. Mies, joka on tehnyt itsensä
puhumiskyvyttömäksi.” Endelionin silmät siristyvät. ”Hän
on kouluttanut omansa hyvin.”
Mikään Lyran kasvoilla ei anna
naisen ajatuksia ilmi. Pilvet ovat tyynet.
”Entä muuta?”
”Ei ainakaan mitään sellaista,
mitä Lilika olisi kertonut minulle. Hän kysyi, milloin minä palaan
takaisin. Hän tuskin teki niin sisarellisesta ikävästä.”
Endelion naurahtaa.
”Lilikaan ei voi luottaa. Epäiletkö,
että hänellä on jotakin meneillään?”
”En”, Endelion huiskauttaa jälleen
kättään, ”minä tiedän, että hän on vain lopen kyllästynyt
vastuuseensa ja… seuraansa.”
Lyran silmissä syttyy. Endelion
kokeilee onneaan, herättelee myrskyä naisen sisällä.
”Sinun veljesi tekee varmasti, hmm,
hyvää työtä väliaikaishallitsijan henkivartijana”, Endelion
virnistää. ”Ainakin joku on järjestämässä lapselle
tekemistä.”
Lyra ei avaisi suutaan puolustaakseen
veljeään. Endelion näkee sen naisen katseesta.
”Solas on sentään lojaali
sinulle.”
”Tietenkin hän on. Siksi juuri hän
vartioi, ettei armas sisareni aja valtakuntaani kaaokseen.”
”Etkö sinä huolehdi siskosi sijaan
kapinallisista? Ei ole enää epäselvää, että ruusut ovat todella
olemassa. Rakas Remisi suunnittelee sinun tuhoamistasi.”
”Lyra, kultaseni, sinähän tiedät,
ettei minulla ole hätää.” Endelion hellittää otettaan
ruususta. Miltei päästää irti, puristaa sitten niin lujaa, että
terälehdet litistyvät. Hajonneen kukan palaset tippuvat reunan yli,
tanssivat alas ruususateena. ”Sinä ja veljesi tiedätte paremmin
kuin ketkään muut, että minä olen varautunut.”
Lyra kohottaa leukaansa, ele
kyseenalaistaa, haastaa kuningasta jatkamaan.
”Tämä on yhtä kaikki ensimmäinen
kertani yläilmoissa. Kerro minulle, minne me olemme menossa
seuraavaksi. Kerro, jotta tietäisin vielä enemmän.”
”Kuuhun”, Endelion sanoo hiljaa,
kumartuen lähemmäs Lyraa, ”me menemme kuuhun. Kerronko sinulle,
mitä me teemme siellä?”
Lyran raotetut huulet kysyvät jo.
Endelion kumartuu Lyran korvan
juureen, sipaisee naisen hiukset tieltään. Kosketus on hellä kuin
hyväily, Endelion tuntee Lyran värähtävän sen alla.
”Sinun veljesi tietää jo. Minä
olen kertonut vain Solasille. Tämän ilmalaivan miehistö ei tiedä.
Ei kukaan, ei edes Ingon kaikkine laitteineen. Minä kerron tämän
täällä vain sinulle.”
Endelion suutelee Lyran niskaa,
varoen, hellästi.
”Me menemme kuuhun hakemaan pommia.”
Kun Endelion vetäytyy kauemmas, hän
erottaa Lyran silmien suurenevan. Nainen prosessoi kuulemaansa,
painaa katseensa hetkeksi alas, vie kädet huulilleen niin kuin aina
tämän ajatellessa jotakin tärkeää.
”Siksi sinä olet täällä”, Lyra
sanoo riittävän hiljaa. ”Sinä aiot voittaa kapinan ilmasta
käsin.”
”Yksinkertaisesti laitettuna kyllä”,
Endelion nyökkää.
”Sinä olet suunnitellut kaikki
vuodet yksinomaan tätä.”
Virnistys leveää Endelionin
huulille. Hän sipaisee Lyran hiussuortuvan naisen korvan taa
hellästi kuin rakastavin kumppani, kuin isoveli, kuin kuka tahansa,
joka välittää Lyrasta.
Endelion vie sormen huulilleen ja
pudistaa päätään.
”Emme puhu siitä vielä emmekä
tässä”, Endelion kuiskaa.
”Luonnollisesti.” Hymy tarttuu
Lyraan, joka on jo siirtynyt nojaamaan laitaan, kurottamaan aivan
yhtä pitkälle kuin Endelion vain hetki aikaisemmin.
Endelion siirtyy naisen vierelle.
Laivan keula osoittaa kohti kuuta, jonka metallipinta hohtaa vielä
vaivoin pilvien yläpuolella pysyttelevässä auringossa. Mitä
lähemmäs he lentävät, sitä suuremmaksi kuu muuttuu. Endelion
tarkkailee Lyran ilmeitä, erottaa raottuvan suun, kohoavat kulmat.
”Me pysäköimme pohjoispuolelle!”
Endelion ilmoittaa. Miehistö liikkuu kannella, aloittaa
pysäköintitoimenpiteet oitis. Metallikuun kyljestä kohoaa
kokonainen keskeneräinen kaupunki, Endelion erottaa valmistuvan
linnan siluetin valoa vasten. Metallikuussa käynti antaisi hänelle
yhden aseen lisää, aiempia paremman ja suuremman. Piikin vuodattama
veri on kuivunut keskelle kämmentä. Endelion painaa käden kiinni
ja hymyilee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti