Luku 38: Joutsenen lento
Yö on riisumassa viittaansa päivän
tieltä, taivaanrannan kajo saa Ingonin levolliseksi. Hän tuijottaa
sitä niin kauan, että auringon ensisäteet näkyvät, kajo muuttuu
valoksi, joka ottaa tilansa taivaalta. Laiva on vakaa, lento
tasaista, ilmakuopat eivät hypäytä laivaa suunnasta toiseen. Ingon
nojaa kaiteeseen ja odottaa.
Lyran paljaitten jalkojen askelia ei
aluksi kuule. Ingon havaitsee sivusilmällään, kuinka nainen kulkee
hytistään puolipukeissa hänen eteensä, mutta ei tule puheille. On
kuin nainen kulkisi unessa. Jos tämä olisi maan päällä,
aamukaste kastelisi tämän paljaat jalat ja aurinko kohoaisi
Kallasin talojen ylle piirtämään kruunun tämän valkeille
suortuville.
Ingon on aikeissa avata suunsa ja
tervehtiä, kun hän huomaa kiillon Lyran silmissä. Hän on jo
tottunut siihen, hän tietää, että on päiviä, jolloin Lyra ei
ole mitään niin todellista, että tähän voisi koskea tai tätä
voisi puhutella.
Onko tämä se aamu, jolloin hän
on kuluttanut roolinsa loppuun?
Ajatus vavisuttaa Ingonin kehoa. Ei.
Kiilto silmissä on uutta. Nouseva aurinko värjää Lyran poskille
valuvat kyyneleet kultaisiksi. Ingonin suu loksahtaa auki, hän ei
ole koskaan nähnyt Lyran itkevän. Lyra osaa huutaa ja potkia,
satuttaa niin ruumiillaan kuin sanoillaankin, mutta ainutkaan kyynel
ei ole Ingonin läsnäollessa vierähtänyt tämän poskille. Ingon
ei uskalla mennä lähemmäs, hetki on liian intiimi, liian hauras
rikottavaksi. Lyra nojaa laitaan kurottamatta alas, katsoo nousevaan
aurinkoon ja itkee täysin ääneti. Ingon ei kuule nyyhkäyksiä
saati erota hartioiden vapisevan. Kyyneleet ovat hiljaisia, eivät
kertoisi itsestään, ellei Ingon seisoisi niitä todistamassa.
Lyra seisoo hetken kuin transsissa,
täysin kiinnittämättä huomiota ympärillään kulkevaan
miehistöön ja takanaan seisovaan Ingoniin. Kun nainen kääntyy
Ingoniin päin, kyyneleet valuvat yhä tämän poskille, hiukset ja
helma keinahtavat tuulessa. Ingon kykenee vain tuijottamaan näkyä,
joka on vaivoin todellinen, vaivoin läsnä.
”Lyra?” Ingon hengähtää. ”Onko
kaikki hyvin?”
”On”, Lyra sanoo äänellä, jota
Ingon ei ole koskaan kuullut. Jonkun toisen ääni. Mitä on
päästetty pois, on poissa. Ingon vastustaa halua tervehtiä Lyraa
uutena, esitellä tälle itsensä. ”On, kaikki on täysin kunnossa.
Minä näin vain kauniin unen. Hyvin kauniin. Ei sen kummempaa.”
Ingon ei saa sanoista kiinni. Lyra voi
tarkoittaa mitä tahansa, sillä vain Lyra on ihminen, joka voi
uneksia valveillaankin. Mitä ikinä onkaan kulkenut Lyran luomien
takana ennen aamunkoittoa, on nyt poissa. Jäljellä ovat vain
kyyneleet, joita Ingon ei koskaan kuvitellut saavansa nähdä. Ne
ovat hänelle kuin lahja, merkki jostakin, jonka hän ymmärtäisi
kunnolla vasta paljon myöhemmin. Hän ojentaa kätensä Lyralle,
sallii naisen tulla lähemmäs.
”Me menemme seuraavaksi Colariin,
eikö niin?” Lyra kysyy tarttuessaan Ingonin käteen. Äänen uusi
sointi on poissa, tämän Lyran Ingon tuntee.
”Olet oikeassa”, Ingon vastaa.
”Endelion vie aseensa jokaiseen saareen. Tämä kaikki on todella
alkanut.”
”Oletko vielä pitäytynyt
suunnitelmassasi?” Lyra kysyy madaltaen ääntään.
Ingon nyökkää niin pienesti, ettei
kukaan miehistöstä saata sitä ohi kulkiessaan huomata. Seuraava
kosketus maahan, ja hän olisi poissa, ottaisi itselleen elämän,
joka on vihdoin avannut ovensa hänen edessään.
”Kas, suosikkikaksikkoni”, kuuluu
Endelionin kirkas ääni. Kuningas astelee Ingonin ja Lyran luo
kokonaan valkoiseen puettuna. Miehen kasvot ovat sileät, ne tuntuvat
hehkuvan aamun loisteessa. Ingonin on vaikeaa katsoa Endelioniin
suoraan.
”Tervehdys, teidän korkeutenne.”
Lyra tyytyy vain hymyilemään vinosti
Endelionille.
”Te olette aikaisin jalkeilla”,
Endelion tuumii. ”Mikä mahtaa olla kiireenne syy?”
Ingon on aikeissa kertoa, että mikään
ei edistä hänen keksintöjään kuten nousevan auringon valo, siitä
saatu voima. Endelionin kaulallaan kantama viestintälaite ehtii
kuitenkin ensin; lyhyt, korkea piippaus saa kuninkaan säpsähtämään.
Endelion painaa laitetta. Kuningasta vain hieman vanhemman miehen
kuva heijastuu sinisenä heidän eteensä. Endelion ei vaivaudu
vetäytymään, hän kohtaa miehen Ingonin ja Lyran edessä.
”Kiireisiä uutisia, teidän
korkeutenne!”
Endelionin katse vaatii vastausta suun
sijasta.
”Ruusut ovat Colarissa!”
Ingonin veri seisahtuu. Colarissa?
”Keskusta on ruusujen vallassa!”
”Onko Remi Lorian siellä?”
”Ei, teidän korkeutenne! Hänestä
ei ole tehty ainuttakaan näköhavaintoa.”
”Ovatko he harjoittaneet
väkivaltaa?”
”Eivät, teidän korkeutenne! He
ovat alkaneet puhua!”
”Puhua?” Endelion nyrpistää
nenäänsä.
”He ottavat – he…” Kuva
särähtää, Ingon näkee oman tekniikkansa miltei pettävän.
”Tilanne on heidän hallinnassaan! Kansa rakastaa heitä! Mitä me
teemme? Tapammeko heidät kuten Kallasissa?”
”Miksi te ette ota heitä kiinni?”
”Meidän oma joukkomme on otettu
kiinni! He olivat liian –”
Yhteys särisee, sininen hologrammi
katoaa hetkeksi kokonaan näkyvistä. Ingonin sisällä kulkee kylmää
rautaa, kun Endelionin ilme hurjistuu, kun kuningas miltei heittää
laitteensa kannelle. Raivo kiristää Endelionin piirteet, Ingon ei
ole aikoihin tuntenut ruumistaan niin kylmäksi, niin irralliseksi.
”Kuuletko? Katkesiko yhteys?”
”He…” Tauko. Särinää.
”…kylässä. Emme… mitään.”
”Minä en kuule! Kuuluuko sinne?
Hei?”
”…ase…”
”Helvetti.” Endelion hakkaa
laitetta kättään vasten. ”Helvetin helvetti!”
Yhteys katkeaa särähtäen, laite
päästää äänen, josta Ingon tietää, ettei se toimi enää
koskaan. Ingonin ei tarvtse kertoa sitä Endelionille, joka laskee
viestimen takaisin kaulalleen puristaen molemmat kätensä nyrkkiin.
Suoni sykkii Endelionin otsassa, miehen silmät ovat suuret ja
avoimet.
”Kaukoputki! Tuokaa kaukoputkeni!
Suunta Colariin, nyt heti!”
Endelionin käskyt ovat irrallisia,
toisistaan erillään. Miehen katseesta näkee, ettei tällä ole
aavistustakaan, mitä tämän tulisi tehdä. Eri ihmiset juoksevat
Endelionin luo kertomaan, millä keinoilla ruusujen uudemman iskun
voisi estää. Koska viestin on rikki, kontaktia maahan on mahdotonta
saavuttaa. Ingonin ruumista palelee kauttaaltaan, kun hän näkee,
kuinka Endelion risteilee suunnasta toiseen, kiertää laivaansa kuin
peto, jonka saalis on päässyt pakoon jättäen jälkeen vain
tyydyttämättömän nälän, sisällä riehuvan raivon.
Ingon ei ehdi reagoida, kun Lyra
kulkee tyynesti Endelionin luo ja tarttuu tätä harteista. Endelion
miltei lyö Lyran tieltään, mutta Lyra alkaa puhua. Ingon astuu
lähemmäs vain kuullakseen valkean naisen sanat.
”Sinulla on pommit mukanasi”, Lyra
lausuu. ”Minä tiedän, mitä meidän tulee tehdä.”
”Pommeja ei voi lähettää näin
korkealta. Emme ole testanneet –”
”Kukaan ei kiinnittäisi mitään
huomiota, jos minä menisin alas yhden kanssa.”
”Sinä… menisit alas?”
Endelionin ilme terävöityy. ”Niin, se voisi toimia. Painovoima
olisi puolellamme, eikä taivaalta tippuva ihminen kiinnitä huomiota
samalla tavalla kuin ase.”
”Uskotko, että voisin tiputtautua
alueelle, joka räjäyttäisi kapinalliset?”
”Se voisi olla mahdollista.”
Endelion hengittää raskaasti. ”Oikeastaan, Lyra, se on meidän
ainoa mahdollisuutemme katkaista se, mitä Colarissa tapahtuu.”
Kumpikaan ei kiinnitä huomiota
keskustelua seuraavaan Ingoniin. Ingon yrittää avata suunsa,
kertoa, kuinka heidän sanansa raastavat häntä. Kuinka he
saattavat? Kaiken sen jälkeen, mitä on sanottu ja tehty?
”Minä teen sen”, Lyra sanoo
täydellisen varmana. Ilme hänen kasvoillaan ei anna tulkinnanvaraa.
”Minä menen. Sinä tiedät, että aikani on lopussa.”
Endelion vain nyökkää.
”Hetkinen!” Ingon huudahtaa.
”Ethän sinä voi! Lyra… vastahan sinä…” Ingon on aikeissa
sanoa kyynelistä, mainita siitä herkkyydestä, jota sai todistaa.
Jokin Lyrassa kertoo Ingonille, ettei tämä enää ymmärtäisi.
”Ole kiltti, Lyra. Sinun ei
tarvitse.”
”Se on ainoa keino.”
”Ei ole, me voimme laskeutua ja –”
”Sitten olisi kenties liian
myöhäistä”, Endelion keskeyttää. Kuningas napsauttaa käsiään,
tekee liikkeen, jonka vain muutama hänen miehistään tunnistaa. Kun
pommi tuodaan, useamman kasvoilla on ilme, jollaista ei olla
Krielissä aiemmin nähty.
”Painotan, Lyra – sitä ei olla
vielä koskaan testattu.”
”Tiedän sen. Minä olen koko
sielustani näitä tuhon välineitä vastaan, mutta minä teen sen.
Minun aikani on tullut, olen kuullut kutsuni.”
Lyra kävelee tyynesti laidalle,
kurottaa tarkistaakseen korkeuden. Koko Endelionin ryhmä on osa
äkillistä suunnitelmaa, laskelmat tehdään valmiiksi. Ingon, jonka
pitäisi ymmärtää, tuijottaa mielipuolista näytelmää kuin se
puhuttaisi hänelle vieraalla kielellä. Ingon näkee vain naisen,
joka ei tiedä, mitä tekee.
”Lyra. Lyra, ole kiltti ja odota.”
Ingon ojentaa naiselle käsiään.
Lyra tuijottaa Ingonin kapeita, arpisia sormia hetken ennen kuin
tarttuu niihin. Kosketus ei ole entisellään.
”Minä en ymmärrä. Miksi näin
yllättäen? Sinähän…”
”Joskus sinä ymmärrät. Lupaan sen
sinulle.”
”Silloin sinä et ole enää täällä.
Lyra, me emme ole vielä valmiita. Minä en…” Ingonin hengitys
värisee, sanat kääntyvät häntä vastaan.
”Älä”, Lyra kuiskaa lempeästi.
”Minun täytyy mennä. Tiesin sen tänä aamuna.”
”Minä en vain saata ymmärtää”,
Ingon sopertaa. Hän ei tiedä itkeekö, kun Lyra pyyhkii hänen
poskiaan.
”Minun vain täytyy”, Lyra sanoo
silittäen Ingonin poskea kuin sisar, kuin ystävä, kuin joku, jolle
Ingonilla ei ole nimeä. ”Kerro veljelleni, että olen pahoillani.”
”Minä…” Ingon tietää, että
kertoo. Aivan varmasti kertoo.
”Elä elämäsi, Ingon, ystäväni.
Tämä maailma on sinun kaltaisiasi varten.”
Kun Lyra päästää irti, Ingon
tietää kosketuksen jättävän hänet iäksi. Nainen vie lämpönsä
pois, kiipeää laidalle. Kaikki on valmiina, laivassa ei ole
ainuttakaan ihmistä, joka pyytäisi Lyraa harkitsemaan, säästämään
henkensä. Kaikki on tarkoin laskettu, eikä yhden ihmisen elämä
paina enempää kuin nousevaa imperiumia uhkaavat kapinalliset.
Välähdys. Aurinko on noussut
korkealle, se sokaisee Ingonin hetkeksi. Kun hän näkee jälleen,
Lyra on poissa. Valkeat helmat hulmuavat ilmassa kuin joutsenen
siivet. Lyra putoaa kohti alhaalla siintävää Colaria, kohti
ihmisten koteja ja elämää. Jokin Ingonin sisällä huutaa, kun
joutsen lentää maahan saakka, menettää hallinnan siivistään.
Korkeus on riittävä. Tulimeri syttyy, leviää, liekit nuolevat
taivasta. Joutsenesta ei näy jälkeäkään. Ingon putoaa polvilleen
kannelle kykenemättä edes huutamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti