Luku 9: Välähdys
Kivien välissä hohkaa tänään kylmyys. Nori kulkee hiipien, tarkoin jokaista askelta harkiten. Hän tuntee olonsa vääräksi joutuessaan kulkemaan kyyryssä ja piiloutumaan kivien ja kallioiden taakse jonkun kulkiessa ohi. Mutta jos joku näkee hänet nyt, kaikki menee pieleen, eikä hän voi ottaa sellaista riskiä.
Suurajattelijan oma luola on lähellä rukousluolaa. Norin sydän hakkaa. Tämä olisi vain tehtävä. Hän ei ehtinyt kertoa edes Ranille, hänen oli pakko lähteä vielä, kun kaikki olivat keskittyneitä Isaiaksen harjoituksiin ja niiden tuomaan fyysiseen väsymykseen. Nori jaksaa kyllä. Mitä vain, kunhan totuus joskus paljastuisi.
Suurajattelijan luola on sisältä pimeä. Nori voisi vain kävellä sisään. Hän piilottelee kiven takana ja tarkkailee ympäristöään. Ei kulkijoita, ei täälläpäin koskaan tähän aikaan. Juuri, kun Nori on nousemassa, hän kuulee äänen. Nori kyyristyy ja kääntää päätään kuullakseen paremmin.
Varovaisia huokauksia. Niin varovaisia, että Nori kykenee vaivoin kuulemaan ne. Hän sulkee silmänsä ja hengittää syvään. Hän tunnistaa äänet. Miksi kukaan menisi tekemään sellaista suurajattelijan luolaan?
”Nori, sinähän se olet?”
Nori säpsähtää ja vie automaattisesti kädet kehonsa suojaksi. Pitkä ja harteikas mies seisoo hänen edessään. Isaias.
”Vau, hieno puolustus.”
Nori nousee häkeltyneenä ylös ja pitää leukansa pystyssä.
”Mitä sinä täällä teet? Olitpa nopea.”
Nori ei vastaa mitään.
Isaias vilkaisee luolaan päin. Mies ei tunnu kuulevan huokauksia, mutta nappaa silti Noria ranteesta ja kuljettaa sivummas siten, että tilanne ei näytä pahalta Norille. Tienreunassa he näyttävät vain keskenään keskustelevilta opettajalta ja oppilaalta.
”Kuule, en tiedä, mitä te nuoret olette saaneet päähänne todistaa, mutta pyydän – lopettakaa.”
Nori kallistaa hopeanharmaata päätään.
”Sanoin jo ystävällesi, että kannattaa lopettaa oman hyvinvoinnin nimissä.”
”Mitä? Ei, tämä ei liity kehenkään muuhun!”
”Ette siis sattumoisin yritä ottaa selvää siitä, mitä suurajattelijalle tapahtui? Vai muuten vainko sinä juoksit tänne?”
”Mistä sinä puhut?”
Isaiaksen kasvot ovat täysin tyynet. Sitten paksut kulmat kaartuvat ja mies pudistelee päätään.
”Sinä vaikutat siltä, että et aidosti tiedä…”
”No en! Minä tulin tänne omin päin. En voinut kertoa kenellekään.”
”Pidän siitä, että et kiellä, mitä olit tekemässä.”
”Sinä et ole ajattelija tai mestari.”
”Minulle ei siis tarvitse esittää mitään, koska en ole koskaan kantanut valoa.”
”En sano sitä siksi, että ajattelisin sinun olevan vähemmän tärkeä. Sinä vain tiedät elämästä enemmän kuin ne, jotka keskittyvät pelkkään valoon. Sinä et tuomitse samalla tavalla.”
Isaias hymähtää.
”Olet älykäs tyttö, Nori.” Ilme vakavoituu. ”Pysy turvassa. En sano tätä holhotakseni. Olen vain huolissani, että te nuoret keksitte tehdä jotakin sellaista, joka vie teidän henkenne. Ole varovainen, ihan tosi.”
Kaikki tämä käy todisteesta. On jotakin, jota kaikki yrittävät nuorilta salata. Eikö kukaan muu ihmettele mitään? Nori ei tarvitse enempää todisteita yhteiskunnan petollisuudesta. Hän tarvitsee totuuksia.
”Puhuiko Rani todella sinulle jostakin?”
”Voit kysyä siitä häneltä itseltään.”
Nori nyökkää. Rani ei kertonut hänelle sellaisista aikeista.
”Mitä sinä täällä muuten teet?” Nori huomaa kysyä tarpeeksi kauan Isaiaksen edessä seisottuaan.
Isaias naurahtaa.
”Niin, tosiaan. En seurannut sinua tai mitään sellaista, en edes huomannut sinun livahtaneen tänne. Minä tulin tapaamaan erästä.”
”Ai. Selvä.” Sen kummempaan vastaukseen Nori ei pysty. Toki. Kyllähän opettajilla on oma elämä. Sitä ei vain koskaan tule ajatelleeksi. Ei edes silloin, kun Rani kertoo, kuinka tahtoisi koskettaa mestarin reisiä ja suudella tätä hellästi. Nori tulkitsee sellaiset asiat niin vahvasti ystävänsä kautta, ettei huomaa ajatella, että mestarikin voisi tehdä sellaisia asioita vapaa-ajallaan. Ja Isaias. Ja suurmestari ja ajattelijat, kuka tahansa. Sitten Nori muistaa hengähdykset luolassa.
”Tuota… Suurajattelijan luola, se…”
Luolan suulla seisoo joku. Nori sulkee suunsa ja toivoo, että kukaan ei ehtinyt kuulla mitään. Mies luolan suulla on Gael. Ajattelijan aina yhtä huoliteltu olemus repsottaa. Kampaus on yhä kaunis, mutta suortuvia roikkuu hajanaisina siellä täällä ja kaavun helma on rypistynyt huolimattomasti. Miehen ruskeat silmät siristyvät, kun hän näkee Norin Isaiaksen seurassa.
”Mikä kokous täällä on? Olitteko rukoilemaan tulossa?”
”Minä olin”, Nori sanoo oitis. Gaelille pitää näytellä. Nori voi vain toivoa, että Isaias turvaa hänen selustansa.
”Minä tässä kerroin Norille, että meillä on sovittuna kokous sinun kanssasi, minkä vuoksi hänen täytyy tulla uudestaan jonakin toisena päivänä.”
Gaelin kulmat kaartuvat. Mies hymyilee niin, että hampaat paljastuvat.
”Mmh, vai niin, vai sellaista… No, sisään vaan, Isaias. Nori kultaseni, sinä voit tulla sitten myöhemmin, mikäli koet vielä tarvitsevasi rukoilua.”
”Tuota noin, anteeksi vain, mutta kuinka –”
”Kuinka minä olen täällä? Suurajattelijan luolassa? Minä olen suurajattelija nyt.”
Kylmä läikähdys käväisee Norin sisällä. Se tuntuu miltei siltä kuin valo yrittäisi kertoa hänelle jotakin. Nori nyökkää kohteliaasti ja pitää kaaoksen sisällään.
”Onneksi olkoon. Minä tästä poistun häiritsemästä, näkemiin, Gael, Isaias.”
Nori kääntyy kannoillaan.
”Näkemiin, nuori neiti, nähdään jälleen.”
Noria vapisuttaa. Hän kulkee kauemmas suurajattelijan luolasta ja istuu ensimmäiselle kivestä rakennetulle penkille, jonka löytää. Jokin tempoilee hänen sisällään, pyrkii kertomaan jotakin. Hän sulkee silmänsä ja tuntee, kuinka valo tulee lähemmäs. Se tempoilee ja nykii kuin siihen sattuisi. Mitä se yrittää kertoa? Nori kutsuu sitä, kurottaa sisimmässään sitä kohti.
Välähdys. Valossa näkyy muotoja. Valkohapsinen mies rotkon reunalla. Suurajattelija. Kyyristynyt keho, kyyneliin hukkuvat kasvot. Ja sitten suuret jalat, jotka potkaisevat miehen alas. Valo välkkyy ja kieppuu, kuva haihtuu. Nori avaa silmänsä ja vapisee kauttaaltaan. Kädet hakeutuvat otsalle, jonka kuvio hehkuu valoa. Ketään ei onneksi kävele ohi. Nori istuu yksin penkillä ja tärisee kauttaaltaan. Hän ei ole aikoihin nähnyt valossa kuvia. Valoa on kaikessa, valo on kaikki. Joskus se näyttää kuvia, mutta Nori tietää, ettei se tee sitä kaikille. Kukaan muu kuin Rani ei ole kertonut kokeneensa samaa. Nori ei tiedä, miksi valo tekee heille niin.
Yhden asian hän tietää. Valo näytti hänelle juuri suurajattelijan kuoleman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti