Sinelmä: prologi

 SV koko tarinalle: hyväksikäyttö, seksuaalinen väkivalta ja seksuaaliset teemat

Prologi: Menetetty valo

Aurinko on jo tehnyt kuulle tilaa, kun temppelistä kuuluu hysteeristä itkua. Vain muutamat ajattelijat ovat hereillä, he vilkaisevat toisiaan ja astelevat kaikessa hiljaisuudessa sisään. Sanoja ei tarvitse vaihtaa, itku kutsuu heidät katsomaan.

Valosuihku on paikallaan, kullanhohtoinen hehku on vaihtumassa yön hopeaan. Tavallisen kansan valo, elämänlähde, joka pitää heidät hengissä. Ajattelijat katsovat valosuihkun eteen lyyhistynyttä hahmoa, jonka hartiat tärisevät hillittömästi. Henkilö on yksi heistä. Yksi ajattelijoista, jotka tuntevat vahvinta yhteyttä valoon. Nyt polvillaan valon edessä.

Kun ajattelija kääntyy kahta muuta kohti, he näkevät, että tämän kasvot ovat kyynelten kastelemat. Piirteet nykivät ja etsivät paikkaansa, paniikki repii niitä joka suuntaan. Kaksi muuta pysähtyvät, kauhu lävistää heidät.

”Valo…”

Niin. Valo. He kaikki elävät siitä. Ilman sitä he kuolisivat, tyhjenisivät. Maailma olisi pimeä.

”Valo… se hiipuu… Me emme voi auttaa. Se loppuu. Se loppuu maailmasta ja me olemme ikuisesti tuomitut.”

Ajattelija vie kädet kasvoilleen, muut näkevät, kuinka hän yrittää taistella hysteriaa vastaan.

”Ei valo ole mihinkään loppumassa”, toinen katsojista sanoo hymähtäen kuin katsoisi viihdyttävää näytelmää. ”Siinähän se suihkuaa maailmaan kuten tähänkin saakka. Kansa pysyy tyytyväisenä. Sitä paitsi minä tunnen valon kaikkialla. Etkö sinäkin tunne?”

Ajattelija hänen vierellään nyökkää.

”Tunnen. Valoa on kaikessa. Mikään ei ole muuttunut. Mikä siis hätänä?”

Itkijä ei enää pidä ääntä, hän lojuu kaksin kerroin valosuihkun edessä ja heijaa itseään hitaasti. Sana pakenee hänen huuliltaan, mutta kumpikaan ei kuule sitä. Tai tahdo kuulla.

”Näky.”

Ajattelijat katsovat toisiaan, kaikki kolme. He tietävät, mitä sana tarkoittaa. Jos kuka tahansa ajattelijoista saa näyn, se tulee toteutumaan. Se on todellinen eikä sitä voi kiertää.

”Sinä… näit näyn, että valo loppuu maailmasta? Että me kaikki tuhoudumme?”

Ajattelija maassa ei pysty sanomaan enää mitään. Hän nyökkää kyyneltensä lomasta ja vie kädet kehonsa suojaksi.

Kaksi muuta vilkaisevat toisiaan. Näky. Jos kyseessä on näky, mitään ei ole tehtävissä. Näyt ovat suoraan tulevasta. Toisen huulille kipuaa vino, merkityksellinen hymy. Toinen katsoo häntä silmät ihmetystä täynnä.

”Mitä sinä…”

”Jos valo kerran tulee loppumaan, silloinhan on vain yksi vaihtoehto.”

Hiljaisuus. Näyn nähnyt itkee täysin ääneti.

”Silloin meidän täytyy varastaa valo.”