torstai 16. syyskuuta 2021

Sinelmä: luku 41

Luku 41: Lämpö


Rani vetää syvään henkeä ennen kuin avaa oven keittiöön. Päivän raskaus tuntuu joka hengenvedossa. Häneltä on jälleen kysytty enemmän kysymyksiä kuin mihin hän osaa vastata. Nyt olisi aika antaa vuorostaan muille ajateltavaa. Beth ei ole täällä, mutta mies on aamulla ennen Ranin lähtöä antanut viimein luvan kertoa asioistaan. Miehen katse oli anonut armoa. Päätä tämä viimein.

Kaikki ovat jo koolla, reipas puheensorina täyttää asunnon. Vasta keittiöön kävellessään Rani ymmärtää, miten onnekas on. Hän saa olla tässä, ystäviensä ympäröimänä lämpimässä kodissa.

Nori, Gael ja Isaias istuvat pöydän äärellä ja juttelevat kuin kaikki olisi niin kuin ennenkin. He näyttävät vapautuneemmilta, sen Rani on pistänyt viimeaikoina merkille. Nori suorastaan hehkuu. Nori kertoi, mitä Koran äidin kanssa tapahtui. Sen jälkeen tytön silmät eivät ole olleet joka päivä itkusta punaiset. Nori on keskittynyt lapsiin ja valosta kertomiseen. Se jaksaa lämmittää Ranin rintaa joka päivä. Nori saapuu aina kotiin, tapahtui mitä tahansa.

Gaelin ja Isaiaksen valot tuntuvat erilaisilta. Rani huomaa niiden muuttuneen enemmän toistensa kaltaisiksi. Heidän ympärillään on lempeä, rakastunut aura. Gaelin toinen silmä on toista sameampi, sen katse ei kohdistu enää mihinkään. Sen hinnan mies on joutunut kaikesta maksamaan, mutta Rani tuntee lämpöä rinnassaan, kun näkee Gaelin Isaiaksen lähellä. Miehen ainoa näkevä silmä katsoo Isaiasta sellaisella hellyydellä, ettei Rani voi olla tuntematta sitä. Isaias pyörittää Gaelin vapaana roikkuvaa suortuvaa ja varastaa tältä katseita aina silloin, kun Nori ei huomaa. Ranin saapuminen saa kaikki hätkähtämään.

Hei, kaikki”, Rani tervehtii ja vetää tuolin alleen. Huonekalut tuntuvat vieläkin vaikeilta ja uskomattomilta kivisten luolien jälkeen. Jokainen päivä on ihme. ”Kiitos, että olette tulleet paikalle.”

Rani, sinun työminäsi näkyy, laita se piiloon”, Nori hymähtää. ”Tosi virallinen ote. Pois se, me saamme kestää tuota ihan riittävästi joka päivä.”

Huh, onneksi minun ei enää ikinä tarvitse”, Gael huokaa ja huiskauttaa tuttuun tapaan kättään. ”Se hyöty siitä on, ettei tarvitse enää valehdella kenellekään tuntevansa yhtään mitään valoon liittyvää.”

Te nuoret teette niin hyvää työtä”, Isaias sanoo. ”Minkä vuoksi me istumme tänään tässä? Ymmärsin, että sinulla oli meille painavaa asiaa. Missä Beth on?”

Ranin ilme kiristyy.

Ai”, Gael sanoo, ”liittyykö tämä jotenkin Bethiin?”

Minä olen tässä kertoakseni eräästä suuresta Bethin elämään vaikuttavasta asiasta. Hän ei pysty kertomaan teille itse eikä myöskään kykene koskaan keskustelamaan kanssanne mistään siihen liittyvästä. Hän kuitenkin haluaa teidän tietävän.”

Rani tietää Bethin kertoneen jo Norille. Nori tuijottaa pöytää heidän edessään.

Kiitos luottamuksesta”, Isaias sanoo.

Rani vetää syvään henkeä. Tämä ei ole hänen tarinansa kerrottavaksi, mutta Beth ei koskaan pystyisi tähän muiden istuessa ja odottaessa sitä häneltä. Rani tekee sen rakkaimpansa vuoksi.

Suurmestari ei ollut hyvä mies”, Rani sanoo pitäen äänensä kurissa. ”Se mies on hyväksikäyttänyt lapsia jo vuosikymmeniä. Ottanut heitä omakseen.”

Gaelin ilme alkaa muuttua. Huulet raottuvat, kulmat kohoavat.

Ingvar hyväksikäytti Bethiä lapsuudesta nuoruuteen. Hän kietoi Bethin itseensä, manipuloi Bethiä, teki hänestä orjansa. Vielä viimeisiin hetkiin saakka Ingvarilla oli Bethistä tiukka ote.”

Gaelista pääsee korkea parahdus. Mies lyhistyy vasten Isaiaksen olkaa ja itkee hillittömästi. Rani nielaisee.

Meidän yhteiskuntamme maan alla ei rakentunut pelkästään yhdelle valheelle. Sen miehen vallan alla tapahtui paljon sellaista, joka ei koskaan nähnyt valoa.”

Isaias silittää Gaelin niskaa hitain vedoin. Mies ei kykene nostamaan katsettaan.

Maailmassamme on yhä edelleen paljon sellaisia lapsia ja nuoria, joita Ingvar on koskenut. Ja Beth, hän…”

Rani nielaisee. Hän tietää Bethin haluavan tämän julki. Hän tietää, miten Bethiä pelottaa.

Beth vei Ingvarille lapsia. Pakotettuna.”

Nori on sulkenut silmänsä. Tyttö tietää kaiken jo, mutta sen kuuleminen ei tee siitä helpompaa käsitellä.

En ole oikea henkilö puhumaan siitä, mikä ajaa kenetkin tekemään jotakin sellaista. En myöskään ole se, joka voi Bethin tuomita. Haluan vain painottaa, että Beth tahtoo parantua haavoistaan ja ryhtyä vihdoin elämään elämää ilman Ingvaria. Hän yrittää jatkuvasti. Hän tahtoi minun kertovan teille, koska hän ei kykene tekemään sitä itse.”

Gael on ensimmäinen, joka avaa suunsa.

Beth on siis kaikki nämä vuodet ollut vakavasti traumatisoitunut?”

Rani nyökkää hiljaa.

Ja minä olen kutsunut häntä friikiksi pikku paskaksi…”

Anteeksi mitä?” Isaias jyrähtää. ”Sinä teit mitä? Gael, et sinä voi mennä sanomaan kenellekään sellaisia asioita!”

Tiedän! Tämä on kamalaa, minun täytyy pyytää uudestaan anteeksi…”

Ole kiltti ja jätä se tekemättä, Beth vain hermostuisi siitä suotta. Hän halusi minun kertovan ennen kaikkea lasten vuoksi. Jotta mitään tällaista ei enää koskaan tapahtuisi. Me olemme eläneet vuosia pimeässä, tietämättä, että mies, johon luotamme, ei välitä politiikastamme vaan siitä, saako hän lisää lapsia vuoteeseensa.”

Ja minä olen täysin tästä tietämättä ottanut teini-ikäisiä iholleni…” Gael sopertaa.

Se syyllisyys sinun on kannettava yksin”, Isaias huomauttaa. Mies ei enää silitä rakkaansa niskaa.

Tiedän sen…”

Rani, kiitos, kun kerroit. Tämä… tämän kaiken sulattelu tulee ottamaan aikaa”, Isaias sanoo. Sitten pöytä hiljenee. Rani ei sano enää mitään, hän odottaa, että kaikki saavat vedettyä henkeä. Gaelin käsi hapuilee Isaiaksen omaa, Isaias tarttuu siihen viimein.

Tämä vahvistaa sen, mitä olen harkinnut. Minä tahdon esittää julkisen anteeksipyynnön, vaikka se kuulostaisi tekopyhältä. En tahdo saada anteeksi, tahdon vain, että teoistani kärsineet tiedostavat, että ymmärrän tekoni. Helvetin Ingvar… Jos olisin koskaan tiennyt, että se tekee sellaista lapsille, olisin repinyt sen kurkun auki. Vaikka en minä sen parempi ollut…”

Sinä olet sentään muuttunut”, Rani sanoo. Muut nyökkäilevät.

Yritän parhaani. Vaikka ei tässä nyt minusta ollut kyse, anteeksi. Minun täytyy puhua Bethille. Hänen täytyy myös kantaa syyllisyyttä kaikesta…”

Puhu vain. Uskon, että hän arvostaisi tukeasi.”

Kaikki nyökkäilevät ja tuijottavat pöytää vielä hetken. Rani tietää heidän ajattelevan samaa kuin hänkin. Tuolla ulkona kävelee paljon sellaisia lapsia ja nuoria, joita on satutettu vastentahtoisesti, ja he kohtaavat heitä joka päivä.

Nori nousee pöydästä ensimmäisenä. Tyttö vie käden Ranin olalle ja puristaa.

Etsin Bethin jostain. Haluatteko pitää illan kaksin tämän jälkeen?”

Ei tarvitse. Tämä on sinunkin kotisi.”

Nori hymyilee. Tyttö hehkuu aivan uudella tavalla. Valo Norissa on hiljalleen asettumassa paikoilleen, ja Rani rakastaa olla sitä todistamassa.

No, sitten minun ei tarvitse käskeä sinua sanomaan Bethille, että tuen häntä. Voin sanoa sen itse.”

Rani virnistää.

Ihanaa, hyvä. Nähdään.”

Hei, Nori, odota! Meilläkin oli teille uutisia, mutta niiden kertominen tämän jälkeen…” Gael keskeyttää.

Rani ja Nori kallistavat yhtä aikaa päitään.

Uutisia?”

Hyviä sellaisia?”

Kaikki otetaan vastaan”, Rani huokaa.

Gael ja Isaias vilkaisevat toisiaan, katoavat hetkeksi omaan maailmaansa. Silloin heidän katsettaan ei läpäise mikään, sen väliin ei pääse.

Me olemme ajatelleet mennä naimisiin”, Gael sanoo hymyillen niin aidosti, että Rania lämmittää. Mies ei pysty peittelemään innostustaan.

Sehän on ihana uutinen!” Nori hengähtää. ”Minä en muista koko elinikänäni todistaneeni ainoitakaan häitä.”

En minäkään, ei sellaista meidän puolellamme maailmaa tehty. Tuskin tehtiin kylässäkään…”

Häät. Jotakin hyvää ja puhdasta, kahden olennon toisiinsa limittyvät valot. Siitä tulisi kaunista. Olisi jotakin hyvää, jota odottaa. Rania hymyilyttää sittenkin. Näin asiat löytävät paikkansa, kokoavat itsensä yksi kerrallaan. Maan alla keskityttiin vain valonkantajiin, häät tai muut seremoniat olivat turhia. Alhaalla pidettiin vain riittejä.

Kaiken logiikan mukaan te kaksi vihkisitte meidät, sillä te olette nyt ne, joiden kanssa valo kulkee”, Isaias hymähtää, ”mutta voimme toki keksiä jotakin muutakin, sillä teillä riittää töitä kaiken kanssa.”

Ei, me teemme sen”, Nori sanoo vilkaisematta Raniin. Tytön tiukka äänensävy kertoo Ranille tarpeeksi. ”Me todellakin teemme sen.”

Ehdottomasti. Te olette meidän ystäviämme ja me autamme. Kiitos, että kerroitte, tällainen uutinen todella piristää. Kerron Bethillekin.”

Gael ja Isaias nousevat ylös. Isaias pyyhkii kyyneliä Gaelin silmistä ja vie kätensä rakkaansa vyötäisille. Lähekkäin he kävelevät pois, kiittelevät vielä moneen kertaan. Kun he katoavat kuun valaisemaan yöhön, Rani vetää syvään henkeä.

Se meni hyvin”, Nori sanoo. ”Tosi hyvin.”

Melkoinen reaktio Gaelilta.”

Hän on ollut aivan kammottava, sietääkin tuntea vähän syyllisyyttä”, Nori hymähtää päätään pudistellen. ”Mutta nyt he tietävät.”

Sinä olet ottanut tämän yllättävän hyvin sen jälkeen, kun…”

Nori nyökkää vaisusti. Tyttö alkaa näyttää uupuneelta.

En antanut itselleni muuta vaihtoehtoa. Beth ei ole paha. Hän on ensimmäinen olento, joka pakottaa minut kohtaamaan sen, miten suuria asioita maailmassa on. Niin paljon meitä suurempia, aivan kuten valo ja pimeyskin. Minä ymmärrän Koraakin nyt paljon paremmin, enkä usko, että hän olisi koskaan selvinnyt tänne saakka. Ja jos olisikin, olisiko hän hyväksynyt maailmaa tällaisena?”

Nori pudistaa itse päätään.

Enpä usko. Joten kannan häntä sydämessäni ja elän täysin rinnoin tätä elämää. Meillä on paljon, paljon tehtävää.”

Kuten ystäviemme häät”, Rai hymähtää.

Todellakin. Ihana uutinen. Olen aidosti onnellinen siitä. Tahdon lisää hyvää ja kaunista tähän maailmaan.”

Nori kävelee ovelle.

Käyn etsimässä Bethin jostakin. Saatte minun puolestani olla hetken kaksin, minä voin mennä katselemaan kuuta. Se rauhoittaa.”

Kiitos, Nori.”

Nori hymyilee.

Tarkoitan sitä.”

Tiedän. Kiitos itsellesi. Minä rakastan sinua, Rani.”

Sitten Nori sulkee oven perässään.

*

Beth seisoo makuuhuoneen ovella uskaltamatta kohdata Ranin katsetta suoraan. Miehellä on yllään tyypillinen pitkä, musta kaapu, jonka kaulus on ylös asti napitettu. Beth on kuin arka, valoa pakeneva eläin, joka ei uskalla astua näkyviin.

Rani istuu sängyllä alusvaatteisillaan peitto yllään ja hymyilee rakkaalleen. Beth ei uskalla liikkua ovensuusta, vaikka Rani yrittää katsellaan kertoa, että kaikki on hyvin, he ovat turvassa. Rani nousee ylös, vie kätensä Bethin omille ja silittää kämmenselkiä.

Kaikki meni hienosti”, Rani sanoo rauhallisesti.

Vihaavatko he minua?” Beth kysyy niin pienellä äänellä, että Rani uskoo puhuvansa jälleen pienelle pojalle rakkaassaan.

Eivät vihaa. Gael alkoi tosin itkeä hillittömästi, koska hän on ilmeisesti ollut sinua kohtaan hyvin törkeä. Isaias taitaa vetäytyä hetkeksi pohtimaan tätä, hän on aina niin ajattelevainen. Uskon, että tämä on kova kolaus hänelle opettajana. Lasten ja nuorten turvallisuus on aina ollut hänelle tärkeää…”

Minä todella epäonnistuin mestarina…”

Rakas, sinä olet pahoinpidelty. Armahda itseäsi vähän.”

Tiedätkö, Rani, minä olen miettinyt asioita. Ihan todella miettinyt. Se on helpompaa täällä, kun valo on viimein todellista. Tunnen sen olossani.”

Beth siirtyy viimein pois ovensuusta, Rani vetää tämän mukanaan sängylle. Kuunvalo piirtää valkeita raitoja Ranin paljaalle keholle, ja Beth kuljettaa hetken huuliaan Ranin kaulalla ja solisluilla ennen kuin kiepsahtaa tämän vierelle sängylle. Rania kihelmöi, Beth on kehittynyt niin kovasti, niin uskomattoman kovasti. Hän on rakkaastaan niin ylpeä, että voisi haljeta.

Olen vihdoin saanut tarvittavan etäisyyden kaikkeen tapahtuneeseen, jotta voin käsitellä sitä irrallisena itsestäni”, Beth kertoo silittäen samalla Ranin rintakehää. ”Nykyään Ingvarin ajatteleminen tekee minut vain surulliseksi. Joskus mietin, osasiko hän koskaan olla surullinen. Sitten muistan sen ainoan kerran, jolloin hän itki. Hän itki sitä minua, jonka menetti. Hän rakasti minua kerran, siitä ei ole epäilystäkään. Sellainen rakkaus väänsi meidät molemmat muottiinsa.”

Rani tahtoisi sanoa, ettei se ollut rakkautta, se oli kaikkea muuta, se oli kammottavia tekoja, hikeä ja tyhjiä sanoja. Mutta se ei ole hänen sanottavissaan. Maan alla hän olisi vielä sanonut niin, mutta nyt, kun valo kulkee päivittäin hänen kanssaan, rytmittää hänen elämäänsä, hän tietää paremmin. Hän ei voi sanoa Bethille, mihin tämän tulisi uskoa selviytyäkseen.

Beth jatkaa Ranin silittämistä. Miehen pää nojaa Ranin olkaa vasten, kaikki on niin lämmintä ja turvallista.

Minä tulen aina ja ikuisesti rakastamaan häntä jollakin tasolla. Mutta se poika, joka eli hänen ehdoillaan ja hänen vuokseen, kuoli hänen kanssaan. Minä voin päästää sen pojan pois, olen viimein oma itseni. Olen hitaasti alkanut antaa itselleni anteeksi.”

Ranin silmiin kihoaa kyyneliä. Beth kääntää päätään, Rani suukottaa miestä suulle ja jää katselemaan tämän piirteitä. Miten pitkälle he ovatkaan tulleet.

Oikeat sanat eivät tule, mutta niiden ei tarvitsekaan. Rani vetää Bethin hellästi päälleen ja suutelee. Kosketukset tihenevät, Rani kertoo jokaisella sipaisulla rakastavansa. Valo läikkyy rinnassa, Rani on niin ylpeä, että pakahtuu. He jatkavat, kunnes ovi kolahtaa. Beth singahtaa Ranin päältä omalle puolelleen sänkyä ja vetää peiton Ranin suojaksi. Nori seisoo ovella ja pudistaa hymyillen päätään.

Huono ajoitus, anteeksi”, tyttö naurahtaa.

Tule vain sisään”, Rani sanoo nousten istumaan. Beth pysyttelee vielä peiton alla, mies painaa päänsä Ranin syliin kuin pieni, äitinsä helmoihin pakeneva poika.

Nori istuutuu sängylle heidän viereensä.

Teillä taitaa olla täällä kaikki hyvin”, Nori tokaisee hymyä äänessään.

On. Oikein hyvin.”

Beth nousee istumaan ja katsoo Noria pitkään.

Kiitos”, Beth kuiskaa, ”kiitos, että olette tässä minun kanssani. Molemmat teistä.”

Rani etsii molempien rakkaittensa kädet. Hän katsoo, kuinka Beth hapuilee varoen Norin kättä, ja tyttö tarttuu siihen oitis. He kaikki parantuvat hiljalleen. Rani on kiitollisin siitä, että saa jakaa tämän maailman rakkaimpiensa kanssa. Niin kauan, kun Ranilla on nämä kaksi kättä, joihin tarttua, pelko tulevasta ei lävistä hänen rintaansa.

Valo välkkyy Ranin sisällä, kaikki on oikein. Kaikki on loppunut ja silti vasta alussa. Sen muistaminen saa valon voimistumaan Ranin rinnassa. Rani puristaa käsiä kovempaa ja hymyilee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti