Epilogi:
Täytetty
On kesäyö, kun nainen kuulee sen
jälleen. Kutsun, joka on asunut hänen rinnassaan ikuisuuden. Nyt,
ikuisuuden jälkeen, valon toisella puolen, nainen kokee vihdoin
olevansa valmis. Hän nousee rakkaimpansa viereltä ja kulkee
parvekkeelle täydessä hiljaisuudessa. Ääni vetää häntä
puoleensa, hän tietää, mitä tekee, kun astelee paljasjaloin
yöhön.
Hänen tehtävänsä on täytetty jo
kauan sitten. Hän elää nyt täyttä elämää, valosta annettua.
Se on yhä päivittäistä taistelua, aivan kuten sen kuuluukin olla.
Valo on enää pelkkää pehmeää helkettä naisen rinnassa. Se ei
vaadi häneltä mitään eikä hän siltä. Se on tullut katsomaan
häntä, tervehtimään pitkästä aikaa. Hei, maailma. Tässä minä
olen, lapsesi, omaksesi muovaama. Minä seison jälleen edesssi
paljaana, tehtäväni on täytetty.
Nainen ojentaa kätensä ja vastaa
valon kutsuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti