Pääkaupungin valo on lempeämpää kuin pohjoisessa. Kadut täyttyvät elämästä, kojut myyvät kankaita, hedelmiä ja leipää. Kaikilla on jotain, jota tehdä, joku, jolle hymyillä. Melda on vetänyt hupun niin syvälle päähänsä, ettei kukaan tunnista hänen kasvojaan. Liiallinen naamioituminen herättää huomiota. On parempi kävellä kuten kuka tahansa.
Roland ei kulje Meldan kanssa, mies on muualla kartoittamassa etelän tilannetta. Melda saattaa vain toivoa, ettei tämä sekoa kesken kaiken. Rolandin muisti voi katketa leikkaamalla, eikä tämä pärjää silloin yksin.
Melda tietää, mitä tehdä ennen kuin tekee yhtä ainutta siirtoa. On olemassa majapaikka, jonka perimmäisin huone on aina hänen käytettävissään. On olemassa joku, jonka hän tapaa siellä joka kerta. Majapaikka on tunnelmallinen, kynttilöitä siellä täällä. Tunkkaisia verhoja ikkunoissa ja käsintehtyjä ryijyjä seinillä. Täällä Melda pysyy piilossa, poissa keskustan vilskeestä. Meldan ei koskaan tarvitse kirjautua huoneeseen omalla nimellään. Kun hän huomaa tutun nimen varauslisassa, hymy kipuaa hänen huulilleen. Hän kulkee portaat ylös ja avaa keho kihelmöiden oven huoneeseensa.
Kynttilänhohtoisessa huoneessa on jo joku. Sängyllä olevan tilkkutäkin päällä istuu nainen, Meldan ikää, kahdenkymmenen puolessa välissä. Mustat, hurjat suortuvat ja riutunut olemus. Nainen kohottaa katseensa ja hymyilee autuaasti.
”Hei, Vala”, Melda tervehtii naista. ”Siitä onkin hetki aikaa. Sana sinusta on kiirinyt sillä välin kauas. Tiesitkö, että pohjoisessa sekä noidat että ihmiset puhuvat ihmekaksosista, jotka ovat saaneet koko maan hämilleen?”
Hymy kuolee Valan kasvoille.
”Niinkö?”
”Siihen te taisittekin pyrkiä”, Melda hymähtää.
Vala tuijottaa häneen tyhjin silmin. Nainen näyttää aina samalta. Eksyneeltä ja tyhjältä. Aika voi kulua, mutta Vala pysyy yhtä murheellisena kuin aina. Melda ei aikaile. Hän ei tullut tänne puhumaan tyhjänpäiväisyyksiä. Hän istuu Valan syliin, tarttuu naista leuasta ja vetää tämän pitkään, kiihkeään suudelmaan. Vala jää nojaamaan häneen kuin kaipaisi kipeästi lisää, kuin hänen koko ruumiinsa tarvitsisi Meldaa. Se saa Meldan olon lämpimäksi. Häntä tarvitaan. Olkoonkin, ettei Vala ole se, jota hän itse tarvitsee, naisen kaipuu ja himo tyydyttävät häntä.
Melda on jo työntämässä Valaa sängylle ja viemässä kättään tämän mekon alle, kun Vala pysäyttää hänet.
”Mitä nyt?”
”Minä… minä vain…”
”Etkö halua sitä?”
”Haluan.” Vala nuolaisee Meldan kaulaa. ”Ei ole kyse siitä. Minä vain… minä olen ollut kovin ahdistunut viimeaikoina.”
”Tehdään sille loppu”, Melda sanoo ja koskettaa varoen Valan rintaa. Vala säpsähtää ensin, mutta työntää sitten kehoaan Meldaa vasten ja suutelee häntä. Melda riisuu Valan kokonaan, se täytyy tehdä, jotta hän saa haluamansa. Mitä pitempään hän tyydyttää Valaa, sitä todennäköisemmin Vala on yhteistyökykyinen.
Melda on Rolandin, on aina ollut. Mutta joskus, kun Vala vääntyilee hänen allaan ja jää kaiken jälkeen makaamaan alastomana ja tärisevänä hänen vierelleen, hänen tekisi mieli jäädä. Ei siksi, että rakastaisi Valaa, vaan siksi, että tällaista sen kuuluisi olla. Tavallinen elämä. Ei jatkuvia kipukohtauksia ja muistikatkoksia. Vala saa Meldan muistamaan, miten kipeästi hän kaipaa sitä. Miten paljon hän onkaan valmis uhraamaan saadakseen kaiken sen takaisin. Vähän vielä. Vielä muutama uhraus. Sinä saat Rolandin takaisin.
Vala lepää kiitollisena ja hengästyneenä kiinni Meldassa. Nainen ei suostu päästämään irti, hän painaa pehmeitä suudelmia Meldan kaulalle ja silittää hiljaa Meldan alastonta kylkeä. Melda pystyy ajattelemaan vain, miten kylmät huulet Valalla on.
”Vala…”
”Niin?” Vala kuiskaa vasten Meldan kaulaa.
”Mitä sinä ja sinun veljesi todella haluatte?”
Vala huokaa syvään.
”Kyllähän sinä tiedät, etten voi kertoa sinulle. Enkä kenellekään. En, vaikka kuinka tahtoisin. Minun on pidettävä suuni kiinni siitä.”
Melda riuhtaisee itsensä istumaan ja vetää peiton kehonsa suojaksi. Vala tuijottaa häntä surua silmissään.
”Olen pahoillani. Minä tahtoisin kertoa sinulle jo kaiken. Mutta lupaan sinulle, että saat tietää joka ikisen yksityiskohdan, kun tämä kaikki on ohi. Linnassa on niin yksinäistä. Jaan tämän kaiken vain veljeni kanssa, ja hänestä ei ole apua…”
Melda tuhahtaa ja ristii jalkansa.
Valan hyväuskoisuus huvittaa Meldaa. Aivan kuin Melda olisi tässä mistään muusta syystä kuin saadakseen tietoonsa, mikä Vala oikein on. Kuinka paljon naiseen pitää koskea, että tämä kertoo?
Valan koko olemus on paperinhauras. Nainen on kuihtunut entisestään, elämä linnassa on jättänyt kehoon jälkensä. Melda tietää, ettei Valaa voi ohjata mielivaltaisuudella. Valalle pitää antaa helliä katseita ja pehmeitä suudelmia. Melda menee lähemmäs, kuljettaa kättään vatsalta kylkiluille ja pienille rinnoille. Valan suu raottuu, nainen antautuu hänen kosketukselleen.
”Sinun on kylmä…”
”Minulla on aina kylmä.”
”Anna minä lämmitän sinua vielä.”
Kun Vala makaa jälleen Meldan rintaa vasten, Melda vetää peiton heidän ylleen ja jää silittelemään Valan korpinmustia suortuvia. Hän odottaa, että naisen hengitys tasaantuu hiljalleen.
”No, kerro edes, millaista linnassa on.” Melda suukottaa näennäisen hellästi Valan päälakea. ”En tahdo, että joudut elämään kaiken sen kanssa aivan yksin.” Meldan sormet pyörittelevät Valan kuritonta hiussuortuvaa.
”Hiljaista”, Vala sanoo hiljaa. ”Olen paljon yksin. Ja kuningattaren kanssa.” Vala värähtää. Meldan huulet kaartuvat hymyyn.
”Vai että kuningattaren. Onko hän yhtä ihastunut sinuun ja veljeesi kuin kuningaskin?” Miten helppoa onkaan näytellä tietämätöntä. Vala ei arvaisi mitään.
”Ei laisinkaan. Kuningatar tuntuu näkevän bluffimme läpi.”
”Niin, en ole siitä erityisen yllättynyt. Hänellä on sellainen maine.”
”Hän on kammottava. Ne silmät näkevät seinienkin läpi. Jos en tietäisi paremmin, epäilisin, että hänkin on noita. Mutta ei sellaisen aviomiehen rinnalla voi olla noita. Kuningas pyrkii magiasta eroon niin systemaattisesti.”
”Ei kuningatar ole noita.”
”Hmm?”
”Usko minua, tietäisin, jos hän olisi.”
”Sinä taidat tietää noitien asioista kaiken.”
”Emme ole niin yhdistyneitä kuin ajatellaan, mutta kyllä, minulla on korvia siellä täällä.”
”Jopa kuninkaanlinnassa?”
”Sinä olet korvani kuninkaanlinnassa”, Melda sanoo suukottaen Valan otsaa.
Vala hymyilee. Meldaa kylmää, miten paljon aidompi Valan hymy on hänen seurassaan. Hän saa väsyneen naisen säteilemään, eikä ole varma, onko siitä laisinkaan iloinen.
”Kuulitko jo, että prinsessalle on löydetty vartija? Nuorehko mies pohjoisesta”, Vala hymähtää. ”En ole koskaan tavannut prinsessaa, mutta minä epäilen, että hän on aivan kamala. Hänen täytyy olla sietämättömän ruma, kun kukaan ei päästä häntä näkyville.”
Meldaa naurattaa.
”Niinkö luulet?”
”Prinsessan vartija taitaa mutkistaa suunnitelmiasi hieman. Sikäli olet yhä sitä mieltä, että tahdot varastaa sen kakaran.”
”Tahdon minä. Ja kuninkaan täytyy tietää se, jos hän turvautuu noin epätoivoisiin keinoihin suojellakseen armasta uhrilahjaansa.”
”Tulitko etelään yrittääksesi?”
”En. Mutta aion pelotella kuningasta. Tahdon nähdä, kuinka sen naama venähtää. En voi sietää sitä ukkoa.”
”Hän tuntuu aina kovin etäiseltä.”
”Todellako?”
”Päällisin puolin kuningas on kohtelias ja hyvä, mutta jokin hänessä tuntuu olevan paikoiltaan. Hän ei herätä minussa samanlaista raakaa pelkoa kuin kuningatar, mutta hän ei tunnu aidolta. Jotain puuttuu.”
Meldaa puistattaa. Valan arvio on pelottavan osuva. Kuningas on kuin vahanukke. Kuva jostakusta, joka yrittää leikkiä ihmistä. Melda ei ole koskaan voinut sietää kuningasta.
”Melda. Tiedätkö sinä oikeasti, mikä prinsessa on?”
Melda irvistää.
”Tiedän hyvinkin.”
”Et varmaan kerro sitä minulle.”
”Mitä harvempi siitä tietää, sitä parempi. Etkä sinäkään ole erityisen innokas kertomaan asioitasi.”
”En voi, Melda! Olen siitä joka kerta pahoillani.”
Aivan kuin se Meldaa auttaisi.
Melda kiepsahtaa Valan päälle ja sivelee tämän kapeita kasvoja. Vala on raihnainen, mutta jokin naisessa on kaunista, erilaista kuin yhdessäkään toisessa. Kenties se on tapa, jolla Vala katsoo häntä. Se on parhaimmillaan lämmin tunne rinnassa. Kipeimmillään se on pelkkä muistutus siitä, että Meldan oma rakas on sairas eikä koskaan voisi pysyä yhtä tyynenä ja hellänä kuin Vala.
Melda ei kenties saa Valasta tämän salaisuuksia irti, mutta hänellä on vielä aikaa. Sillä välin hän voisi nauttia kaikesta siitä lämmöstä, jota Vala häntä varten kantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti