Vala seisoo ääneti tuijottaen edessään olevaa olentoa kuin ei kykenisi ymmärtämään tämän olemusta laisinkaan.
”Sinä olet… kaiken magian lähde?”
”Kaiken paitsi sen, mitä sinä sinä kannat.”
Vala nielaisee. Sydämenpala hänen sisällään tuntuu polttavan.
”Mikä… sinä olet?”
Virnistys leviää miehen punertaville huulille.
”Sinä et siis usko jumalaan?”
”En tiedä. Minä uskon siihen, mitä näen, enkä minä tiedä, millaista olentoa katson silmiin.”
”Sinä olet nähnyt samanlaiset silmät aikaisemminkin.”
”Niin. Vihollisellasi.”
”Joka elää sinussa, antaa sinulle voimaansa.”
”Tahdotko tietää, miksi?”
”Tiedän jo. Hän antaa vain yhdenlaisia lupauksia niille, jotka suostuvat nielemään hänen sydäntään.”
Vala vetää syvään henkeä.
”Mikä sinun nimesi on?” Vala kysyy.
”Agnos.”
Agnos. Olennolla on nimi. Se saa olennon läsnäolon tuntumaan painavammalta. Vala tuijottaa Agnosin ilmeettömiä kasvoja ja kehon lihaksia, jotka paljastuvat miehen liikkuessa.
”Kuka sinut on tänne teljennyt?”
”Hänen korkeutensa.”
”Kuningas?”
”Kuka muukaan.”
Vala värähtää. Mies, joka on pitänyt hänen veljeään sylissään ja kohdellut heitä kuin pyhimyksiä. Agnos tuntuu aistivan Valan ajatusten kulun, sillä jumala naurahtaa.
”Se uskonto, jota kuningas ja kansa harjoittavat… sillä ei taida olla sinun kanssasi mitään tekemistä.”
”On hyvinkin. Mitään uskontoa ei olisikaan ilman minua.” Agnosin äänessä on säilynyt vuosia vanha ylpeys. Koko tilanne on niin absurdi, että Valaa lähinnä naurattaa. Hän ei kykene ymmärtämään, että tämä todella tapahtuu hänelle. Mitä hän ikinä kuvittelikaan valkosilmäisen miehen etsimältä henkilöltä, ei tätä. Ei muinaista olentoa, jonka äänestä kuulee kaikki ajat, jotka ovat koskaan olleet.
”Kuningas on harras uskovainen. Miksi hän vangitsisi jumalan?”
”Ihmisen lapsi, sinä et todella tiedä mitään. Eikö viholliseni, joka usutti sinut tänne näyttelemään tätä irvokasta näytelmää, kertonut sinulle mitään?”
Vala pysyy hiljaa.
”Vai niin. En olisikaan odottanut hänen pelaavan reilua peliä.”
”Mitä tuo tarkoittaa?”
Agnosin hymy näyttää täysin tyhjältä kontrastissa maidonvalkeisiin silmiin.
”Tietenkään hän ei kertonut sinulle mitään. Ei edes varoittanut kuninkaasta.”
”Mitä…?”
Agnosin silmät suurenevat. Ne ovat kuin kaksi kuuta keskellä hämärää kellaria. Valalla ei ole enää aavistustakaan, kauanko hän on täällä alhaalla viettänyt. Kaikki sellaiset asiat lakkaavat olemasta, kun hän katsoo Agnosia.
”Kuvitteletko sinä, ihmisen lapsi, että magia on aina ollut asia, jota kansa pelkää ja vierastaa? Kuvitteletko, että ajatus jumalasta on tullut tyhjästä?”
Vala ei liikahdakaan.
”Kun kansa sai magian minulta, he loivat maailmansa sillä. Kaupungit ja rakenteet. Kaikki se rakennettiin magialla. He alkoivat palvoa minua jumalanaan, koska sellaisena he magian näkivät – pyhänä. Jonakin, jolla rakentaa uutta ja hyvää.”
”Mutta…”
”Mutta nyt noitia vainotaan. Mistä sinä kuvittelisit sellaisen johtuvan?”
Ei enää arvoituksia. Vala uskoo turhautumisensa loistavan hänestä, sillä Agnos nauraa jälleen irrallista, kimpoilevaa nauruaan.
”Ymmärrän sinua. Sinut on manipuloitu tänne, olet tullut pitkälle. Millaisen neuvon viholliseni antoi minun kohtaamisestani? Tahtoiko hän sinun vapauttavan minut?”
Vala nyökkää.
”Ja?”
Ei Vala sitä Agnosille voi kertoa.
”Hah, tietenkään et kerro minulle, mitä rakkaalla ystävälläni on suunnitelmissa minun ja tämän maailman varalle. Meidän näkemyksemme ovat aina poikenneet toisistaan radikaalisti.”
”Olitko sinä todella jumala?” Vala palaa aiempaan aiheeseen.
Agnosin pää kallistuu, miehen valkeat kiharat keinahtavat. Jos Agnos ei olisi niin muinainen, niin raadollisen pelottava, Vala pitäisi miestä hurjan kauniina.
”Minä söin heidän sydämensä ja he olivat yhdistetyt vereeni. Sitä kautta he saivat voimia, joista ei oltu ennen sitä osattu edes haaveilla. Tottakai he palvoivat minua.”
”Mutta mitä tapahtui?”
”Se on pitkä tarina, eikä sinulla ole niin paljon aikaa.”
”Entä sinun vihollisesi? Minä… minäkin olen noita, koska minä olen yhteydessä häneen. Miten se eroaa sinusta? Oliko hänkin… jumala?”
Agnos nauraa jälleen.
”Minun armas viholliseni ei ollut koskaan jumala. Hän ei hyväksynyt sitä, että annoin ihmisille magian. Hän pysytteli ihmisistä kaukana ja alkoi antaa heille paloja sydämestään vasta jokunen sata vuotta minun magiani synnyn jälkeen.”
Vala nyökkää. Hiljaisuudessa hän saattaa kuulla, miten kovaa Agnosin sydän lyö. Kaikki maailman elävät noidat ovat siihen yhteydessä, se pumppaa verta heille kaikille. Valaa kylmää.
”Kuka hän on? Minun… pomoni?”
”Sinä taidat olla todella epätoivoinen, kun autat olentoa, josta et tiedä mitään.”
”Sinä et ymmärtäisi. Minulla ei ole koskaan ollut mitään.” Vala ajattelee valkosilmäisen miehen lupausta. Hän voisi löytää äitinsä. Se mies auttaisi, jos hän auttaisi miestä ensin. Se on ainoa yhteys todelliseen elämään, joka Valalla on. Ja nyt hän seisoo täällä kauhusta kylmänä.
”Olet varmasti kuullut tarinoita paholaisesta. Iltasatuja, joilla pelotellaan milloin aikuisia, milloin lapsia. Ne sadut eivät ole syntyneet tyhjästä. Paholainen on aina rakastanut piiloutua, verhoutua myytiksi, mutta hän on todellinen, ja hän on enemmän kaltaiseni kuin tulet koskaan ymmärtämään.”
Agnos vetää syvään henkeä.
”Se mies, jolle teet töitä ja jota minä kutsun vihollisekseni, on paholainen. Elävä myytti.”
Vala kavahtaa automaattisesti taaemmas. Mieli täyttyy uskonnollisista kuvista, joissa noidat ojentavat paholaiselle sydämiään ja tanssivat alastomina lumisessa metsässä. Valhetta kaikki. Todellisuudessa se on toisin päin.
Vala on aikeissa avata suunsa, kun Agnos värähtää.
”Aikasi loppui. Tänne vievällä käytävällä kävelee joku.”
Uskomaton kuulo.
”Mene. Ehdit vielä, jos juokset ja teeskentelet tulleesi pesutiloilta.”
”Mutta… entä sinä?”
”Minä olen täällä, kuten tähänkin saakka.”
”Kahlittu jumala…”
”Niin. Minä en ole sen ylivertaisempi kuin te ihmisetkään. Mene, lapsi, mene nopeasti.”
”Mutta…”
”Mene vain.”
Vala katsoo Agnosiin viimeisen kerran ennen kuin juoksee ja sulkee salaoven perässään. Ylös kulkiessaan hän ei ajattele muuta kuin Agnosin sydämen sykettä, joka kaikui kaikkialla kellarissa. Magian lähde. Jumala. Valaa pyörryttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti