Leah on saanut nukuttua vajaat neljä tuntia, kun hänen on jälleen aika palata prinsessan luo. Ofelia on jo hereillä, tyttö tuijottaa utuinen katse silmissään ulos. Leah tervehtii tyttöä, mutta kestää hetken, että tavanomainen kirkas hehku palaa tytön silmiin.
”Hei, Leon, nukuitko hyvin?”
”Totta puhuakseni hieman kehnosti”, Leah sanoo irvistäen.
”Voit nukkua minun sängyssäni.”
”Teidän korkeutenne, millainen vartija minä sitten olisin?”
”Virkeämpi. Ja ole kiltti ja kutsu minua etunimellä, olen sanonut siitä monesti.”
”Hyvä on, Ofelia.”
Leah istuutuu tytön vierelle sängylle.
”Oletko jo toipunut siitä, mitä Meldan kanssa tapahtui?”
”Jotakuinkin. Olen minä pahempaakin nähnyt. Tuntui, että hän kävi täällä vain uhoamassa.”
Leah värähtää. Mitä enemmän hän oppii Ofeliaa tuntemaan, sitä paremmin hän ymmärtää, millaista kipua tytön on täytynyt kokea. Ofeliassa on tasoja, joihin ei pääse heti käsiksi. Leah ajattelee tahtomattaan kuningasta ja kuningatarta, jotka kumpikin käyttävät tyttöä omiin tarkoitusperiinsä.
”Leon, voitko kertoa minulle tänään lisää itsestäsi? Ihan mitä vain.”
Leah nielaisee. Kertoisiko hän totuuden, vai keksisikö jotakin tilalle? Helvetti, ole nyt rehellinen hänelle. Ei kukaan sinun menneisyyttäsi niin tarkasti kaivele.
”Millaisia ne noidanmetsästäjät olivat, joiden parissa kasvoit?”
Muistot vyöryvät Leahin yli yksi kerrallaan. Päällimmäisenä on nainen, joka oli hänelle kuin äiti tai isosisko. Nainen, jota hän kaipaa edelleen, mutta joka ei koskaan palannut sieltä, minne maailma hänet ajoi.
”Heidän joukossaan oli yksi, joka katsoi minun perääni erityisesti. Hän oli aikamoinen nainen. Hurja kuin mikä, sata kertaa hurjempi kuin mikään niistä noidista, joita kohtasimme.”
”Hurjempi kuin Melda?”
”Paljon. Melda tuntuu pelkältä pikkutytöltä häneen verrattuna. Hänellä oli leiskuvan vihreät silmät ja villi vaalea hiuspehko.”
”Mikä hänen nimensä oli?”
Leah miettii, joutuisiko vaaraan, jos kertoisi. Se nainen oli siellä. Hän oli paikalla, kun Leah joutui keksimään itselleen uuden identiteetin, jonka turvin elää.
”Lorrie”, Leah sanoo lopulta. Hän on päättänyt luottaa Ofeliaan. ”Hänen nimensä oli Lorrie.”
Ofelia nyökkää.
”Hän oli ensi-ihastukseni ennen kuin edes tajusin, mitä ihastuminen on”, Leah nauraa ja muistelee sitä lämpönä rinnassaan. Lorrie oli tietenkin häntä vanhempi ja oli hänelle kuin huolehtivainen isosisko. Leah ymmärsi vasta myöhemmin, miten lämpimiä ja turvallisia tunteita hän tunsi naista kohtaan. Jälkikäteen hän on vaalinut niitä.
”Ihanaa”, Ofelia naurahtaa. ”Sinä taisit olla vähän nuori hänelle.”
”No tietysti, enkä minä tajunnut tunteitani vielä silloin. Se oli turvallista ihastumista, sen jälkeen olen oppinut tuntemaan sellaisiakin tunteita.”
”Onko sinulla joku neito odottamassa sinua kotiin?”
”Ei, minulla ei ole koskaan ollut ketään.” Leahin katse hakeutuu yhä vain useammin Ofelian pehmeisiin huuliin keskustelun aikana.
”Mitä, oikeastiko? Sinähän olet niin lempeä ja huolehtivainen!”
”Se ei ilmeisesti tehoa kaikkiin. Onhan minulla suhteita ollut siellä täällä, mutta noidanmetsästäjän ammatti… se ei ole erityisen pysyvä elämäntyyli. Se on juoksemista paikasta toiseen, ja harva nainen jaksaa sitä.”
Leah miettii, mitä Ofelia sanoisi, jos tietäisi hänen olevan nainen. Hän on nainen, joka on aina istunut noidanmetsästäjien nuotiolla ja kuunnellut, kuinka raavaat miehet kerskuvat naisseikkailuillaan. Leonina hän uskalsi lähteä juttuihin mukaan, mutta kukaan ei tiennyt, että todellisuudessa hän oli nainen, joka tahtoi suudella ja koskettaa muita naisia.
”Mutta tosiaan, Lorrie”, Leah vaihtaa puheenaihetta. ”Hän oli upea. Ilman häntä en takuulla olisi tässä.”
”Saanko kysyä, onko hän yhä elossa?”
”Minä en tiedä”, Leah tunnustaa. Lorrie meni pois. Lorrien oli pakko. Samasta syystä kuin Leahin täytyi turvautua valheelliseen identiteettiin.
”Mitä hänelle kävi?”
Mitä Ofelialle voisi kertoa paljastamatta liikaa? Lorriella oli ongelmia jo ennen sitä päivää. Lorrie oli noidanmetsästäjä, joka oli niin empaattinen, ettei hän kyennyt aina erottamaan noitaa ihmisestä.
”Lorriella oli ongelmia hovin kanssa”, Leah sanoo madaltaen ääntään. ”Hän jätti kerran noidan eloon ja joutui siitä kuulusteluihin.”
”Oi. Tuo kuulostaa joltakin, joka voisi tapahtua tänäkin päivänä.”
Leah vain hymähtää.
”Tiedätkö, miksi hän jätti noidan eloon?” Ofelia kysyy.
”En tarkalleen. Muistan vain, että ennen kuulustelujaan hovissa Lorrie sanoi minulle, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Että me emme sittenkään tiedä kaikkea noidista.” Leahia puistattaa. ”Nyt ymmärrän, mitä hänen oli silloin täytynyt saada tietää.”
”Hänen täytyi saada tietää jumalasta.”
Leah nyökkää.
”Niin se varmasti meni. Ei ihme, että hän joutui vaikeuksiin, sillä totuus magian alkuperästä lienee niin tarkoin vartioitu.”
”En voi olla miettimättä, mihin Allyria pyrkii sillä, että kertoi siitä sinulle. Pelkään sinun olevan vaarassa.”
”Totta puhuakseni niin minäkin.”
Ofelia huokaa syvään.
”Näitkö Lorrieta kuulustelujen jälkeen?”
”Näin.” Muistot siitä päivästä eivät ole kadonneet minnekään. Mutta Leah muistaa muutakin. ”Lorrie oli viimeisillään raskaana, kun tapasin hänet seuraavan kerran.”
”Raskaana? Oliko hänellä mies?”
”Oli, mutta tiesin hänen ilmeistään ja eleistään, ettei se mies ollut lapsen isä. Jotain oli tapahtunut. Minun veikkaukseni on, että hänelle tehtiin pahaa, kun häntä kuulusteltiin täällä.”
Ofelian hartiat painuvat lysyyn.
”Kammottavaa.”
”Lorrie ei ansainnut sitä. En tiedä, mitä lapselle kävi.”
Ofelia vain nyökkää.
”Kiitos, kun kerroit. Mitä enemmän kuulen sinusta ja siitä, mitä olet kokenut, sitä enemmän näen valoa sinussa.” Ofelia hymyilee niin kauniisti, että Leahin koko kehoa polttelee. On kuin hänen työnsä täällä olisi pelkkä koetos. Joka ikinen sekunti hän uppoaa syvemmin Ofelian sinisiin silmiin.
”Ofelia… minä…”
”Tiedän kyllä.” Ofelia tulee hivenen lähemmäs, hivuttaa kättään silkkisellä peitolla. Leahin koko keho on vaarassa syttyä tuleen. Lopeta. Mene kauemmas. Ofelia katsoo Leahiin pitkään ja raottaa huuliaan. ”Minä tahtoisin tuntea sinut… vieläkin syvemmin.”
Leah puristaa jalkansa ristiin, haarniska kalahtaa. Se saa Ofelian naurahtamaan. Prinsessa tulee lähemmäs, Leah ei saa katsettaan irti tämän kehosta. Tytöllä on uusi, silkkinen valkoinen puku. Asu korostaa Ofelian kehoa, tämän pehmeitä kaaria, eikä Leah pysty enää hillitsemään itseään vaan vie kätensä Ofelian leualle ja menee lähemmäs.
”Ofelia…”
Kun tyttö on lähellä suudella häntä, Leah pysähtyy.
”Ofelia. Odota. Minä en ole ollut sinulle rehellinen. Samasta syystä kuin Lorrie katosi, minä… minä…”
Ofelia vain katsoo häneen pitkään.
”Minä jouduin valehtelemaan identiteetistäni. Minä en…” Leahin ääni hiipuu. ”Minä en ole mies.”
Ofelian hymy syvenee.
”Tiedän sen”, Ofelia sanoo ja vetää Leahin suudelmaan. Leah antaa periksi, riisuu haarniskansa ja paljastaa kehonsa kokonaan Ofelian edessä. Hän on aina ollut jänteikkäämpi ja lihaksikkaampi kuin moni mies, ja se tuntuu hymyilyttävän Ofeliaa.
”Olet upea”, Ofelia kuiskaa. ”Mikä sinun oikea nimesi on?”
”Leah. Minä olen Leah, ja vastedes minä tahdon olla sinulle rehellinen kaikesta.”
Leah työntää Ofelian hellästi sängylle ja suutelee tyttöä pitkään. Hän vie kätensä tämän keholle, hivuttaa mekon hihoja alemmas.
”Oletko koskaan…?”
Ofelia pudistaa päätään.
”Saanko koskea sinuun?”
”Saat”, Ofelia sanoo hellästi vieden kätensä Leahin niskaan. ”Ihan kaikkialta.”
Jos joku tulisi nyt torniin, koko totuus paljastuisi. Leahin vaivalla vaalima totuus, jonka hän vihdoin antaa jonkun nähtäväksi. Ofelia on lämmin ja hyvä, ja Leah tahtoo luottaa tyttöön. Hän antaa suudelmien syventyä ja vetää Ofelian mekon hitaasti pois tämän päältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti