”Teidän korkeutenne, miksi te kerrotte tämän minulle?”
Leahia palelee ymmärtää, mitä hänelle on juuri kerrottu. Kuningattaren olemus on totutun tyyni, vaikka nainen on juuri paljastanut jotakin aivan liian suurta. Leah ei tiedä, mitä tällaisen salaisuuden piiriin joutuminen hänelle merkitsee. Leah ei kuitenkaan ole tottunut lamaantumaan paikalleen. Hän on aina osannut toimia. Hän osasi silloinkin, kun selvisi siitä, minkä vuoksi hänen pitää piilotella väärän identiteetin turvin.
”Sinun täytyy tietää, että minä testaan sinua.”
Leahista pakenee epämääräinen naurahdus.
”Mieheni on palkannut sinut, mutta sinä et ole ollenkaan sellainen nuorukainen, joka näyttää alistuvan aivan mihin tahansa. Sinun passiivisuudellesi on jokin syy.”
Miten suoraa puhuetta. Kuningattarella todella on tarkka katse.
”Joko sinä palvelet jotakin sellaista, josta en vielä tiedä, tai sitten sinä todella olet puolueeton.”
”Minä en ole koskaan ymmärtänyt mistään riittävästi ottaakseni puolia”, Leah tunnustaa. Se on totta. Ajatus puolen ottamisesta on liian suuri, varsinkin, kun ei tarkalleen ymmärrä, mitä kullekin puolelle kuuluu. Noidat ja ihmisetkö? Niin ilmiselvää se ei ole. Viivaa ei voi vetää niin suoraan noitien ja ihmisten välille, sen Leah on tiennyt jo kauan.
”Sinä olet nähnyt maailmaa, noidanmetsästäjä. Olet nähnyt, miten syvästi jumalaan uskotaan.”
”Ja paholaiseen”, Leah hymähtää.
”Ja paholaiseen”, kuningatar vahvistaa, ”mutta ei samalla tavalla. Paholainen on iltasatu, jokin paha, joka tulee, jos ihminen käyttäytyy vastoin jumalan tahtoa. Se on lapsille kerrottava tarina. Mutta jumala, hän on todellinen, ja hän on kaiken magian lähde.”
Leah alkaa nauraa, nauru on enemmän pelon ohjaamaa kuin aidon huvituksen. Leah nauraa, koska ei voi muutakaan.
”Noitia tapetaan, koska heidän kuvitellaan olevan paholaisesta, ja te kerrotte minulle täysin vakavissanne, että se sama jumala, jonka tahdonvastaista magia on, on magian todellinen lähde?”
”Et siis sittenkään usko minua.”
”Uskon”, Leah sanoo ja tarkoittaa sitä. ”Sehän tässä kaikkein kummallisinta on.”
Niin moni asia asettuu tämän valossa uuteen kulmaan. Leahin ei tarvitse epäillä kuningattaren sanoja. Allyria vaikuttaa naiselta, joka harkitsee jokaista siirtoaan tarkasti. Tällä ei ole mitään syytä valehdella hänelle.
”Olen aina ajatellut, että kansamme uskonto on enemmän järjestetty kuin mitään muuta. Jumala on pelkkä kuva, jota kumartaa. Jotakin, jolla hallitsija saattaa ohjata kansaa. Uskomukset ohjaavat ihmisiä yllättävän paljon tehokkaammin kuin mikään todellinen”, Leah sanoo. Kuningattaren kasvoille leviää ymmärtävä hymy.
”Täsmälleen. Sitä minun aviomieheni tekee. Sitä hallitsijat häntä ennen ovat aina tehneet – manipuloineet kansaa uskonnolla, joka on syntynyt sellaisen olennon ympärille, jota kukaan ei enää ymmärrä. Se jumala, jota kansa palvoo, on aivan erilainen kuin se todellinen olento, jota aikojen alussa alettiin palvomaan.”
”Teidän korkeutenne. Saanko kysyä jotakin?”
Allyria hymyilee.
”Mistä te tiedätte tämän kaiken?”
”Minä tunnen hänet. Miehen, josta tuli myytti.”
Tosiaan. Kuinka hän sen jo unohti. Leah ajattelee Ofeliaa, ihmisen ja jumalan jälkeläistä. Tyttöä, jonka suonissa virtaa jumalan veri. Leahia kylmää kauttaaltaan.
”Entä paholainen? Onko sekin totta?”
”Paholainen on ihmisten keksimä tarina. Se on yhtä totta kuin versiomme jumalastakin. Pelkkää uskottelua ja manipulointia.”
Leah nyökkää.
”Noidat eivät siis anna sydäntään paholaiselle, vaan…”
”Jumalalle. Aivan.”
”Ja…”
”Heidän sydämensä elävät jumalassa. Hänen veressään on kaikki voima. Koska hän syö noitien sydämet, noidat elävät hänessä. Siksi noitia on niin vaikea tappaa.”
Leah näkee selkeämmin kuin koskaan. Verta. Kaikessa on aina kyse verestä. Leahin ajatukset harhautuvat Ofeliaan. Vihdoin hän ymmärtää, miksi tytön veri on vaarallista.
”Hetkinen. Jos noidat ja jumala ovat veren yhdistämät, mitä tämä tarkoittaa tyttärenne kannalta?”
”Jos joku onnistuisi tappamaan jumalan, hän tappaisi samalla myös kaikki häneen verellä yhdistyneet noidat.”
”Eli teidän tyttärenne…”
”On synnytetty tähän maailmaan, jotta osa jumalallisesta verestä juoksisi hänen suonissaan. Tyttö on syötti. Vielä joskus joku tappaa hänet jumalan sijasta. Tytön veri on lähes yhtä väkevää kuin isänsä.”
Leahia oksettaa. Hän katuu jokaista ajatustaan prinsessasta. Kuinka hän saattoi ajatella, että tyttö elää pehmeää elämää tornissaan tietämättä mistään mitään? Leah katsoo Allyriaa pitkään ja ymmärtää, ettei ole koskaan pelännyt ainuttakaan elävää olentoa yhtä paljon kuin naista edessään.
”Tämä riittää tällä kertaa”, Allyria sanoo pehmeästi. ”Minä oletan, että et ilmaise miehelleni sanallakaan, että tiedät tästä.”
Tai?
”Tietenkin, teidän korkeutenne.”
”Hyvä. Sitten olemme yhteisymmärryksessä.”
”Teidän korkeutenne. Vielä yksi kysymys.”
Allyria nyökkää.
”Missä jumala on?”
Kuningatar vie sormen punatuille huulilleen. Shh.
*
Kuningas ei ole ehtinyt käydä tarkistamassa prinsessaa tornissa. Leah ehtii takaisin paikalleen ilman, että kukaan huomaa. Prinsessa istuu jalat sievästi ristissä sängyllä ja tuijottaa Leahia hämmennyksen vallassa. Tytön pehmeät huulet raottuvat ja kulmat kaartuvat.
”Leon? Oliko Allyrialla jotakin asiaa sinulle?”
Leah ei enää tiedä, mitä sanoa. Hän vetää tuolin allensa ja painaa pään hetkeksi käsiinsä.
”Leon? Onko kaikki hyvin?”
Väärän nimen kuuleminen satuttaa Leahia, kun hän kuulee sen Ofelian suusta. Tyttö ei ole tehnyt mitään pahaa. Jos Leah olisi aina tiennyt totuuden noidista, hän ei olisi koskaan joutunut siihen tilanteeseen, joka ajoi hänet pakosalle.
”Anteeksi, minä vain… minulla taitaa olla aika paljon sulateltavaa.”
”Ah. Äitini siis kertoi.”
Leah kohottaa katseensa. Prinsessa on niin kaunis. Miten tämä suloinen, lempeä olento on koskaan voinut syntyä kuningattaresta? Ja jumalasta. Leah värähtää.
”Mitä hän sanoi sinulle? Voit kertoa minulle, minä tiedän kyllä kaiken saman kuin sinäkin. Äitini ei ottaisi sitä riskiä, että kertoisi sinulle jotakin, jota en jo tiedä. Alarick tässä on se, joka ei tiedä mitään mistään.”
Leah ei tiedä, miten reagoida sanoihin. Hän kertoo suoraan, mitä kuningatar kertoi. Ofelia mutristaa huuliaan.
”Miten tylsää, että minua vannotetaan olemaan kertomatta mitään, mutta sitten Allyria kertoo sinulle itse”, Ofelia huokaisee. ”Joskin se oli Alarick, joka minua kielsi kertomasta.”
”Tietääkö kuningaskin jumalasta ja siitä, että magia on hänestä peräisin?”
Ofelian suu aukeaa. Tyttö vie kädet kasvoilleen ja henkäisee.
”Allyria ei siis kertonut?”
Leah vain tuijottaa.
”Alarick on vanginnut jumalan tähän linnaan.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti