Linnan saleissa kaikuu. Pieninkin ääni kiertelee ja tuntuu elävän seinien sisällä. Vala hengittää niin hiljaa kuin osaa. Kuningatar lähestyy, Vala tietää, että nainen kuulee hänen jokaisen hengenvetonsa, hän ei pääse tältä pakoon. Hänen paniikkinsa on siinä, suoraan naisen nähtävissä, eikä hän saata tehdä mitään sen piilottamiseksi.
Kuningatar on jo miltei kosketusetäisyydellä. Paniikkinsa keskeltä Vala erottaa jälleen, miten kaunis kuningatar on. Nainen näyttää iättömältä. Hänen mustat, pitkät hiuksensa ovat silkkiset ja silmänsä kuin tiivistynyttä tähtipölyä. Jumalaisen kaunis. Ja niin pelottava, että Valan koko rintaa pakottaa.
”Vala, kas, hei”, kuningatar sanoo matalalla, pehmeällä äänellään. ”Näytätpä sinä säikähtäneeltä, olet kuin pikkulintu.” Naisen tummanpunaisille huulille leviää harkittu hymy. ”Onko kaikki hyvin?”
”Erinomaisesti, teidän korkeutenne”, Vala sanoo. Sanat sentään tottelevat häntä yhä.
”Sinä olet tuntunut voivan vaihtelevasti viimeaikoina. Olen kovasti koittanut miettiä, millä piristää sinua. Veljesi tuntuu voivan hyvin”, kuningatar jatkaa.
Vala maistaa veren suussaan. Voi helvetti. Huono merkki. Kuningatar ei voi puhua hänen veljestään nyt. Aari ei ole kuten hän. Aari osaa mielistellä, Aari osaa olla kuten hänen halutaan olevan. Jumalallinen. Valaa pyörryttää.
”Niin, Aari on kadehdittavan terve”, Vala sanoo hymyillen valjusti. ”Minä olen aina ollut hivenen… heikompi.”
”Olet kovin kalpea. Pitäisikö sinun mennä istumaan?”
Huoli kuningattaren äänessä on pelottavan aitoa. Vala ei tiedä, miten nainen pystyy siihen. Naisen sisällä palaa, Vala on varma siitä. Kuningatar näyttää siltä, että voisi repiä hänen kurkkunsa auki koska tahansa.
”Minun aviomieheni ei ole vieläkään löytänyt vastausta teidän mysteeriinne”, kuningatar lausuu pehmeästi, miltei kuin odottaisi Valan sanovan jotakin. Hän jatkaa Valan pysyessä hiljaa.
”Teidän magianne on… puhdasta. Jumalallista, kuten aviomieheni sanoo.”
Sen suorempaa vihjausta Vala ei naiselta voisi saada. Kuningas kyllä uskoo teidän puheitanne, mutta minä näen teidän lävitsenne. Minä saan kyllä selville, mitä te todella olette. Valaa puistattaa.
Kun Vala erottaa kokonaan valkean, pitkän hahmon salin perältä, hänen sydämensä rauhoittuu. Hänen veljensä Aari kävelee pitkässä valkoisessa silkkikaavussaan suoraan heidän seuraansa ja hymyilee punatuilla huulillaan kuningattarelle. Aari osaa leikkiä tätä leikkiä.
”Hyvää iltapäivää, teidän korkeutenne”, Aari sanoo ja nyökkää kuningattarelle syvästi. ”Tulin ilmoittamaan, että arvon kuningas tahtoisi puhua kanssanne. Ivarellesta on kaikunut uutisia uudesta noidan iskusta.”
Kuningattaren silmät laajenevat.
”Kiitos. Minä menen oitis. Siskosi lienee huonovointinen, tulit sopivaan aikaan pitämään hänelle seuraa.”
Kuningatar on poissa yhtä nopeasti kuin tulikin. Vala maistaa silti veren suussaan. Helvetti. Täytyy päästä täältä pois ja pian. Vala vilkaisee veljeään, Aarin kalpeille kasvoille leviää tietäväinen hymy.
”Vähältä piti, eikö vain?”
”Kuvitteletko, että kiitän sinua tästä?”
”En. En missään nimessä.” Veli hymähtää. Kyllä Vala tietää, miten Aari toimii. Tämänkin Vala löytäisi vielä edestään.
Vala ei kestä hiljaisuutta heidän välillään, se antaa kaiken vallan Aarille. Valta on aina jollakulla muulla. Vala avaa suunsa täyttääkseen hiljaisuuden millä tahansa.
”Se pohjoisessa riehunut noita… oli tavallinen?”
Aari vilkaisee ympärilleen. Vartijat ovat riittävän kaukana. Heidän kahden annetaan jo kulkea vapaasti linnassa, he ovat riittävän pyhiä, ettei kukaan tule heidän tielleen. Heidän magiansa on jumalan lahja, niin sanotaan. Vala ei uskalla ajatella totuutta. Sitä ei saa ajatella täällä, ei vielä.
”Oli”, Aari sanoo madaltaen ääntään. ”Montako kertaa sinulle tarvitsee sanoa, että muita meidän kaltaisiamme ei ole olemassakaan? Kaikki noidat ovat pohjasakkaa. Villikkoja. Antaa niiden riehua, paistatellaan me täällä pyhyydessä ja kullassa.”
”Aari…”
Vala tahtoisi käskeä veljeään olemaan tuudittautumatta siihen. He eivät tulleet tänne sitä varten. He ovat valehtelijoita ja se maksaisi heille vielä kipeästi. Heidän elämänsä kuninkaanlinnassa on teatteria. Sen ei koskaan pitänyt edetä näin pitkälle, mutta kuningas iski silmänsä heihin eikä ole päästänyt pois.
He osaavat käyttää magiaa. Magiaa, jolla saa torneja kohoamaan ja asioita korjaantumaan. Ja luita katkeamaan ja silmiä puhkeamaan. Ainoa ero heidän magiansa ja tavallisen, noitien käyttämän magian välillä on se, että heidän magiansa ei vaadi verta vuodatettavan. Noidat tunnistaa aina haavoittuneista kehoista. Verimagiaa. He piirtävät verellään kuvioita ja kutsuvat voimia luokseen. Valan ja Aarin ei ole koskaan tarvinnut tehdä sellaista.
On silkka ihme, että kuningas ei teloituttanut heitä ensinäkemältä. Sen sijaan kuningas katsoi heitä kyynelet silmissään ja sanoi, että heidän täytyy olla jumalan lahja, heidän on pakko olla. Mies, joka tahtoo kitkeä kaiken magian koko maasta, polvistui heidän edessään vakuuttuneena siitä, että heidän magiansa oli lahja suoraan jumalalta. Valaa puistattaa edelleen katsoa miestä silmiin, niin hullaantunut tämä on heidän poikkeuksellisista kyvyistään.
”Sisko, mitä kuningatar sanoi sinulle?” Aari kysyy silmät siristyen.
Kuningatar. Paniikki nousee Valan kurkulle uudelleen. Kuningatar ei ole kuten miehensä. Kuningattaren ihon alla juoksee torakoita. Nainen ei tahdo heille hyvää, Vala aistii sen koko olemuksellaan. Kuningatar ei ole koskaan ottanut kantaa miehensä magiapolitiikkaan.
”Minusta tuntui, että hän tuli vain muistuttamaan minulle katseellaan, että hän saa kyllä vielä selville meidän vilppimme. Me tulemme jäämään kiinni, Aari, ja se pelottaa minua. Olen varma siitä. Hän näkee suoraan lävitseni. Minä maistoin veren jälleen suussani, veren, Aari! Pelottaa. En kykene hillitsemään kauhuani, kun kuningatar on samassa huoneessa…”
”Hei, sinun täytyy ryhdistäytyä. Haluatko, että suunnitelma menee pilalle sen vuoksi, ettet kyennyt hillitsemään paniikkiasi? Opettele. Sinun täytyy pysyä vahvana. Minäkin pysyn.”
”Mutta sinä…”
Veli on aina ollut erilainen. Aarille kaikki asiat ovat kovin yksinkertaisia. Kaunis, kauttaaltaan valkea veli sopii linnan loistoon. On kuin hän olisi kasvanut siinä. Vala on toisenlainen. Valalla ei ole kotia tämän auringon alla. Hän ei osaa olla ryysyissä eikä silkissä.
”Sitä paitsi kuningasparilla on tällä hetkellä erittäin akuuttia pohdittavaa. Eivät he nyt ehdi miettiä sitä, mikä meidän kahden tapauksemme on”, Aari sanoo hymyillen.
”Ai? Se noitako? Oliko se niin iso isku?”
”Ei, se taisi olla ihan tavallinen. Ei mitään Melda-tasoa.” Vala hätkähtää noidan nimen kuullessaan. Aari huiskauttaa pitkiä hiuksiaan. ”Ei noitia tällä kertaa. Prinsessa. Oletko jo kuullut uutiset?”
Valan suu loksahtaa auki. Prinsessa, jota kuningaspari pitää vankina tornissa. Valaa puistattaa ajatella koko tyttöä. Sanotaan, että nuoren prinsessan veri on hengenvaarallista. Kuningaspari pitää tyttöä piilossa koko maailmalta, sillä sellaisen aarteen päästäminen ihmisten ja noitien keskuuteen olisi vaaraksi kaikille. Sekä noidat että ihmiset voisivat käyttää tyttöä omiin tarkoitusperiinsä. Vala ei koskaan edes vilkuile torniin päin. Hänestä on aina tuntunut, että prinsessa on pelkkä poliittinen ase eikä todellinen uhka. Se on keino pelotella kansaa.
”Mitä prinsessasta? Joko kansalle kerrotaan, mikä siinä tytössä on niin ihmeellistä? Ei se noitakaan ole. Eikä… eikä sellainen kuten me kaksi. Jotain mätää siinä on.”
Aari pudistaa päätään.
”Hah, meille tuskin koskaan kerrotaan. Ne laittavat prinsessa Ofelialle lapsenvahdin. Joku noidanmetsästäjistä passitetaan torniin vahtimaan neitiä kokopäiväisesti.”
”Mitä, miksi ihmeessä? Eikö noidanmetsästäjillä ole parempaa tekemistä?”
”Tiedäthän, miten se nykypäivänä menee. Miksi hankkia armeijaa, kun ainoa uhka ovat kuitenkin magiaa käyttävät ystävämme? Parhaat taistelijat löytyvät joka tapauksessa noidanmetsästäjistä. Joku raukka joutuu uhrautumaan prinsessan vahdiksi sen sijaan, että saisi vuodattaa noitia kuiviin tuolla ulkona.”
Aari vain nauraa. Näin yksinkertaisia kaikki asiat pojalle aina ovat. Joskus kateus sumentaa Valan pään niin, ettei hän kykene edes katsomaan veljeään.
”Tässä maassa tapahtuu siis paljon. Ainakin näennäisesti. Sinä ehdit koota itsesi sillä välin”, Aari sanoo niin tavallisella äänensävyllä, että Vala hämmentyy. Yleensä veljen sanoista kuultaa silkka inho tai pilkka häntä kohtaan. Nyt Aari kuulostaa jopa pelottavan ajattelevaiselta. Vala maistaa yhä veren suussaan.
Sali tuntuu liian suurelta. Aari näyttää suurista ikkunoista sirottuvassa valossa kauttaaltaan valkealta. Pitkät, kapeat raajat ja harsomaisen keveät vaatteet. Vala ei pysty tähän tänään. Kaikki veljessä muistuttaa häntä siitä, ettei hän koskaan kykene sopeutumaan tänne saati mihinkään muuallekaan. Kuninkaalliset ovat kuin toisesta maailmasta, ja Aari paistattelee heidän loistossaan kuin kuuluisi siihen.
Kun Aari on aikeissa kävellä pois, Vala huutaa veljensä perään.
”Odota. Vielä yksi kysymys.” Vala madaltaa ääntään. ”Onko sinulla ollut… hylkimisreaktioita? Vieläkään?”
Hetken Aarin kauniit kasvot ovat tyhjät kaikesta.
”Ei”, veli vastaa lopulta. ”Johan olen sanonut, että minä en saa sellaisia. Se elää nyt kehossani.” Aari hymähtää.
”Koita nyt jumalan tähden tehdä tuolle tilanteellesi jotakin. Et voi etkä saa ryhtyä sylkemään verta keskellä kirkasta päivää. Me jäämme sekunneissa kiinni, jos teet niin.”
Aari kääntyy niin, että liehuva vaate keinahtaa ilmassa. Vala huomaa tärisevänsä hallitsemattomasti vasta, kun veli on poissa.
Silloin Vala tuntee palan kurkullaan. Ei helvetti. Ei täällä. Ei nyt. Vala juoksee pois salista ensimmäiselle käytävälle, jonka punaiselle matolle hän sylkee verta. Keho kouristelee, hänen sisuksensa tuntuvat halkeavan, mutta hän muistelee veljensä sanoja ja puristaa kätensä nyrkkiin. Aari on oikeassa. Jos hän alkaa nyt oksentaa verta, he jäävät kiinni. Hylkimisreaktio täytyy pitää hallinnassa vielä pitkään. Silti verta pääsee matolle, Vala tuijottaa sitä lamaantuneena. Häneen sattuu niin, että hetken koko maailma on punainen. Keho tietää, että sen sisällä on jotakin, joka ei kuulu sinne. Vieras osa. Magian lähde. Salaisuus.
Vala vetää syvään henkeä ja nousee, vaikka koko näkökentässä heittää. Sille ei voi nyt mitään. On pakko jaksaa. On pakko pystyä vielä leikkimään ihmistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti