Linnassa kuhisee. Leah ei pääse lähellekään Ofeliaa, hänet kiskotaan erilleen prinsessasta heti, kun jumalan vapautuminen paljastuu. Kaikkia kuulustellaan, mutta totuus on ilmeinen: kaksoset ovat vapauttaneet jumalan ja paenneet. Leah ei ymmärrä, miksi ei pääse Ofelian luo, hänenhän pitäisi olla se, joka suojelee tyttöä tältä maailmalta.
Kun kuningatar kiskoo Leahin huoneeseensa, Leah tietää, että jotakin on liikkeellä.
”Hän aikoo tapattaa Ofelian.”
”Mitä?”
”Alarick. Mieheni. Hän aikoo tapattaa Ofelian nyt. Hän aikoo kääntää tämän kaaoksen hyödykseen.”
”Ei helvetti…”
Leah muistelee kuninkaan sanoja.
”Hän kertoi siitä minulle”, Leah sanoo maistaen sapen kielellään.
”Ah, siksi hän siis eristi sinut tytöstä heti. Alarickin on täytynyt epäillä, että olet tätä vastaan.”
”Totta helvetissä olen!” Leah älähtää hätkähtäen omien sanojensa voimakkuutta. Hän ajattelee tyttöä, joka on kaikille täällä pelkkä lihanpalanen. Tyttöä, jota kukaan ei ole koskaan nähnyt minään muuna kuin välineenä.
”Tiedättekö te, missä Ofelia on tällä hetkellä?” Leah kysyy pitäen äänensä hillitympänä.
”Todennäköisesti jossakin odottamassa lopullista koetosta. Eikö Alarick kertonut, mitä tuleman pitää?”
Leah pudistaa päätään. Ei, kuningas ei kertonut.
”Hän sanoi vain, että Ofeliaa ei tapeta vielä. Että se täytyy tehdä näyttävämmin.”
”No, olosuhteet sotivat hänen suunnitelmaansa vastaan.”
”Kuinka se olento pääsi vapaaksi?”
”Kaksosten ansiosta.”
Kuningattaren olemus muuttuu jälleen. Nainen seisoo niin suorassa, että selkäranka voisi olla veistetty. Jääsilmissä kipinöi.
”Minä epäilin heitä alusta saakka. Nyt ei jää enää epäilystäkään siitä, että jossakin on meitä voimakkaampi olento, joka ohjailee heitä.”
”Saanko kysyä henkilökohtaisen kysymyksen?”
Kuningatar ei sano mitään. Leah päättää ottaa riskin.
”Mitä te aiotte seuraavaksi? Etsittekö te jumalan?”
Kuningatar pysyy hiljaa. Selvä. Leah ei kysy enempää.
”Minä olen odottanut häntä kaikki nämä vuodet. Minulla ei ole kiire. Meillä ei ole kiire. Totta puhuakseni en koskaan varautunut tällaiseen tilanteeseen.”
”Tehän olette odottaneet hänen vapautumistaan vuosia. Te olette täällä sen vuoksi.”
”En koskaan kuvitellut joutuvani leikkimään aviomieheni kanssa tällä tavoin. Alarick on pistämässä pystyyn melkoisen show’n.”
”Kertokaa minulle, pyydän.”
”Hän aikoo järjestää kilpailun.”
”Mitä?”
Veri Leahin suonissa seisahtuu. Kilpailu. Kuin tämä kaikki olisi jotakin sairasta leikkiä.
”Kai sinä tiedät, mitä Alarick on antanut tiedottaa vallitsevasta tilanteesta?”
Leah pudistaa päätään.
”Hän on kertonut kansalle, että vapaaksi päässyt olento on kaiken magian alkulähde. Ihmiset eivät niele sitä niin vain, osa kyseenalaistaa varmasti, miksi tällaisesta pedosta ei ole koskaan kerrottu.” Allyrian ääni madaltuu. ”Alarick on tiedottanut sydämistä ja verestä julkisesti. Salaisuus Agnosista on revitty kaikkien nähtäväksi, siitä puuttuu vain pieni seikka – se, että Agnos on myös jumala. Se sama jumala, jota kansa palvoo pyhänä ja jonka tahtoa vastaan magia on. Mutta ei Alarick sellaisesta kerro, miksi kertoisi, se ei hyödytä häntä lainkaan.”
Viha tihkuu naisen äänestä kuin visva.
”Joten Ofelia, jonka vaarallisuudesta ei ole koskaan kerrottu kansalle yksityiskohtia, on nyt asetettu jalustalle. Alarick on vihdoin paljastanut tytön olevan hirviön lapsi.”
Leah henkäisee.
”Ettekö te asetukin vaaraan tämän tiedon valossa?”
”Alarick ei kertoisi suoraan minun osallisuudestani tähän kaikkeen. Me olemme verivihollisia, minä ja mieheni, hän ei koskaan tuhoaisi minua niin helpolla.”
Leah tyytyy nyökyttelemään päätään. Tähän kylmään sotaan hän ei tahdo osallistua.
”Joten… mitä hän tekee Ofelialle?”
”Kansa tietää nyt Agnosin ja Ofelian yhteydestä. On kaikkien tiedossa, että Ofelian tappamalla tappaisi myös ison osan noidista veriyhteyden vuoksi. Joten hän järjestää kilpailun.”
Leahia huimaa.
”Ofelia viedään samaan metsään, ja se, joka löytää ja surmaa tytön ensimmäisenä, saa mittavan palkkion.”
Leah haukkoo henkeään. Ofelia, joka on aina ollut pelkkä leikkikalu niille, joiden käsiin päätyy, kokee loppunsa jahdissa. Leah pystyy hädin tuskin pitämään raivonsa kahlittuna, kun tuijottaa kuningatarta silmiin.
”Aiotteko te… aiotteko te auttaa häntä?”
”Tuskin”, Allyria huokaa. ”Tätä varten hänet on synnytetty.”
”Mutta… tehän kannatatte magian laillistamista ja noituuden säilymistä! Jos noitia kuolee, te…”
”Noitia voi aina tulla lisää nyt, kun Agnos on vapaana. Minä teen kaikkeni, jotta Agnos pysyy turvassa.”
”Välitättekö te jumalasta enemmän kuin omasta tyttärestänne?”
Kuningattaren silmissä välähtää.
”Minä en ole koskaan välittänyt Ofeliasta.”
Leah ei sano enää mitään. On selvää, miten tilanne päättyisi. Leah ajattelee äitinsä maakellariin lukitsemaa, nälkiintyvää Ofeliaa ja muistaa, ettei tämä nainen ole koskaan ajatellut lasta tyttärenään, hädin tuskin edes ihmisenä.
”Mieheni tulee tyytymään hyväksi aikaa Ofelian kautta saamaansa voittoon. Se riittää minulle, se pelaa aikaa ja jättää rakkaimpani eloon.”
Rakkaimpani. Leahia kylmää ajatus siitä, että tämä etäinen, viileä nainen välittäisi kenestäkään.
”Romanttinen leikkinne on nyt ohi”, kuningatar toteaa kaiken päätteeksi. ”Sinun ei auta muuta kuin tyytyä osaasi ja palata piilottelemaan noidanmetsästäjien joukkoon. Kuherruskuukautesi täällä on ohitse.”
”En vieläkään täysin ymmärrä, miksi edes tulin tänne.”
”En minäkään. Yksi mieheni oikuista. Hän suhtautuu Ofeliaan jokseenkin hysteerisesti.”
Kuningatar silmäilee ovea siihen malliin, että soisi Leahin jo lähtevän.
”Kiitos tiedoista, teidän korkeutenne.”
”Leah.”
”Niin, ylhäisyys?”
”Tiedät, mitä sinulle käy, jos hiiskut koskaan sanallakaan siitä, mitä olet saanut tietää. Jos Alarick tiedustelee sinulta asioita, et ole koskaan kuullut mitään. Et sanaakaan.”
”Luonnollisesti.”
Leah tietää, että tällä kaikella on aina ollut hinta. Kävellessään takaisin linnan kivisille käytäville hänen mielessään on vain yksi selkeä ajatus. Jos Ofelian tappamisesta tehdään kilpailu, on vain yksi mahdollisuus.
Leahin on osallistuttava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti