Luku 31: Käsky
Aura nojaa ikkunansyrjään ja katselee, kuinka yö liikkuu aavikon yllä. Valvova näkee aina eniten. Sillä hetkellä, kun Aura hengittää yötä sisäänsä, valta on hänellä. Maisema on hänen. Vaikka Ilira tuhisee viereisessä sängyssä, kukaan ei pääse rikkomaan tilaa, jonka Aura on ottanut itselleen yössä.
Aura huomaa ajattelevansa Siriuksen sanoja edelleen. Ne istuvat hänen luissaan, kuiskivat hänelle. Adrastealla on historiaa Siran kanssa. Lisanka, Siran tytär, on palatsissa. Kaksi uhkaa yhdessä tytössä. Tämä hetki tuntuu pelkältä välitilalta. Se, mitä pian tulisi tapahtumaan, leijuu ilmassa kuin lähestyvä myrsky. Ilmassa rätisee jo. Aura tietää, että tuleva pyyhkisi kaiken altaan. Hän vilkaisee sivusilmällään peitto korvissa tuhisevaa Iliraa ja hymähtää. Perheellä ei olisi aavistustakaan. Aura on aina niin kiltti tyttö. Veri Auran suonissa kohisee niin, että päässä humisee.
Talon seinään kopsahtaa jokin. Aura säpsähtää. Hän vilkaisee isosiskoaan vielä kerran ja hyppää sitten lasittomasta ikkunasta ulos. Pieni hahmo kyyristelee hänen ikkunansa alla, aivan vasten seinää. Kalju pieni tyttö. Venni kiskaisee Auran kädestä mukaansa. Vasta kaivon takana he voivat piiloutua ja puhua.
”Minä kävin varjontappajien luona.”
”Kävit?”
”Tai no, yritin käydä. Vilkaisin heidän menoaan. Tein sen ilman, että he näkivät minua. Oli kenties typerää lymyillä. Eiväthän he tiedä minusta.” Venni pudistelee päätään. ”Äh, joka tapauksessa, näin jotakin huolestuttavaa. Sinun sisaresi.”
”Älä viitsi, Lisankahan on palatsissa.”
”Jotain on täytynyt tapahtua. Siellä hän nyt on. Siran ja muiden kanssa.”
”Hemmetin huono juttu. Todella huono.”
”Siksi olen nyt tässä. Minä voin vielä estää kaaosta tapahtumasta.”
”Kaaosta?”
Venni vetää syvään henkeä ja vilkuilee ympärilleen. Aura tuntee tämän seudun jokaisen äänen. Hän sipaisee Venniä korvan takaa. Ei hätää, tänne ei tulisi ketään ilman, että hän huomaisi.
”Muistatko, kun tajusin, kuka siskosi isä on? Ennen kuin se varmistui.”
”En muista enää tarkalleen. On tapahtunut niin paljon.” Vaikka kyllä Aura muistaa, osittain. Hänen verkkokalvoilleen on piirtynyt monta hetkeä, jolloin Venni on hymyillyt tietävästi ja luvannut kertoa myöhemmin.
”En koskaan ehtinyt kertoa sinulle, mistä tajusin sen. Höpisin vain tietäväni omieni asiat ja käskin sinua olemaan kyselemättä. Anteeksi siitä.”
Nopea suukko. Ei riitä. Maailma on käymässä pimeäksi. Aura vetää Vennin niskasta lähemmäs ja suutelee lujempaa. Anna minulle kaikki, minulla on kylmä. Venni yhtyy suudelmaan, sulaa hiljalleen Auran syliin. Hetken he ovat siinä, vasten kaivoa ja tuntevat vain toistensa kädet kehoillaan.
”Ah…” Venni irrottautuu hitaasti, piinaa Auraa pehmeillä kosketuksillaan. Ei enää varovaisilla, vaan ainoastaan vaativilla. ”No niin. Asiaan. Minä en voi viipyä tällä kertaa kauaa.”
Aura suukottaa Venniä vielä kerran saaden tytön tummat silmät kiiltämään.
”Vai että asiaan…”
”Ssh! Aura. Ei. Myöhemmin… myöhemmin. Olet sietämättömän ihana, mutta nyt on muuta meneillään. Anna minun kertoa.”
Aura on ollut niin yksin. Hän silittää kiusoitellen Vennin reittä. Tyttö säpsähtelee hetken hänen sylissään ja hyppää sitten pois.
”Voi sinun kanssasi! Mahdoton…” Äänessä on hymyä. ”Mutta niin. Sira ja sinun siskosi. Lyhyesti: sinun siskosi ansiosta Sira tajuaa, että varjottomille on mahdollista saada varjottomia lapsia. Laskepa siitä yhtälö.”
”Toki kenelle tahansa on mahdollista lisääntyä! En minä nyt niin tyhmä ole.”
”Mietihän vielä.”
Varjottomia lapsia. Aura kääntää hetkeksi katseensa tähtitaivaalle, antaa ikuisuuden puhua hänelle. Mihin Sira voisi pyrkiä hankkimalla lapsen, Lisankan? Varjottomien lapsien syntymä on aina katastrofi. Sellaisia lapsia ei yleensä merkitä kirjoihin. Heidät heitetään Varimean jokiin tai hylätään länsivuorten taa. Jos varjoton lapsi jää eloon, hän kasvaa yksin ja piilossa. Alati peläten, että hänet telotetaan jumalanvastaisena. Kuinka varjottomat sitten itse kykenisivät saati haluaisivat lisääntyä? Auralla välähtää.
”Varjottomat eivät ole koskaan saaneet lapsia. Eivät ainakaan todistetusti.”
Venni hymyilee kireästi.
”Täsmälleen. Kuvittele, mitä varjottomat voisivat tehdä, jos he lisääntyisivät miten sattuu ja heitä tulisi… paljon.”
Aura kuvittelee. Laeta, joka on kautta historian pelännyt varjottomia, ei enää voisi välttyä heiltä. He tulisivat voimakkaampina kuin koskaan ja näyttäisivät, mihin pystyvät. Lisanka on jo tehnyt sen, todistanut, että on olemassa ihmisiä, jotka pärjäävät kontrolloiduille varjoille. Jotka pärjäävät veljelle.
”Ei!” Aura henkäisee. ”Sehän tarkoittaisi kultin kaatumista! Kaikki tekemämme työ valuisi hukkaan, jos varjottomat vahvistuisivat. Kansa alkaisi uskoa heitä.”
Vennin silmät siristyvät.
”Nyt ymmärrät, miksi Lisankan olemassaolo on huono juttu. Sira tajuaa sitä kautta, että varjottomien on mahdollista saada varjottomia lapsia. Heidän ei saa antaa vahvistua.”
”Emmehän me voi kontrolloida heidän… yksityiselämäänsä.”
”Emme toki. Tai voisinhan minä hiipiä luolastoissa ja käydä iskemässä nussivia varjottomia veitsillä, mitäs siitä sanot?”
”Veljen nimissä, Venni, sinä se puhut joskus ihan hirvittäviä.”
Venni alkaa kikattaa. Varovaisuus kuolee, Venni painaa päänsä Auran olalle. Aura ei tahdo kävellä takaisin sisälle. Tässä on hyvä, tähtitaivaan alla sen kanssa, jota hän rakastaa kaikkein eniten.
”Eli mitä me teemme? Jos emme kerran voi estää heitä lisääntymästä.”
”Raportoimme tilanteesta kultille.”
”Olen melko varma, että tämän tiedon valossa Sirius tahtoo vain tappaa kaikki mahdolliset varjottomat.”
”Se olisi hyvin varomatonta. Varjottomat ovat hajautuneet.”
”Kaikki pimeässä elävät ovat. Voisimme tappaa vähintään päätekijät. Siran ja sen hänen oikean kätensä.”
”Minervan.”
”Hänet.” Nielaus. ”Ja minun siskoni.”
Venni kiepsahtaa kauemmas hiekalle.
”Oletko todella sitä mieltä? Minä voisin tehdä sen jäämättä kiinni.”
Raskas huokaus. Aura on ajatellut sitä. On paljon sellaista, jonka hän tahtoo pitää itsellään, pohtia yhdessä tähtitaivaan kanssa. Kysyä apua veljeltä, antaa varjojen syventyä. Sisko on yksi niistä asioista. Lisanka on ainoa perheenjäsen, joka on osoittanut vähäistä lämpöä Auraa kohtaan. Todellista välitystä. Mutta Aura on jo pettänyt siskonsa, antanut tämän identiteetin kultille.
Antaisiko Aura todella vielä Lisankan hengenkin? Mihin sillä lopulta päästäisiin? Sira on yhtä kaikki ymmärtänyt, että varjottomat saavat varjottomia lapsia. He pystyvät lisääntymään ja antamaan elämän kaltaisilleen. Jos Lisanka kuolisi, mitä se enää auttaisi?
Suuren taivaan alla Aura tuntee itsensä jälleen tuskaisen pieneksi.
”Anna mennä”, hän huokaisee syvään. ”Ainakin se hidastaisi Siraa hetkeksi. Kahdenkymmenen vuoden ajan odotus päättyisi traagisesti. Saisipahan pienen kolauksen. Kestäisi vähintään yhtä kauan saada uusi lapsi tilalle. Ja jos muutkin alkavat lisääntyä… Aikaa kuluisi. Sira olisi jo vanha mies silloin, kun lapset syntyisivät.”
”Ja jos kultti saa Minervan hengiltä, varjontappajien joukoissa ei ole enää ketään suoraa uhkaa. Ilman Siraa ja Minervaa he eivät osaa edes kääntää kylkeään.”
”Joten tapa siskoni.”
Aura kuvittelee Lisankan kuolleena eteensä. Kun Venni tappaa, hän tekee sen näyttävästi. Paljon verta. Lisankan valmiiksi punaiset hiukset maahan levinneenä, vereen tahriintuneina. Kokonainen punainen taideteos. Kullanruskeat silmät vailla mihinkään kohdistuvaa katsetta. Aura saattaa jo haistaa veren. On kuin hän olisi itse iskenyt siskoaan veitsellä niin useasti, ettei tämä enää nouse.
”Hyvä on. Teen voitavani. Olet tehnyt oikean päätöksen.” Venni painaa viipyilevän suudelman Auran huulille ja nousee ylös. ”Nyt on mentävä. Näin me elämme, varjojen kasvatit. Emme koskaan hetkeäkään samassa paikassa. Nähdään taas, Auraseni. Pidä huolta.”
”Venni.” Auran sisällä kuohuu. Hän miltei tarttuu Venniä kädestä, käskee pysähtymään, miettimään vielä kerran. Mutta hän ei tee niin. Kaikki on kauan sitten lakannut olemasta hänestä kiinni. ”Rakastan sinua.”
Venni hymähtää.
”Minäkin sinua, Auraseni. Nähdään.”
Venni katoaa yöhön. Aura nousee vasta pitkän ajan päästä ylös, kulkee tähtien saattelemana takaisin sisälle. Huoneessa Ilira nukkuu kuten siihenkin saakka, tietämättömänä siitä, että Aura on juuri uhrannut heidän yhteisen siskonsa. Mitään ajattelematta Aura menee sänkyynsä ja vetää peiton korviinsa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti