Luku 9: Minne tahansa
Laetan taivas on syvänsininen Auran livahtaessa takapihalta viilenevälle hiekalle. Yön saapuessa hiekalle saattaa kävellä paljain jaloin. Aura katselee hetken ympärilleen ja juoksee sitten. Tässä vaiheessa perhe ei enää ihmettelisi, mutta tarkistelu on jäänyt päälle.
Yö kuljettaa Auraa eteenpäin, tähdet suojaavat hänen kulkuaan. Aura on törmännyt ryöväreihin ja pimeisiin kauppiaisiin, mutta heistä yksikään ei ole törmännyt Auraan. Valkeaa tukkaansa yöltä piilottaessaan Aura uskoo tietävänsä edes hitusen, miltä Lisankasta tuntuu, kun tämä piilottaa itsensä selvitäkseen hengissä. Sillä erotuksella, että Lisankan täytyy tehdä niin kokoajan. Aura pudistaa päätään ajatukselle. Siskon ajattelemiselle ei olisi nyt aikaa.
Pimeys nielee dyynit, Aura hädin tuskin näkee eteensä. Keho muistaa kyllä. Lihaksissa lepää vuosien juoksu, Aura on kulkenut samaa reittiä niin monesti, että se onnistuisi häneltä miten päin tahansa. Kaukaa erottuu tuttu puu, joka kasvaa keskellä aavikkoa. Aura katsoo jälleen ympärilleen. Ei valoja, mutta ei myöskään varjoja. Yö on kutojattarien siunaamaa aikaa. Aura maistaa sapen suussaan.
Puun juurella istuu hahmo. Jokin kuplii Auran rinnassa. Hän juoksee täysin ääneti puun luo, erottaa tutun, lyhyen tytön istumassa juurella. Tyttö nousee ylös, pimeässäkin Aura erottaa kiillon tämän silmissä. Tyttö sipaisee Auran kättä, Aura hymyilee niin, että poskiin sattuu.
”Venni.”
”Aura.” Käsi puristaa kättä. Aura tahtoisi heittäytyä vasten yötä, jäädä siihen kellumaan. Kunpa se ei koskaan loppuisi.
”Pääsit tulemaan.” Vennin ääni on taipuisa. Aura ei osaa sanoa, kätkeytyykö sen taakse tänä yönä jotakin. Aura erottaa, kuinka Vennin otsa rypistyy. ”Onko jotakin tapahtunut?”
”Minun siskoni lähti kotoa”, Aura tunnustaa.
”Varjoton?”
”Hän.”
Venni kääntyy ympäri, vie kädet hiuksettomalle päälleen. Tällä kertaa Vennillä ei ole pienintäkään sänkeä. Koko pää on leikattu kaljuksi. Aura saa kylmiä väreitä. Venni on täysin irrallinen kaikesta siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Tai perheessä. Missä tahansa. Venni on oma lukunsa. Tähdet loistavat niin kirkkaasti, kun Aura katselee niitä Vennin kanssa.
”Pian hän tietää tämän maailman menosta enemmän kuin moni”, Venni naurahtaa. ”Ellei sitten tapata itseään olemalla turhan varomaton.”
Aura nielaisee. Ajattelee siskoaan. Lisankalle kumpi tahansa olisi mahdollista. Vahva tahto ei pelasta, jos ei osaa kulkea niin, ettei jää kiinni.
”Mitä muuta?”
”Ei mitään muuta. Perhearkea. Siskon mentyä katseet kääntyvät pakostikin minuun.”
”Tietävätkö vanhempasi, miksi hän meni?”
”Hehän tässä Lisiltä asioita salasivat! Tietenkin he tietävät. On aivan heidän oma vikansa, että Lis lähti etsimään omaa totuuttaan. Mutta… Mutta minulle selvisi asia, jota en ollut ottanut huomioon.”
Vennin lyhyiksi kynityt kulmat kaartuvat. Aura menee lähemmäs, vie kätensä Vennin paljaille harteille. Tytöllä on yllään pelkkää mustaa. Yläosa jättää käsivarret kokonaan paljaaksi. Venni todella on oma osansa maailmaa. Itsenäinen. Järkkymätön.
”Lisankalla ei ole samaa isää kuin minulla”, Aura kuiskaa Vennin korvaan. Hän muistelee häpeää isänsä kasvoilla, kieltoa tämän huulilla. Auran tekisi mieli nauraa. Ei ole mitään, mitä hän ei Venniltä pitäisi. He ovat yhtä tämän yön alla.
Venni vetäytyy taaksepäin. Ymmärrys paistaa kasvoilta.
”Voisiko olla… Ei… Eihän se ole mahdollista.”
”Mitä?”
Venni pudistelee päätään. Tällaisena häneen ei saa yhteyttä. Ei heti. Aura odottaa, katsoo tähtien välkettä tummansinisellä taivaankannella. Hänen perheensä nukkuu kilometrien päässä, ja täällä hän on, jakamassa tähdet sen kanssa, joka hehkuu kaikkia tähtiä kirkkaammin.
”Minä tiedän, kuka hänen isänsä on”, Venni sanoo. Aura rakastaa sitä, miten ehdoton Venni aina on. Ei koskaan minä uskon. Aina minä tiedän. Aura saa kylmiä väreitä.
”Sinä… tiedät?” Sydän sykkii lujaa Auran rinnassa. Jokin osa hänestä tietää, että hänenkin pitäisi käsittää. Sillä kohdalla on pelkkää tyhjää. Aura ei ole suonut ylimääräisiä ajatuksia perheelleen. Perhe saa aina kaiken.
”Ei ole muita vaihtoehtoja.”
”Mistä sinä puhut?”
”Vain yksi ihminen voi olla hänen isänsä. Varjottomien johtaja, Sira.”
Venni kääntyy saman tien kuin asiassa ei olisi enää mitään keskusteltavaa. Tyttö jatkaa eteenpäin, Aura jää hapuilemaan hänen peräänsä. Sira. Aura on kuullut miehestä Venniltä. Sille on syynsä, miksi Venni on leikannut hiuksensa kokonaan pois.
”Venni! Odota!”
Tyttö ei hidasta askeliaan. Aura tietää, minne he ovat menossa.
”Odota nyt! Miten voit olla niin varma?”
Venni kääntyy kannoillaan.
”Kyllä minä nyt omieni asiat tiedän!” Venni kivahtaa. Aura säpsähtää. Hän on jo tottunut Vennin liekehtiviin tunteisiin, jotka syttyvät ja sammuvat nopeammin kuin tähdet kuolevat.
”Ei ole muuta vaihtoehtoja. Tule nyt äläkä kysele.”
Aura huokaisee syvään. Aina niin kipakka. Silti Aura ei toivoisi vierelleen ketään muuta. Venni on se, joka saa nähdä hänen murtuvan. Kenellekään muulle hän ei ole antanut itseään, ei perheelle, ei kenellekään. Ei edes siskoille.
Dyynien takaa erottuu kivijoukkio. Ne, jotka kulkevat paljon aavikolla, tietävät, että rykelmiä löytyy kaikkialta Laetasta. Ne ovat sisäänkäyntejä. Portteja maailmaan, joka aukeaa vain niille, joilla ei ole muuta. Kivien lomassa on tunneli, ahdas käytävä, joka on luonnon itsensä luoma. Ihmisen jälkeä ei näy. Kaikki on maailman armoilla. Aura on mennyt sisään kymmeniä kertoja, mutta jokaisella kerralla hän katsoo mustaan nieluun kuin se veisi hänet kokonaan. Kuin se olisi elävä, oma organisminsa.
”Aura?”
”Hmm?”
Venni tulee lähemmäs. Aura tuntee kehonsa rentoutuvan, kun tämä vie kätensä hänen harteilleen, sivelee hitaasti.
”Anteeksi. Minun täytyy puhua muille varjottomille. Kertoa Siralle, että olen löytänyt hänen tyttärensä.”
”Minun on vaikea uskoa sitä. Minun äitinikö muka…”
”Vannon, että tulet vielä ymmärtämään. Okei?” Venni silittää hiljaa Auran poskea. Aura nyökkää hiljaa. Mahtaisikohan hänen siskonsakin ymmärtää matkoillaan? Ei. Et voi aina ajatella vain perhettäsi.
Hetki lipuu ohitse. Venni kävelee ensimmäisenä tunnelin luo. Tämän vuoksi he ovat täällä. Kun pimeys nielee Vennin, Aura tietää, että seuraisi tätä minne tahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti