Luku 34: Skorpioni
Lisanka ei palaa. Joka aamu Rashna herää varjo raskaampana. Se on kuin ihminen, sillä on paino, jota täytyy raahata mukaan päivästä toiseen. Yksikään aamu se ei hellitä, muutu kevyemmäksi kantaa.
Sirius on yhä kaikkialla, minne Rashna menee, vaikka ei näyttäydykään prinssille suoraan. Rashna näkee Siriuksen violetin laahuksen luumupuiden notkuvassa sadossa, puutarhan kukkaloistossa. Siriuksen siluetti heijastuu jokaisesta suihkulähteestä, jokainen taivaan lintu huutaa hänen nimeään. Rashna tietää pelin olevan menetetty hänen osaltaan. Hänessä ei ole enää voimaa kurottaa kohti miestä tai ketään muutakaan. Lisanka on lähtenyt, eikä palatsissa ole ainuttakaan ihmistä, jolle hän olisi jotakin muuta kuin rutiinia.
Rashna on yrittänyt rukoilla, mutta langat pysyvät kadoksissa. Ne eivät suostu enää muodostamaan selkeää kudelmaa. Rashna istuu suihkulähteen reunalla, siinä, missä hän ja Lisanka kävivät monet keskustelut. Hän tuijottaa peilikuvaansa veden pinnassa. Kullanvaaleat hiukset kehystävät väsyneet, kuihtuneet kasvot. Ei Rashna näytä tältä. Hän on voimakas ja täynnä energiaa, ei pelkkä haalistunut kuvajainen lammen pinnassa. Sen paremmaksi hän ei itseään saa. Sormet hapuilevat Siriuksen antamaa korua kaulalla. Kyyneleet kihoavat silmiin väkisin. Ei hän tämän näköisenä tahdo näyttäytyä edes itselleen.
Kuvajaisen takana seisoo tumma, pitkä hahmo. Kuin välähdys Siriuksesta. Rashnaa alkaa naurattaa. Sirius seuraa häntä kaikkialle. Missä ikinä hän onkin, hän näkee heijastuksia miehestä. Sitten kuvajainen avaa suunsa ja Rashna säpsähtää niin, että putoaa puoliksi altaaseen.
”Tervehdys, teidän korkeutenne.” Hiven hymyä äänessä. ”Oletteko te kunnossa? Tarvitsetteko apuani?”
Sirius kumartu vetämään Rashnan altaasta. Vettä putoilevana Rashna nojaa hetken Siriukseen ennen kuin pääsee jaloilleen. Sirius on kaunis kuten aina. Pitkä ja raamikas. Rashna tuijottaa kastuneita vaatteitaan. Upeimmatkaan kultakirjailut eivät pelasta sitä, että Rashnasta on tullut samanlainen kuin kaikista muistakin kontrolloiduista. Apaattinen ja harmaa. Hän, jonka on tarkoitus kantaa taivaansineä vaatteissaan ja maailman loistoa koruissaan.
”Tulehan, minä vien teidät vaihtamaan kuivat vaatteet yllenne”, Sirius sanoo pehmeästi. Rashna on kuulevinaan äänessä vihjeen.
”Oi”, Rashna hymähtää, ”sen minä sallin oikein mielelläni…”
Sisälle kävellessä he keskustelevat kuten siihenkin saakka. Kohteliaasti ja pintapuolisesti, jotta hovi ei saa vihiä mistään. Sirius on tavallinen itsensä. Rashna kuvitteli miehen hylänneen hänet lopullisesti nyt, kun hänen tunteensa on revitty auki, paljastettu sellaisina kuin ne ovat. Ehkä hän on vain ollut kiireinen. Ei kaikessa ole aina kyse sinusta.
Rashnan makuukammarissa Sirius vetää verhot tiukasti kiinni ja suutelee prinssiä ahnaasti jo ovella. Sirius maistuu kaipuulta ja kaukaisilta hedelmiltä. Joltakin, jota ei aivan saa kiinni, joka karkaa joka kerralla. Rashna painautuu Siriusta vasten ja sallii miehen kiskoa märät vaatteet yltään sohvalle. Siniset kankaat tippuvat sohvanreunukselta, Rashna antaa niiden tippua. Sirius sysää hänet uusia silkkilakanoita vasten, painaa kuumia suudelmia pitkin hänen vatsaansa.
Kun Rashna on täysin alasti, Siriuksen kosketukset saavat hänet värisemään kauttaaltaan. Hän unohtaa varjon ja pelon, jopa se, kuinka varjo on surkastuttanut hänen kehoaan, tehnyt hänestä heikomman. Siriuksen halu tuntuu koko kehossa. Mies on aina päättäväinen, ottaa heti, mitä haluaa, mutta koskaan Sirius ei ole tullut Rashnan päälle tällaisella voimalla. Sirius lukitsee Rashnan ranteet otteeseensa, ei kysy lupaa millekään, tekee vain. Mies tietää Rashnan rakastavan sitä, kun joku ottaa ohjat käsiinsä, haluaa häntä niin paljon, ettei voi enää pidätellä itseään. Juuri tällaisena Rashna Siriuksen haluaa.
Kesken kaiken Sirius vetäytyy istumaan Rashnan lanteille. Rashnan ruumis on tulessa, se janoaa lisää. Sirius ei voi jättää häntä tähän ilman viimeistelyä. Rashnan huulet raottuvat, sormet ojentuvat kohti mustatukkaista miestä. Sirius avaa hiljalleen kaapunsa soljet, jokainen liike on kuin hidastettu. Rashna hengittää raskaasti miehen alla, anoo katseillaan tätä toimimaan nopeammin.
Samassa Rashna ymmärtää, ettei ole koskaan nähnyt Siriusta täysin paljaana. Mies nauttii yksityisyydestään ja etäisyydestään. Sirius ei koskaan ole hänen vierellään, kun hän herää aamulla, eikä mies ikinä riisuudu täysin vaatteettomaksi. Kenties se on hänen tapansa pitää jännitystä yllä. Tai kontrolloida. Rashna sysää ajatuksen mielestään ja on aikeissa kurottautua suutelemaan Siriuksen kaulaa. Mies pysäyttää hänen liikkeensä.
”Ssh… Etkö näe, että minulla on tämä kesken…”
”Etkö sinä näe, että minä olen kesken, minä –”
Sirius vaimentaa Rashnan painamalla lujan suudelman hänen huulilleen. Kaikki unohtuu kosketukseen, Rashna sallii itsensä sulaa. Hänen kätensä toimivat ennen kuin hän ehtii antaa niille luvan. Hän vetää Siriuksen kaavun pois, paljastaa alastoman vartalon sen alla. Rashna hengähtää nähdessään, miten virheetön Sirius on kaikkialta. Ei pienintäkään merkkiä siitä, että elämä olisi satuttanut Siriusta. Miten erikoista. Kaiken kivun täytyy olla siis sisällä. Rashna on varma siitä. Sirius on hänen kaltaisensa. Mies ei vain päästä häntä lähelleen, syvälle ihon alle, ytimeen saakka. Mutta nyt hän on riisunut pintakerroksen. Se on jo hyvä alku.
Rashnan käsi sivelee Siriuksen rintakehää, valuu siitä hiljalleen alaspäin. Kyljellä Rashna pysähtyy. Musta tatuointi. Rashna ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt sitä, vaikka Sirius on ottanut hänet monesti. Niin piilossa mies on itsensä pitänyt. Tämänkö vuoksi?
”Se… Se on veljen merkki.” Skorpioni, joka katkoo elämän langat. Rashna hätkähtää. Kuinka Siriuksella on veljen merkki ihossaan? Rashnan kiihko laantuu, sen takaa nousee jotakin syvempää. ”Sirius, rakas… Onko sinua satutettu?”
Sirius kääntää päänsä pois. Hellyys Rashnassa tulvii yli. Hän vie molemmat kätensä miehen poskille, silittää niiden sileää pintaa. Sirius ei vetäydy pois, mutta miehen keho jännittyy Rashnan alla. Mies on kuin peto, joka antaa hyväillä vain hetken. Rashna etenee varovasti, hän ei tahdo pelottaa rakastaan pois.
”Onko kultti tehnyt sinulle jotakin?” Rashna kysyy pehmeyttä äänessään. Hänen sisällään soi laulu. Tätä hän on aina halunnut. Päästä lähemmäs Siriusta, ymmärtää tunteita kovien silmien takana.
Sirius pysyy vaiti.
”Voit kertoa minulle koska vain.”
Sirius kääntää katseensa prinssiin. Rashnan sydän läpättää lujaa.
”Jatketaanko, pikku prinssi?”
”Mutta…”
”Jatketaan nyt vain.”
Rashna on aikeissa avata suunsa. Ilme Siriuksen kasvoilla kertoo, ettei mies kestäisi enää hetkeäkään enempää. Sirius kuljettaa kätensä Rashnan niskaan, silittää hellästi, miltei rakastavasti. Ele on Rashnalle liikaa, hän purskahtaa itkuun Siriuksen rintaa vasten. On niin helppo leikkiä, että mies rakastaa häntä myös, pitää häntä hyvänään kuin jotakuta, jonka tahtoo kokonaan omakseen.
”Ssh, mikä hätänä?”
”Rakastan sinua. Aivan kamalasti…” Mikään ei pysy enää sisällä. Rashna tuntee, kuinka hänen varjonsa pitenee ja mustenee joka sanalla. Hän ei enää välitä. Jos se ei suostu kuolemaan, hän kestäisi tämän loppuun saakka.
”Noinko paljon minä sinua satutan?”
”Anna minulle anteeksi. Menin rakastumaan sinuun aivan omin päin. En kysynyt lupaa. Vaikka minä… Vaikka minusta tuntuu, että olen syntynyt rakastamaan sinua. Kun tulin tähän maailmaan, sinä olit täällä jo, ja sinä olet aina ollut kanssani. Ja minä… Minä toivon koko sydämestäni, että sinä pysyt siinä. Olet ainoa, joka minulla on jäljellä, Sirius. Viimeinen.”
Äiti ei tulisi. Selkä on käännetty kauan sitten. Joka aamu Rashna herää toivoen, että Lisanka olisi palannut hänen luokseen. Hän on liian voimaton karatakseen, etsiäkseen tytön itse. Keho pettäisi yrittäessä. Siksi Rashna nojaa Siriukseen, on valmis antamaan miehelle kaiken, jos tämä vain jäisi.
Siriuksen kädet kulkevat Rashnan hiuksilla, silittelevät kultaisia suortuvia. Sirius on aina tehnyt sitä. Rashna toivoo, ettei tämä lopettaisi koskaan.
”Hovi on täällä sinua varten. Enkö minä jo kertonut, että maailma pyörii, jotta sinulla olisi mukavat silkkilakanat ja aina joku, joka käy korjaamassa virheesi?”
Rashna haukkoo henkeään. Eikö Sirius koskaan lopettaisi? Sanat yhdistettynä käsien helliin liikkeisiin on Rashnalle liikaa. Hänen tekee mieli huutaa, kunnes kaikki maailman äänet lakkaisivat.
”Mutta se ei… se…”
”Ei riitä sinulle? Kiittämätön lapsi.”
”Älä. Ole kiltti ja älä. En ansaitse tätä.” Vai ansaitsenko?
”Minä tiedän, mitä sinä ansaitset. Saanko antaa sen sinulle?”
Siriuksen kädet hivuttautuvat kohti Rashnan nivusia. Prinssi päästää vaimean parahduksen. Aina Sirius pääsee kaikkea pakoon näin. Koskemalla. Hyväilemällä. Sanomalla, että kaikki järjestyy. Rashna ei jaksa enää taistella vastaan. Hän antautuu halulleen, sallii Siriuksen tehdä jälleen mitä tahtoo. Mies kääntää hänet ympäri ja täyttää hänet huudolla.
Seuraavana aamuna Rashna herää sängystään yksin, Siriuksen haju vierellään. Mielessä vain kuva skorpionitatuoinnista Siriuksen kyljessä. Sanomattomat sanat. Rashna tietää olevansa lähempänä kuin koskaan, mutta kun hän vetää miehen tuoksua sisäänsä, yksinäisyys kouristelee hänen koko ruumistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti